Mulla uiskenteli 576 pytyssä n. 15cm kultasauma neiti yksinään. Melkoisen mukava tapaus, jätti kasvit rauhaan jne.
Ajatelinpa hankkia sitten tälle neitoselle miesseuraa ja kohdalle osuikin tänään kotimaista kasvatusta oleva nuorukainen. Kokoa tällä komistuksella on vielä vajaa kymmenen senttiä.
Samalla hankin todella komean reilu kymmenen senttisen Osku nuorukaisen samaiseen pyttyy.
Ajattelin, että kun uusia tulokkaita on kaksi akan mahdolliset agressiot jakautuisi näiden kahden kesken, eikä kumpikaan joutuisi liikaa pöllytetyksi.
Alku menikin ihan mukavasti. Vanha asukas ei osoittanut agressiivisuutta uusia kämppiksiä kohtaan. Mutta, mutta vajaa tunti ja show oli valmis. Tulokkaita ajetaan raivolla takaa ympäri allasta.
Pikku sauma pääsee kyllä välillä pakoon juurakon rakosiin, kun pienenä niihin sopii. Osku parka ei näihin kolosiin mahdu. Kömpelönä uimarina se on jo naarmuttanut itseään juurakoihin ja siltä puuttuu muutamia suomuja.
Allas on nyt pimennetty ja ajattelin odottaa huomiseen aamuun ennen radikaaleja toimia. Jos meno ei yhtään rauhoitu, muuttaa Kurko-neiti 171-litraiseen pyttyyn rauhoittumaan. Yritän Kurkon takaisinsiirtoa isoon altaaseen kunhan uudet asukkaat ovat kotiutuneet kunnolla.
Katsotaan kuinka tulee käymään. Kyllä tämä kirjoahvenharrastajan arki on ihanaa....



