Ehdotuksia kalastoksi 128-litraiseen

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Frankie
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 14:34, 24.01.2004
Paikkakunta: Espoo

Ehdotuksia kalastoksi 128-litraiseen

Viesti Kirjoittaja Frankie »

Eli ehdotelkaa kalastoa 128-litraiseen akvaarioon. Itsellä ei ole kauheasti ideoita, että mitä sinne laittaisi. Kypsytys alkaa olla valmis, eilen oli jo nitriitti laskenut tosi paljon muutaman päivän kestäneestä nitriittipiikistä. Muutaman päivän päästä varmaan pääsisi jo kalaostoksille :D

Akvaariossa on pohjalla Bilteman hienoa hiekkaa. PH on 7, GH 3, KH 3. Lämpötila on nyt ollut 25 C, mutta sehän on muuteltavissa. Toisesta akvaariosta löytyy kuparimonnisia, kardinaalitetroja, timanttipartis ja ottoja. Lisäksi kaverilla on parven "jämät" 3 inkkaria, jotka saan halutessani tuonne parven jatkoksi. Mutta onko tämä allas liian pieni kahdelle parvelle?

Pohjalle kiinnostaisi piikkisilmät, mutta toisaalta jokin monnisparvi, molempia ei varmaan mahdu? Sopisiko joku pleko myös tämän kokoiseen altaaseen, vai vaativatko kaikki isomman altaan?

Eli ehdotukset tervetulleita. Tietenkin värikkyys on plussaa [;)]
Riinuzka
Starting Member
Starting Member
Viestit: 30
Liittynyt: 17:06, 27.09.2006

Viesti Kirjoittaja Riinuzka »

Melkein samat olot minullakin samankokoisessa akvaariossa ;)

Tällä hetkellä kalastona 10 kirsikkabarbia ja olen miettinyt lisääväni jokusen naaraan vielä parveen. Yksi piikkisilmä altaassa on ja monnilapsosten kasvettua ja vaihdettua kotia talonmieheksi jäänee Pete Partamonni (maatiais-) ;) Lisäksi haluaisin altaaseen hehkurasboroita isohkon parven ja ehkä ottoja, ne käynee tämänkokoiseen, tällä kokoonpanolla? Mielenkiinnolla odotan mitä sinulle ehdotellaan :D
marinum
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3804
Liittynyt: 15:06, 29.01.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Raisio/Turku

Viesti Kirjoittaja marinum »

Pieniä plekoja tuon kokoiseen sopivia olisi salamanteripleko, pikkuseeprapleko, helmipallopleko, kolumbianperhospleko, labyrinttipleko, laikkuverkkopleko, leopardikorupleko, linnunratapleko, raitakorupleko, vannekorupleko, keltapuropleko, sokkelopleko, keijukorupleko.... Lämpötila vaatimukset plekoilla on yleensä aikas korkeat yli 25 astetta noin keskimäärin. Näiden luonteista minulla ei ole tietoa, haullakin löytynee, jos joku noista kiinnostaa [;)] .

Jos piikkisilmiä haluaisit, niin sitten niiden kanssa voisi laittaa vaikkapa noita keskivedessäkin viihtyviä monnisia kuten nuolimonnisia tai kääpiömonnisia. Noita kannattaisi olla väh. 15-20 kpl, koska ovat hyvin parvisidonnaista ja pikkuisen arkaa porukkaa. Tavallisen kokoisia monnisia jos haluaisit noiden tilalle, niin niitä menisi kymmenkunta.
Tai jos monnisia et haluaisi, niin vaikka joku kääpiöahven pariskuntakin menisi. Minulle nyt tulee aina mieleen omat suosikkini eli tetrat, rasborat, pienet barbit ja labyrinttikalat, imunuoliaiset, nuolimonnit eli otot...

Oletko itse ajatellut jotakin erityistä lajia, mitkä miellyttäisivät eniten silmää?
MYYDÄÄN LEHTIKALOJA JA 80x50x50 eli 200 L KULTAKEHYSAKVAARIO
Frankie
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 14:34, 24.01.2004
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Frankie »

Tuota pleko-juttua pitää vielä miettiä uudelleen. Ehkä tavallinen partis tai sitten tuollainen timanttipartis, joka mulla on toisessa altaassa, menisi.

Kävin tänään vähän akvaarioliikkeessä katselemassa vaihtoehtoja, mutta en oikeastaan tullut paljon viisaammaksi. Tykkään sinisestä väristä, joten sinineontetrat kiinnostaisivat, mutta olen käsittänyt että olisivat vähän vaativampia kaloja? Muut parvikalat, joita olen miettinyt ovat olleet hehkurasborat, kerritetrat tai kirsikkabarbit. Musta tuntuu, että tää on aivan ylivaikeata. Täytyisi hommata lisää altaita, että saisi kaikkia hommattua, mitkä vaikuttaa kiinnostavilta...

Mutta siis; jos pohjalle tulee pieni parvi piikkisilmiä, niin mahtuuko sinne myös pieni parvi jotain monnisia vai pitääkö valita jommat kummat?

"Pääkalat" on vielä kokonaan auki, eli joku pariskunta siis jotain ahvenia tai rihmoja varmaankin, ideoita?
annikki
Senior Member
Senior Member
Viestit: 641
Liittynyt: 18:03, 17.06.2006
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja annikki »

Minusta mahtuu molemmat. Monniset liikkuvat muuallakin kuin pohjalla. Ja piikkisilmät saattavat olla pohjassa upoksissa tai sitten pitää sirkusta koko altaan alueella ja korkeudella.
Pitää sitten katsoa myös koko altaan kalakokonaisuutta, että pysyy kohtuudessa kuormitus.
Frankie
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 14:34, 24.01.2004
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Frankie »

Palaan taas aiheeseen. Aiemmin minulla olikin viallinen nitriittitesti, eikä kypsytys ollutkaan valmis.
Mutta asiaan, alustavasti olen miettinyt että parvikaloiksi tulisivat sinineontetrat ja kirsikkabarbit. Pohjalle piikkisilmiä ja jokin monnisparvi. Loput on vielä auki, mutta mitäs mieltä olette noiden sopivuudesta keskenään, joita mainitsin? Joukkoon sopivia monnisia saa myös ehdotella :)

Vähän olen kahden vaiheilla haluaisinko sinne partiksen, tietty joku pleko olisi ihan kiva vaihtoehto [;)]
marinum
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3804
Liittynyt: 15:06, 29.01.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Raisio/Turku

Viesti Kirjoittaja marinum »

Hyvältä mielestäni kuulostaa :P .

Tässä ehdotus:
30 tai enemmänkin sinineontetroja
8-10 kirsikkabarbia (naaraita vähän enemmän)
1 partamonni tai pieni pleko tai reilusti nuolimonnisia
8-10 kpl vaikka helmi/mustaselkä/leopardi/safiiri/kupari/helo/täpläpyrstömonnisia
tai
20-30 kpl kääpiömonnisia tai nuolimonnisia
Piikkisilmiä jos haluat, niin monnisten lukumäärää voisi ehkä :| vähän vähentää, tai riippuu siitä kuinka paljon piikkiksiä haluaisit? Muutama nyt ainakin menisi.
Pienten monnisten kanssa piikkikset ainakin mahtuisivat, koska nuo pienet monniset uivat paljon keskivedessäkin, eivät oleile niinkään pohjalla.
Lämpö n. 26 astetta, pH alle 7 ja pehmeää, alle 10 dH vettä ja turvelisäys.
MYYDÄÄN LEHTIKALOJA JA 80x50x50 eli 200 L KULTAKEHYSAKVAARIO
Frankie
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 14:34, 24.01.2004
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Frankie »

Olin ajatellut, että piikkiksiä olisi 5-10, minkälaisen parven tila sitten sallisikaan. En ole vielä monnisten lajia sen enempää miettinyt, mutta ei kuparimonnisia kun niitä on jo toisessa altaassa. Tietysti jos päädyn pienempiin monnisiin niin niitä sitten mahtuisi enemmän.

Haluaisin vielä ns.katseenvangitsijoiksi jonkin ahvenpariskunnan, sopisiko jokin kiltti sellainen tähän soppaan?

Sinineontetroja akvaariokaupan myyjä suositteli ottamaan 50, mutta itsellä oli ajatuksena 40.

Onko sillä muuten mitään käytännön merkitystä missä järjestyksessä näitä kaloja hankkii, kun tietenkään en kaikkia kerralla hanki?
Taju
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1225
Liittynyt: 16:42, 20.05.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Taju »

Jos haluat toisenkin parven, kannattaa sinineonit pitää tuossa kolmessakympissä. Jos pelkkiä sinineoneita ajattelit, ota ihmeessä viitisenkymmentä. Itsellä tuon kokoisessa altaassa 30 sinineonia, 8 pandamonnista, partis ja töyhtökääpiöahvenpariskunta. Mielestäni sopivasti täyttä, en laittaisi lisää kaloja. Siniset käyttävät tilan hyödykseen, ruokailevatkin tehokkaasti sekä pinnassa, että pohjalla riippuen siitä, mitä pohjaruokaa annetaan. :mrgreen: Osaavat kyllä valikoida! Todella kauniita kaloja, kaipaavat seurakseen jonkin isomman kalan, meillä rohkaistuivat silminnähden kun töyhdöt tulivat samaan tankkiin.
Se mikä ei tapa, traumatisoi.
annikki
Senior Member
Senior Member
Viestit: 641
Liittynyt: 18:03, 17.06.2006
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja annikki »

Frankie kirjoitti:
Haluaisin vielä ns.katseenvangitsijoiksi jonkin ahvenpariskunnan, sopisiko jokin kiltti sellainen tähän soppaan?

Onko sillä muuten mitään käytännön merkitystä missä järjestyksessä näitä kaloja hankkii, kun tietenkään en kaikkia kerralla hanki?
Katseen vangitsija voisi olla tosiaan jokin pieni kääpiö- tai kirjoahven pariskunta tai -haaremi. Tuohon allaskokoon on jo monia vaihtoehtoja.
Ja juuri nämä ahvenet olisivat viimeeksi altaaseen hankittavia, koska ovat vesiarvojen suhteen herkkiä, siis altaan pitäisi olla kunnolla kypsä ja tasaantunut niille.
Frankie
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 14:34, 24.01.2004
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Frankie »

Nostellaan taas. Nyt altaassa uiskentelee 10 kirsikkabarbia. Ovat reilun viikon saaneet yksinään asua siellä. Huomenna olisi tarkoitus mennä taas kalaostoksille. Tarkoituksena olisi ostaa seuraavaksi piikkisilmät. Eli olisiko 10 sopiva vai liikaa? Ajatellen sitä, että parvi monnisia tulee myös.

Ahvenet jätän siis viimeisiksi, joten niitä en ole vielä niin paljon miettinyt, jotain pientä ja kilttiä.

Mites ravut, sopiiko näihin vesiarvoihin sellaisia? Tarkoitan siis lähinnä näitä sukarapuja. Olen niitä akvaarioliikkeissä katsellut ja vaikuttavat kivoilta, olisivat kiva lisä akvaan. Eli vesi siis 26 asteista, pH turvelisäyksellä 6,5, GH ja KH molemmat 3. Ja sopiiko ne ylipäätään kirsikkabarbien seuraksi tai ahventen?
Frankie
Junior Member
Junior Member
Viestit: 85
Liittynyt: 14:34, 24.01.2004
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Frankie »

6 piikkisilmää muutti akvaan tänään.

Noita monnisia mietin ja esim.täplämonninen vaikuttaisi kivalta, mutta onko 26-asteinen vesi niille liian lämmintä? Eri lähteissä on niille niin erilaisia suosituksia... Yhdessä oli 20-22 astetta, joissa max 25 astetta ja useissa max 26 astetta.
Kalallinen
Senior Member
Senior Member
Viestit: 552
Liittynyt: 07:58, 10.02.2007
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Nokia
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Kalallinen »

Kyllä 26 astetta on liian äärirajoilla täplämonniselle.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”