Olen toista vuosikymmentä harrastanut akvaariokaloja, mutta en ole koskaan ennen törmännyt tälläiseen eli minulla on pojan huoneessa pieni Biorbin 15l akvaario, jossa OLI 5 neontetraa ja 2 kirsikkarapua. Kaikki sujui erittäin harmoonisesti, kunnes akvaariokauppiaan neuvosta päätin lisätä vielä 2 imumonnia, jotta levänkasvu saataisiin paremmin ruotuun. Noin kuukauden päivien jälkeen huomasin kuitenkin ettei ravuista ollut mitään näköhavaintoa ja jonkun aikaa myöhemmin imumonnitkin oli kadonnut kuvioista. Ihan tarkasti en osaa sanoa koska ne on sieltä hävinnyt, koska pohjalla oli isohkoja kiviä jonka alla monnit ja ravut vietti paljon aikaa.
Onko siis mahdollista että nämä ovat hävinnyt "itsestään" esim. voiko neontetrat syödä muita kaloja? Vai pitääkö pitää lasten kanssa ristikuulustelut ja vaihtaa ulko-oven lukot?
