Oletkin jo varmasti ratkaissut, miten saat nuo palaset toisiinsa kiinni näppärästi sen jälkeen, kun olet laittanut ne akvaarioon! Ja kuinka tuon leikkauskohdan saisi mahdollisimman näkymättömiin. Pitäisikö tässä vaiheessa myös miettiä sitä, että tausta joudutaan ehkä joskus ottamaan pois akvaariosta, jolloin olisi hyvä, että palaset olisivat edelleen irti toisistaan.Räähkä kirjoitti: Päätin ensin veistää sen ennen pilkkomista, jotta siitä tulisi yhtenäisen näköinen. Sitten se pitää leikata kappaleiksi, jotta sen saa menemään tuohon Juwelin altaaseen noiden poikkitukien takia.
Itse taisin tehdä sen virheen, että muotoilin styroksin niin, että kuvio jatkuu palasta toiseen. Olisi ehkä pitänyt tehdä kalliokuvio styroksin palasten mukaan niin, että palaset olisi ollut helppo yhdistää akvaariossa ilman toisiinsa silikoonaamista ja leikkauskohta olisi jäänyt näkymättömiin.
Nyt joudun tekemään niin, että työnnän palaset akvaarioon, silikoonaan ne kiinni toisiinsa ja vedän taustan pintaan viimeisen kittikerroksen siellä akvaarion sisällä. Ratkaisuhan on nyt sitten sellainen, jota ei otetakaan ehjänä pois akvariosta, joten siinä mielessä meni vähän pieleen
