Uskaltaudun minäkin pitkällisen sivustaseurailun jälkeen kirjoittamaan tänne.
Sattuipa tässä meilläkin iloinen perhetapahtuma ja seepraplekot (L46) saivat mätimunansa poikasiksi asti.
(Kun nyt vihdoin sain sen verran aikaa ja "yritystä" aikaiseksi, että "yritin tosissani" kudettaa -olipas se muka hankalaa, kunhan kunnon kutuluolan ostin ja iskin sen pönttöön ja vettä vaihdoin hiukan useammin kuin normaali 1x/vko...
Nytpä kysyisinkin vinkkejä (edes linkkejä viestiketjuihin), mitäpä niille pennuille (ruhtinaalliset 2 kpl
OSIn Shrimp Pellettejä saavat nyt muutaman kerran päivässä, mutta tottahan vaihtelu tekisi terää, jotta kasvaisivat isoiksi ja vahvoiksi? Mustaa hyttysen toukkaa syöttelin aikuisille ennen munien kuoriutumista, mutten nyt siis ole uskaltanut antaa. Aiemmin, kun altaassa oli partis (muka siivoamassa, eipä tuo miksikään ole mennyt, vaikka partiksen poistin pari kk sitten), myös seeprat natustelivat laiskasti kesäkurpitsaa silloin tällöin, mutta nyt ei tunnu kelpaavan enää ollenkaan, kun ei ole partista, niin en sitten anna sitä. Eivätkähän nuo kasvisyöjiä olekaan.
Poikaset ovat siis aikuisten kanssa samassa altaassa, poistuneet isipapan luolasta, mutta lähettyvillä siinä silti, taitaa äitsykkäkin hiukan katsella niiden perään toisesta päästä tunnelia. Ikää niillä on... ihan tarkkaan en tiedäkään nyt, kun ei ole akvalokia tässä, mutta muutaman viikon.
Muita lajeja samassa akvassa ei ole. Lämpötila on siinä 27-28'C, altaassa litroja 102 (juu, pieni on, mutta kun 300-litrainen alkoi mokoma vuotaa, niin parempi tuokin, kuin ämpäri... Kunhan siis saan sen 300-litraisen korjattua ja testattua, että pitää, niin muuttavat takaisin sinne), asukkeina 2 naarasta, 2 urosta ja yksi, josta en ole ihan varma, epäilen urokseksi (noita on niin vaikea saada yhtäaikaa näkyville...) ja ne kaksi pientä. Kasveina kurttumelalehteä, jotain jaavansaniaista ja sitä sellaista p*karuohoa, joka kasvaa missä vaan, oliskohan jaavansammal (pitää tarkistaa, kunhan kotiin pääsen), "tavallista" melalehteäkin taitaa olla pari ja sitten sellainen kaunis punertava melalehti. Pari pientä anubias nanaakin taitaa vielä kituuttaa, eivät selkeästi tykkää virtauksesta ja/tai lämmöstä. Eheimin Ecco ja Proffa pyörittävät vettä, yksi kiertopumppukin odottaa lampun päällä, mutten viitsinyt sitten mennä sitä vielä asentamaan, kun kerran lisääntyminen oli jo käynnissä. Ilmapumppu lykkää sellaisen pitkän taipuisan "kiven" (mikähän sen vehkeen nimi oikeesti on
Hiukan dramatiikkaakin on jo ehditty kokea, poikaset olivat vielä isukin luolassa, kun yksi päivä totesin, että vesi tuntui aika kylmältä käteen. Ja kyllä, lämmitinhän se oli hajonnut, valo kyllä paloi, mutta lämmittänyt ei yhtään... Onneksi on tuota roinaa vuosien varrella kertynyt, niin ei kun uusi lämppäri kaapista tilalle äkkiä. Ehkä vuorokauden ehti olla pois päältä, onneksi meillä on huonelämpö aika korkea (n. 25'C), ettei ihan kamalasti laskenut, ilmeisesti poikasetkaan eivät sitten ehtineet kärsiä, kun kuitenkin siitä on jo pari viikkoa aikaa.
Toiset jännityksen hetket koettiin viikonloppuna, kun molemmat poikaset hävisivät, ensin hukkui toinen pejantana ja sitten sunnuntaina toinenkin. Eilen illalla kuitenkin molemmat taas lussuttivat ihan tyytyväisinä isipapan luolan ulkopuolta...
Kuvia niistä en ole vielä saanut, kun ovat niin pimeässä kiven alla ja kun on vaan tuollanen amatöörikamera, joka ei tarkenna yhtään sinne, minne haluaisin... Tai sitten en vaan osaa kuvata.
Kiitokset jo etukäteen vastanneille!





