Kuukausikokous pidetään tällä kertaa "oikeassa" kokoustilassamme eli ryhmäkodilla Ratamotie 34:ssa. Jos joku tarttee viuhkalehtiä, vallisneriaa tai kierteissarvia, ilmoitusta mulle ja tuon kokoukseen.
Lisäksi suunnitellaan FISU 2004 reissua ja kala-aiheista esitelmää, vaihdetaan vesi hoitoaltaaseen ja röpistään muuta kivvaa
Norjan reissusta ei tule vielä videota/kuvallista antia, sillä en ole ehtinyt purkaa matskua. Suullisesti juttua kyllä piisaa
Ja jos ensikertalaisia tulee mukaan ensi kuun kokoukseen, niin paikka ei ole ryhmäkoti varsinaisesti, vaan samalla tontilla sijaitsevan puutarhamyymälän perällä oleva isohko askartelutila/kokoushuone. Itse eksyin ryhmäkotiin ja kun koitin kokouksesta kysellä sain yhden käsisuudelman ja talutuksen akvaarion luo Meidän seuran hoitoakvahan se siinä juu, mutta missäs kokous, kjäh. Onneksi yksi hoitajista sattui paikalle ja ohjasi oikeaan rakennukseen. Mutta loppuhyvin kaikki hyvin, löytyihän se paikka lopulta.
Ajattele pieniä ja yksinkertaisia unelmia ja toteuta niistä joka päivä yksi.
Tuossa ilmoituksessanihan sanotaankin että ryhmäkodiLLA. Eli sen lähellä, ei sisällä Yleensä olenkin ilmoittanut että kokouspaikkana on se ulkorakennus. Sillä kertaa taisi unohtua
kröhöm. Uskaltaisinkohan minäkin jo luvata ihan oikeasti tulevani..
Monesti olen ilmoittanut näin tapahtuvan, mut sit on tullut esteitä (lue, mies on keksinyt jotain muuta, mikä on pitänyt juuri sinä samaisena kellon lyömänä hoitaa)
Pieni kysymys, pieneltä ihmiseltä.. Miksi noita kierteissarvia on altaassa? Tekevätkö ne jotain "oikeaakin" siellä, kuin vain tuhoa?
Meille on tullut jonkun kasvin mukana jonkunlaisia kotiloita, en tiedä mitä. Listin niitä, kun satun näkemään vesileikkien yhteydessä, mut muuten en ole metsästämässä niitä.
Leena
Mutta Ihaa sanoi itsekseen: "Kirjoittaminen - hmmm, hmm.
Kyniä ja mitä kaikkea. Ylimainostettua, jos minulta kysytte.