Kalastoa 300-litraiseen?

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Vesiliskot
Starting Member
Starting Member
Viestit: 35
Liittynyt: 19:14, 15.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Kalastoa 300-litraiseen?

Viesti Kirjoittaja Vesiliskot »

Nyt olisi mielestäni ajankohtaista pohtia taas kalastoa tuohon noin 300-litraiseen tankkiin. (Mitat 130x50x50)

Tällä hetkellä sieltä löytyy suurehko parvi puna-aave-, sekä keisaritetroja, vajaa parvi (5 kpl) kultapyrstösateenkaarikaloja, kaksi perhosimunuoliaista, sekä pari partamonnia. Partamonneista olisi ainakin tarkoitus hankkiutua eroon lähiaikoina, koska surutta pistävät kasveja poskeensa hyvää tahtia.

Nyt mietinkin uutta kalastoa, ehdottaa voi jotakin ihan uutta, tai rakentaa tämän vanhan ympärille jotakin muuta.
Kriteerinä on ainakin se, että kasveja ei mieluusti saisi syödä, eikä liiallinen sisustushalukkuus olisi myöskään suotavaa, kuten esimerkiksi monilla ahvenilla on tapana. :D Altaassa haluaisin kuitenkin pitää kasveja.

Ehdotuksia, anyone? :)
Hermen
Senior Member
Senior Member
Viestit: 909
Liittynyt: 16:26, 21.09.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Rantasalmi

Re: Kalastoa 300-litraiseen?

Viesti Kirjoittaja Hermen »

Kuinka lämmin vesi altaassa on? Kuinka paljon altaassa suurin piirtein on niitä puna-aave- ja keisaritetroja?
seura-akvaariot 350l + 112l. Akvaarioharrastuksessa mukana myös kissarouva ja labradorilapsi.
Vesiliskot
Starting Member
Starting Member
Viestit: 35
Liittynyt: 19:14, 15.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Kalastoa 300-litraiseen?

Viesti Kirjoittaja Vesiliskot »

Ainiin, unohdin vesiarvot tosiaan! Lämpöä olen pitänyt siinä 25-26 asteen tuntumassa, pH 7.
Keisaritetroja ehkä joku 10-15 kpl, en osaa ihan tarkkaan sanoa, poikasten määrästä riippuen, kun niitä on siunaantunut sinne jonkin verran. Puna-aaveita parikymmentä. Eikä ne parvet nähtävästi niin isot olleetkaan, nyt kun aloin laskea niitä. :D

Tosin mielestäni noi puna-aaveet ovat ehkä vähän laimean näköisiä, koska pohja on aika punertavan sävyinen. Varsinkin nuoremmat yksilöt maastoutuvat pohjaan melko tehokkaasti, tietysti voisin miettiä niiden siirtämistä tuohon toiseen 200 litraiseen altaaseenkin.
Hermen
Senior Member
Senior Member
Viestit: 909
Liittynyt: 16:26, 21.09.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Rantasalmi

Re: Kalastoa 300-litraiseen?

Viesti Kirjoittaja Hermen »

Hmm... Entä jos siirtäisitkin ne puna-aaveet toiseen altaaseen, jossa ne olisivat enemmän edukseen. Silloin selkeytyisi myös sen 300-litraisen kalasto, kun ei olisi niin montaa parvea samassa altaassa. Itse ainakin tykkään, että altaassa on yksi, maksimissaan kaksi parvea. Makuasia, ei siis aleta kiistelemään. ;)

Tarjoatko partamonneille kasvisruokaa? Kurkulla yms. saa laannutettua useimmiten monnien intoa syödä kasveja. Aina toki sekään ei toimi, jos monnista on kerennyt tulla tapojensa orja.

Miltä kuulostaisi keisaritetrojen, kultapyrstösateenkaarikalojen, nuoliaisten (ja monnien) kanssa pohjalle jonkinsorttinen monnisparvi (kuparimonninen ei ainakaan pane pahakseen tuota 26-asteista vettä) ja vaikkapa avainkirjoahvenpari? Avaimet ovat erittäin sopuisia kavereita, eivätkä ne myllää pohjaa tai syö sisustusta. Muita mylläämättömiä ahvenia voisivat olla esimerkiksi eri kääpiöahvenet, tulisuu (saattanee tosin hitusen pöllyytellä pohjaa kutuhommien yhteydessä), palettikala jne.
seura-akvaariot 350l + 112l. Akvaarioharrastuksessa mukana myös kissarouva ja labradorilapsi.
Vesiliskot
Starting Member
Starting Member
Viestit: 35
Liittynyt: 19:14, 15.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Kalastoa 300-litraiseen?

Viesti Kirjoittaja Vesiliskot »

Puna-aaveet vois kyllä varmaan siirtää tuohon toiseen tankkiin, luulen että näyttävät lopulta paremmilta siellä. :)
Partamonnit saavat kyllä kasviksiakin, lisäksi Novo Pleco-tabletteja. Jokatapauksessa kasvit maistuvat. Tietysti jos niistä luovun, voisi vaikkapa tilalle tulla jokin lihaa syövä (tai miksei kasvissyöjäkin) pleko?

Monnisia mulla on toisessa altaassa, ne ovatkin olleet tosi kivoja, mutta tässä 300-litraisessa pohjamateriaali on melko karkeaa, ehkä arviolta 1.5 mm (?), joten en usko että monniset olisivat hyvä ratkaisu. Pohjaa en ainakaan näillä näkymin jaksaisi alkaa kokonaan vaihtaa.

Sateenkaarien pitäminen voisi kyllä olla ihan kiva, koska niistä olen tähän asti tykännyt. Pitää vielä tutustua noihin kääpiöahveniin tarkemmin.
Hermen
Senior Member
Senior Member
Viestit: 909
Liittynyt: 16:26, 21.09.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Rantasalmi

Re: Kalastoa 300-litraiseen?

Viesti Kirjoittaja Hermen »

Plekoista en osaa suositella mitään, kun en oikein niitä tunne. Ja monnisten pito karkealla pohjalla on huono idea juu. Tuon kokoiseen uskaltaisin jo ehkä kokeilla sitten kahtakin ahvenparia, ellei nyt satu valitsemaan kaikkein äksyimpiä lajeja.

muoks. Hei entäs lehtikalat? Tuohon taitaisi sellainen pari sopia, mikäli ne vain silmää miellyttää. Ja jos allas on minimi 50cm korkuinen...
seura-akvaariot 350l + 112l. Akvaarioharrastuksessa mukana myös kissarouva ja labradorilapsi.
Vesiliskot
Starting Member
Starting Member
Viestit: 35
Liittynyt: 19:14, 15.03.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tampere

Re: Kalastoa 300-litraiseen?

Viesti Kirjoittaja Vesiliskot »

Lehtikaloja mulla ollut joskus myös tuossa. Toki voisin uudelleenkin ottaa jos kerran mahtuvat kultapyrstöjen kanssa samaan. Tai yksi mahdollisuus voisi myös olla se, että laittaisi jotain toista sateenkaarikalalajia, kuten neonsateenkaarikalaa?
Valinnanvaikeus iskee... :D

Mutta ehkäpä:

Parvi kultapyrstöjä (ostan muutaman lisää)
Keisaritetrat
Perhosimunuoliaiset
Lehtikalapariskunta,
TAI
jokin muu ahvenlaji, kuten kääpiöahvenia,
TAI
neonsateenkaarikalat.

Tämän jälkeen pohjalla olisi vielä tilaa. Myös noitamonnit miellyttävät silmää. Jos vain sopivat joukkoon, siinä voisi olla yksi vaihtoehto.

Edelleen saa osallistua kalastopohdintaan! :)
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”