Tahtoisin saada mielipiteitänne, olen suunnittelemassa uuden isomman akvaarion hankintaa ja alun alkaen olin ajatellut ala-allasta läpivetoineen ja ylivuotolaatikoineen mutta kyseinen systeemi on minulle niin vieras kokonaisuudessaan että. Minulla on aika toimiva valutussuodatin, jonka prototyypeistä olen kirjoitellutkin joskus aiemmin. Valutuslaatikkona on pitkulainen hydroviljelylaatikko, johon vesi tulee Eheim Powerlinen ulostulosta sulkuhanan avulla säädettynä. Erittäin hiljainen ja helppo, huonekasvit kasvavat mukavasti hydrosoralla täytetyissä verkkoruukuissaan.

Nyt siis ajatuksena olisi, että valutussuodatin olisi akvaarion yläpuolella tukevalla jalustalla jossa olisi vaunupyörät ja akvaarion takana kisko. Jalusta olisi siis liikuteltavissa. Nyt kuitenkin haluaisin saada mielipiteitänne itse valutusssuodatinlaatikoista, nykyisessä suunnitelmassa olisi kolme erillistä laatikkoa, joista kahdessa olisi lisäaukot tulvimisen varalta. Vesi tulisi takimmaiseen laatikkoon Eheim Powerlinen ulostulosta, kuten nykyisinkin.
Valutuslaatikkoihin laittaisin erilaista suodatinmateriaalia - mattoa, suodatusrakeita ja kasveja hydrosoraverkkoruukuissa. Haaveena olisi jokin iso kasvi tuohon systeemiin laittaa mikä varjostaisi mukavasti akvaariota!
Kuvista vielä tarkemmin:
Ensimmäinen kuva on yleiskuva, toinen kuva sivulta ja kolmas kuva takimmaisen (eli veden virtaussuunnasta katsottuna ensimmäisen) laatikon sivukuva. Kolmannessa kuvassa laatikon yläkulmassa on ulostuloputkelle paikka.
Jalustasta ei ole lisäkuvaa kun en vielä ole ihan varma sen olemuksesta, mutta nyt tahtoisin mielipiteitä lähinnä tästä valutussuodatinlaatikkosysteemistä!
