Tähän on pakko sanoa, ettei noista 'bakteerivalmisteista' ole löydetty typpibakteereja, eikä niitä valmistajankaan mukaan siinä ole. (Ainakaan Bactozymissä, mutta eihän muutenkaan?) Eli Miukku voi valita teoriassa ja käytännössä toimivan kalattoman kypsytyksen, mutta huomata että siinäkin on variaatioita eikä isolla ympillä (esim hyvää multaa paljon) se edes aina kestä kuukautta.
Aina parempi varmistella että typpibakteeristo on kasvanut toimivaksi ennen kalojen tuontia. Jo parin viikon kalanruokakuuri tekee todella hyvää runsaan ympin kanssa, jos halutaan kompromissi ikäänkuin kalattoman ja kalallisen kypsytyksen välillä.
Kun kalanruokaa laitetaan ákvaarioon, siitä syntyy ammoniumia. Aivan samoin tapahtuu kalojen kanssa: kun kaloja ruokitaan siitä syntyy ammoniumia veteen, riippumatta syökö kala sen vai ei. (Valkuaisaineesta syntyy ammoniumia. Osa siitä jää kalan kasvuun, osa ei.)
Kalat kypsyttämättömään akvaarioon aikaansaa pitkän ajanjakson, jossa pitää ruokkia niukasti ja vaihtaa vettä runsaasti aina kun nitriitti pyrkii kohoamaan. Tietysti huomata voi, ettei muutaman sintin ruokinnasta paljoa ammoniumia synny. (Ammoniumista syntyy nitriittiä ja kypsässä akvaariossa nitriitistä edelleen nitraattia.)
Tästä voi katsoa lisää. Siinä on englannintaitoiselle linkki kalanruualla (katkaravuilla) tapahtuvasta kalattomasta kypsyttämisestä.
http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic.php?t=24900
Kalaton vaihe on toki odottelua vain, mutta aika kannattaa käyttää hyödyksi ja sisustaa akvaario runsaaksi. Kalat tarvitsevat piiloja ja näkösuojaa, koska kotiuttaessa usein syntyy reviiritappeluita. Kun tähän yhdistyy siirtostressi, haavimisien limakalvovauriot, uuden tyyppinen vesi, nitriitti vedessä (pienikin), voi tappelussa syntyneet vauriot muodostua kohtalokkaiksi.
Se on myös parasta aikaa tutustua kalalajeihin ja niiden erilaisiin vesivaatimuksiin ja veden laadun säätelemisiin.