Nyt ovat sitten meidän ruutumonniset todistettavasti aikuisia. Neljä näitä on, kolme koirasta ja yksi naaras. Ja eilen ensimmäistä kertaa niiden kutemista pääsin näkemään.
Akvaario 150 litraa, 125 x 40 pohja-ala ja korkeus 30 cm.
Lämpötila 22
pH 7,0
KH 2
GH 7
Suodattimina Eheim Classic 2217 ja Fluval 3+
Kelluskasvillisuutta taas vaihteeksi ihan liikaa ja pohjalla kasvaa isolehtisiä, lumpeita, keihäslehtiä yms.
Ruokintana viimeisen viikon sisällä kolmasti pakasteherkkuja + normaalit kuivaruoat
Muu kalasto mustaselkämonnisia, Corydoras metae 9 aikuista, 4 melkein aikuista ja 4+ noin sentin pituista junioria sekä katinkultamonneja, Parotocinclus jumbo 5 kpl.
Kalojen nuoruus näkyi mätimunien pienenä määränä (7 yhteensä löytyi) ja naaraan vaikeutena kuljettaa mätimunia, evät tahtoi aueta ja lasti tippui pohjalle.
Olisi ehkä ollut parempi, jos olisi ollut vain pariskunta, nyt suurin osa ajasta ja energiasta meni koiraiden keskinäiseen nahisteluun. Ensimmäisenä aikuisvärityksen saanut ja muutenkin parhaimman värinen koiras olikin lopulta porukan heikoin, ja se päätyi piilottelemaan eikä osallistunut itse kutuun. T-asento oli tosi nopea, muihin monnisiin verrattuna murto-osa. Olikohan syynä lajin erilainen käyttäytyminen, kalojen kokemattomuus vai muiden koiraiden aiheuttama häirintä? Epäily heräsi, mahtoikohan hedelmöittymisen onnistumiselle olla mitään mahdollisuutta. No, kokeilumielellä keräsin 5 mätimunaa verkkohäkkiin, jos vaikka onnistuisin parvea kasvattamaan.
Ruutumonninen, Scleromystax barbatus
Valvoja: Moderaattorit
-
- Advanced Member
- Viestit: 2027
- Liittynyt: 16:20, 06.04.2009
- Akvaarioseurat: TAY, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Turku
-
- Elite Member
- Viestit: 5126
- Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
- Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Ii
Re: Ruutumonninen, Scleromystax barbatus
Onnittelut!
Miten voit syödä kalapuikkoja, sekä harrastaa puikkokaloja?
-
- Advanced Member
- Viestit: 2426
- Liittynyt: 06:44, 27.12.2006
- Akvaarioseurat: TAY, CorydoradinaeFinland
- Paikkakunta: Turku
Re: Ruutumonninen, Scleromystax barbatus
Onnittelut kanssa!
Mullakaan ei ruudut kokeneempinakaan tehneet kerralla kuin 30 - 40 munaa. Kuoriutumisprosentti oli kyllä hyvä, ainakin kun verkkohäkin vierustalle laitoin pienen suodattimen puhaltamaan. Ilmeisesti T-asento onkin nopeaa, kun mä en koskaan onnistunut näkemään sitä
.

SaksanpaimenKoira - kotisivut http://www.kamuteams.fi, kalajuttuja http://www.kamuteams.fi/Akvaariokalat.html
-
- Advanced Member
- Viestit: 2027
- Liittynyt: 16:20, 06.04.2009
- Akvaarioseurat: TAY, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Turku
Re: Ruutumonninen, Scleromystax barbatus
Kiitokset onnitteluista.
Yhden homehtuneen mätimunan poistin, muiden suhteen vielä toivo elää. Sisäsuodatin puhaltaa häkin seinään, että virtaukseen ei ainakaan homma pitäisi kaatua.
Yhden homehtuneen mätimunan poistin, muiden suhteen vielä toivo elää. Sisäsuodatin puhaltaa häkin seinään, että virtaukseen ei ainakaan homma pitäisi kaatua.