Olen nyt kolmisen viikkoa kypsytellyt uutta akvaariota ja seuraillut kotitestillä vesiarvoja.
Eilen kävin myös akvaarioliikkeessä arvot mittauttamassa ja tulokset olivat seuraavia:
PH 7,7
gH 6
kH 3
No2 0
No3 <0,5
Nh4nh3 0-0,1
Fe 0
K 10
Veden lämpötila 26 astetta.
Akvaarioon tulossa lapsemme toiveesta taistelukala, joten vesiarvoja tarkoitus säädellä sen mukaan. Samoin muu kalasto suunnitella em. ympärille.
Kalaston lisääminen vesiarvojen mukaan 1-2 viikon päästä.
Viimeksi itselläni on ollut akvaario omassa lapsuudessani, jota hoidin kyllä ahkerasti, mutta 90 -luvun malliin (ja nyt ihmettelen, miten siellä silloin mikään säilyi elossa).
Tarkoitus saada nyt aikaan tasapainoinen kokonaisuus, jossa kalat voisivat hyvin ja jota olisi miellyttävä ylläpitää kohtuullisin viikkorutiinein.
Siksi mielelläni kuulisin kokeneempien ajatuksia ja suosituksia siitä, mitä vielä huomioida kypsyttelyn ja kalaston suhteen.
Ensinnä pohdituttaa se, että en ymmärtänyt laittaa akvaarion pohjalle mitään substraattia. Pohjalla on hieno hiekka. Onko minulla mitään toivoa saada vielä järkevästi lisättyä jokin substraatti vai pärjäävänsä kasvit hiekkapohjassa? Akvaarioon on tuotu nyt runsaahkosti kasvillisuutta, jolle olemassa kasvuravinteet, mutta heikkojahan nuo vesiarvot vielä kai ovat kasveja ajatellen.
Tällä hetkellä altaassa asustaa neljä kierteissarvikotiloa, joiden osalta vähän kauhistuttaa alkavatko holtittomasti lisääntyä.
Akvaario on mitoiltaan 61x41x56cm, joten pohdin kalalajeja ja -määriä suhteessa noihin pohjamittoihin ennemmin kuin suhteessa varsinaisiin litroihin.
Toimisiko seuraava kokonaisuus:
1kpl taistelukala (uros)
15kpl hehkutetra
X kpl pikku- tai kääpiömonnisia (montako?)
Saa esittää myös vaihtoehtoisia kalalajeja ja sopivia määriä kaveriksi taistelukalalle tähän akvaarioon.
Onko muuta mitä aloittelijan kannattaa ottaa huomioon tässä vaiheessa ennen kalaston lisäämistä?
130l akvaarion kypsyttely ja kalasto
Valvoja: Moderaattorit
Re: 130l akvaarion kypsyttely ja kalasto
Mielestäni akvaarion pohjalle ei ole välttämätöntä laittaa substraattia tai pohjalannoitetta. Uusimmassa akvaariossani (180 litraa) on hiekkapohja 0,5-1,0 mm. Se on käynnistetty syksyllä 2023 ja olen lannoittanut sitä vain nestemmäisellä lannoitteella (Easy-Life ProFito) noin kerran viikossa. Myös ruusukkeelliset kasvit (vesimiekat ja melalehdet) ovat kasvaneet kiitettävästi ja vesimiekka on kasvattanut pitkän kukkavarren.
Minulla on pikkumonnisia ja hehkutetroja 70 litraisessa akvaariossa. Talvella sen lämpötila on 21 astetta ja kesällä tuulettimen termostaatti on säädetty 25 asteeseen. Akvaarion pohja on 60x30 cm. Aluksi ostin 6 pikkumonnista. Kun ostin 5 pikkumonnista lisää, niin ne alkoivat lisääntymään. Nyt niitä on yli 20.
Monnisille pitää jättää riittävästi avointa hiekkapohjaa, jota ne voivat tonkia. Monnisten on myös välillä päästävä haukkaamaan ilmaa, joten vedenpinta ei saa olla täysin kasvien peitossa.
Kotilot kilpailevat osittain samasta ravinnosta kuin pohjakalat. Siksi kotiloita voi joutua vähentämään pari kertaa vuodessa.

Kalojen lisäämisen aikataulu ja kalastosuunnitelma minusta ok. Monnisia vaikka 10 mutta enemmänkin sopii. Pikku- ja kääpiömonnisella on sellainen merkittävä ero, että kääpiö ei ole oikeastaan pohjakala vaan ui usein myös keskikerroksessa.
Jos haluat saada monenlaisia kasveja viihtymään hyvin, kannattaa ostaa pari vesitestiä, jolloin voi lannoittaa tarpeen mukaan. Vaikka nitraatti ja rauta. JBL:n tippatestit ovat parhaita kohtuuhintaisia.
En ole varma, mitä tarkoitit vesiarvojen säätelemisellä, mutta sellaiseen ei kannata ainakaan lähteä, että säädät pH-arvoa pH-plus- ja pH-miinus-litkuilla, vaikka kauppias haluaisikin myydä sellaisen. Ensinnäkin pH-arvo laskee vähän, kunhan siellä on kaloja, toisekseen kyseisiä litkuja pitää käyttää hyvin varovasti, koska pH-miinus on voimakas happoliuos, kolmanneksi pH-arvo ei säily siinä, mihin sen säätelee, neljänneksi kalat pärjäävät mainiosti arvoissasi jos et aio kudettaa niitä ja viidenneksi tulet kyllästymään arvojen jatkuvaan säätelyyn ja sitä vaativaan mittailuun.
Pohjalannoitehommaan lisään vielä, että jos aiot jotain sellaista kasvia, jolle välttämättä haluaisit pohjalannoitetta, niin onhan markkinoilla erilaisia lannoitekapseleita, jotka tyrkätään hiekkaan kasvin juurelle.
Ja kierteishommaan, että jos otat pohjakaloja, se tarkoittaa, että niitä pitää ruokkia pohjalle vajoavalla ruoalla, josta osa jää siten kotilonruoaksi, jolloin kotilot lisääntyvät voimakkaasti. Jos taas pohjalle ei pääse yhtään ruokaa ja lasit pidetään levättömänä, jää kotiloille niin vähän ruokaa, etteivät ne lisäänny kovin paljon.

Onnea uudesta harrastuksesta ja perheenjäsenistä! Ei hätää nuo pohjalannoitteet eivät ole välttämättömiä. Riippuu paljon minkätyyppisiä kasveja haluat altaaseen. Itselläni on muutamia pohjasta ravinnon ottavia kasveja ja niille on tökätty lannoitekuulat/tikut juurelle (jos on hienoa hiekkaa, niin ne pysyvät aika hyvin sielä jemmassa). Monet kasvit taas ottavat lannoitteet myös vedestäkin. 