Tuleehan sitä positiivistakin palautetta omilta eläteiltä välillä. Tutkailin tuossa eilen illalla pimeän aikaan riuttaa ja ilokseni huomasin fungian alla ja sittemmin eräässä elävänkivenkolossa kalan poikasia (värittömiä muutaman mm pitkiä). 3 kk on allas pystyssä ja vuokkokalat ovat tehneet jo poikasia... tulee ihan hyvä mieli
En halua olla ilonpilaaja mutta taitavat olla muita piipeltäjiä kuin kalanpoikasia joita näit yöllä. Muutaman millin pituisia katkoja yms. sellaisia viilettäjiä löytyy yöllä kivistä ja pohjalta ja jähmettyvät paikoilleen kun valo osuu niihin. Punaisella valolla saat katseltua niitä aivan rauhassa koska sitä ne eivät noteeraa lainkaan.
Valitettavasti samaa mieltä Mikaelin kanssa. Vaikkakin, minulla oli kuteva blenny pariskunta, jonka vastakuoriutuneet poikaset säilyivät pohjalla hengissä noin yhden yön ajan. Kalan- ja ravunpoikaset (esim. puhdistajakatkarapu) ovat erehdyttävästi saman näköisiä, mutta ainakin blennyn poikaset, kuten muistaakseni myös vuokkokalanpoikaset, voi tunnistaa ja kalastaa akvaariosta taskulampun avulla. Sammuttamalla pumpun ja laittamalla taskulampun akvaarion lasiin tai pinnalle, poikaset uivat sitä kohti. Perusöttiäiset eivät tätä tee yhtä suurella innolla.
Kieltämättä tuli mieleen sama. Kyseessä oli siis sellaiset läpinäkyvät muutaman millin mittaiset pyrstöllä varustetut uivat kaverit, selkeät mustat silmät, joista tuli ensimmäisenä mieleen kala. Piti oikein katsoa pitkään kun en meinannnut ensin uskoa. Katkojen/muiden öttisten poikaset eivät kai ui ja näytä kaloilta vai olenko ihan hakoteillä (ts. pitänee opiskella lisää)? Eipä sillä että niillä olisi kovinkaan kummoisia mahdollisuuksia kasvaa isoiksi... pitänee pitää silmät auki tänäkin iltana. En ole huomannut että vuokkokalat olisivat kuteneet, mutta sen verran kalannäköisiä olivat, että ensimmäisenä tuli mieleen tämä vaihtoehto... raportoin asiasta myöhemmin
Nyt ne poikaset (ainakin yhden näin juuri äsken) ovat vaihtaneet väriä oranssiksi, eli se ei ole enää sellainen läpinäkyvä uiva otus vaan ehta vuokkokala... eli olen vahingossa saanut lisää vuokkokaloja, en edes itse uskonut siihen vaihtoehtoon että ne selviäisivät hengissä tai siis että vuokkokalat olisivat kuteneet näinkin pian. Aika ihmeellistä
Periaatteessa meikäläisellä ei ole mitään hajua mistä syystä poikaset ovat selvinneet näinkin pitkään. Luulen että kyseessä on lähinnä hyvä tuuri.
Ok, mutta vähän taustatietoa 3 ja puoli kuukautta pystyssä olleesta altaasta ja sen tekniikasta: akvaario on 240 litrainen ilman ala-allasta. Tekniikkana on eheimin pro II ulkosuodatin, jossa aktiivihiiltä ja fosfaatinpoistajaa. Virtauspumppuna eheimin compact 5000 eli virtausta on laskennallisesti tuollainen vajaa 6 kuutiota tunnissa, josta käytössä on ehkä 3 kuutiota tunnissa. Vaahdotinta ei ole, mutta se on mietinnässä pieneen ala-altaaseen diy ylivuotolaatikon kautta. Valaistuksena 38 W T8 valko- ja sinivaloputket, 150 W monimetallivalo ja käsikäyttöinen yövalospotti.
Ruokin kaloja pikkupelleteillä, lisäksi annan silloin tällöin pakastekrilliä (vuokkokaloille) ja nori-levää (keltavälskärille) ja koralleja ja muita pienempiä öttisiä ruokin kuivatulla kasvi ja eläinplankton jauheella yleensä kerran päivässä. Elävää kiveä on vajaa 30 kg. Koralleja löytyy Montipora digitataa (iso puska), Seriatopora Hystrixiä (pieni mutta kasvaa vinhaa vauhtia), paria eri acroporaa (molemmat alkavat pikkuhiljaa kasvaa), Lobophytum ja discosoma pehmytkoralleja löytyy myös. Lisäksi erinäisiä rapuja ja mantis. Uutena sain juuri raputokon kaivelemaan pohjahiekkaa, jota on 2-8 cm kerroksena altaan pohjalla. Pohjahiekka vilisee pieniä katkoja ja podeja oli aiemmin laseissa suorastaan kiusaksi asti.
Vuokkokalat ovat kuteneet (kutevat) ilmeisesti ylhäältä päin avonaiseen koloon elävässä kivessä. Kolosta johtaa pienet tunnelit sivuaukkoihin joihin näkee taskulampulla. Toisessa on tälläkin hetkellä parvi n. 1-2 mm poikasia. Lisäksi kiven ala-laidassa olevassa kolossa asuu pari isompaa vajaan sentin mittaista vuokkokalanpoikasta jotka nyt alkavat saada väriä pintaan. Epäilen että syy miksi mikään rapu tms. ei ole löytänyt tätä aarretta on se että mantis pitää nyt koloansa samassa kivessä. Siinä asui iso (muutaman sentin läpimittainen) taskurapu aiemmin mutta nyt se on hävinnyt "mystisesti".
Todella hieno homma jos saat selviämään yli poikasvaiheen! Tietääkseni kukaan ei ole Suomessa vielä saanut pääaltaassa selviämään. Minunkin ocellarikset ovat tosin suomalaisia, mutta ne kasvatettiin omassa altaassaan hillittömien ponnistusten tuloksena.
Kiinnostaa myös siksi että ensimmäistä kertaa huomaan omien kalojeni munineen levymontiporalle. Munat kuoriutunevat lähipäivinä, kutu on vähän alle viikon vanhaa.
Toissapäivänä poikaset (oransseja, vajaan sentinmittaisia) viettivät aikaa elävän kiven alla ja niitä oli ainakin kaksi hengissä, todennnäköisesti useampikin. Todella nopeita piiloutumaan kun katson koloon taskulampulla (josta alkaa taas olla patterit loppu Lisäksi toisessa kolossa on parvi 1 mm kokoisia pikkuveitikoita uudempaa kutukertaa. Katsotaan ovatko vielä joulun pyhien jälkeen hengissa... kieltämättä en ole vielä huomannut itse kutuja mutta ilmeisesti ne jonnekin koloon ne laskevat. Mikäs teillä muilla on kutujakso vuokkokaloilla? Ja jos kenelläkään olisi haluja tehdä jonkinlaista lyhyttä yhteenvetoa poikasten vaiheista kudusta kaloiksi niin se olisi varsin mukava lisä tänne palstalle. Itselläni ei ole mitään kirjaa aiheesta, mutta netin syövereistä joitakin selostuksia löysin.
Poikasillekaan ei kuulu oikeastaan mitään uutta. Ne ovat oransseja hieman yli sentin mittaisia ja niitä on kaikkiaan hengissä ainakin kymmenkunta eri koloissa viime yön laskennan perusteella. Punaisella ledvalolla poikaset on helppo huomata. Tai siis niiden pituus ei erotu kovinkaan hyvin, mutta silmäpareja on mukava laskeskella. Pienempiäkin poikasia on pörräämässä yksi parvi. Onko kenelläkään tietoa miten nopeasti poikaset selviävät ns. pieniksi aikuisiksi eli viimeisen transformaation yli? Eli milloin voin huokaista helpotuksesta ja todeta että suurin osa pysyy hengissä aikuisiksi asti. Vai onko vielä odotettavissa merkittävää harvenemista?
Kieltämättä olen miettinyt artemian antamista. Onko teistä joku syöttänyt munista kasvatettua artemiaa pääaltaaseen? Ilmeisesti kasvatus on helppoa murtovedessä ja siitä ne on helppo laskea altaaseen, mutta mites ne annetaan kivissä oleville poikasille? Toisaalta kyseisessä kivessä asustaa todella paljon pikkuvipeltäjää, enkä toisaalta ole ruokkinut niitä mitenkään erityisesti tähänkään asti.
Minä kasvatin ihan riutasta kauhotussa vedessä, eli todella helppoa ja yksinkertaista. Limupullosta imin letkulla artemiaa isoon ruiskuun, letkun avulla 'öttiäissuihkun' voi suunnata kalanpoikasten suuntaan pääaltaassa.