Tappajasuppusuut
Valvoja: Moderaattorit
Tappajasuppusuut
Moi, I have a problem. Tai oikeastaan mun punasuppusuilla on ongelma.
Pari viikkoa sitten hankin 20-päisen parven punasuppusuita 440-litraiseen kasvialtaaseen mm. kynäkalojen ja ahventen seuraan. Tuon parin viikon aikana suppareista neljä on tippunut. Luultavasti tänä iltana tippuu yksi lisää jos en tee mitään. Sen kyljet ovat jo ruhjeilla, selkäevä alkaa olla jo mennyttä ja puolikas pyrstöevästä on viety.
Olen poistanut tänä aamuna ja eilen altaasta kaksi supparia, joista toinen oli kuollut ja toisella ei ollut enää eviä. Muut kalat ovat terveen näköisiä ja hyvin syöviä. Nämä kuolleet suppusuut ovat olleet koiraita ja kyljet ovat olleet ruhjeilla. Olen seurannut koirassuppareiden kahakoita puskissa muutaman päivän ajan.
Voisiko olla mahdollista, että koiraat tappavat toisiaan? Onko tämä (puna-)suppusuilla miten tavallista? Mikä eteen? Luulisin, että altaassa on pakotilaa syrjityille. (Miksi *****tissä pitää samoissa puskissa kutea?)
Altaan mitat: 165*60*45 (p*l*k)
pH n. 7
lämpötila 25 °C

Laittamalla sopivan määrän viinaa akvaarioosi saat kalojesi silmät turpoamaan ja saat ne uimaan hassulla tavalla. (Lähde: Niksipirkka to be.)
No voi [sensuroitu]. Nyt on kulunut viime viestistä noin vuorokausi ja tappolistalle oli joutunut kolme supparikoirasta lisää. 20 parvesta on jäljellä enää 15, joista kaksi on henkihieverissä.
Huomasin äsken, että yksi koiras leijuu veden vietävänä hengiltä otettuna ja kaksi koirasta on ruhjeilla. Toisella ruhjeet ovat todella pahat (toinen kiduskansi poissa, eviä näykitty, pyrstö vereslihalla ja todella pahan näköinen), toiselta puuttuu "vain" pyrstöevä. Mielestäni hyökkäyskohteet (evät, kidukset, pyrstö) on valittu hyvin tappomielessä.
Sijoitin toisen koiraan eri altaaseen toipumaan. Toinen on entisessä altaassa haavittuna pinnalla. Seuraan sen tilaa, vaikka kaipa se olisi parempi lopettaa.
Eikö tämä ole ihan selvästi tappelun aiheuttamaa vammaa? Huolestuttaa kun noita koiraita lähtee tällä vauhdilla/tiheydellä! Ei niitä taida enää kovin montaa olla jäljelläkään.
Huomasin äsken, että yksi koiras leijuu veden vietävänä hengiltä otettuna ja kaksi koirasta on ruhjeilla. Toisella ruhjeet ovat todella pahat (toinen kiduskansi poissa, eviä näykitty, pyrstö vereslihalla ja todella pahan näköinen), toiselta puuttuu "vain" pyrstöevä. Mielestäni hyökkäyskohteet (evät, kidukset, pyrstö) on valittu hyvin tappomielessä.
Sijoitin toisen koiraan eri altaaseen toipumaan. Toinen on entisessä altaassa haavittuna pinnalla. Seuraan sen tilaa, vaikka kaipa se olisi parempi lopettaa.
Eikö tämä ole ihan selvästi tappelun aiheuttamaa vammaa? Huolestuttaa kun noita koiraita lähtee tällä vauhdilla/tiheydellä! Ei niitä taida enää kovin montaa olla jäljelläkään.
Laittamalla sopivan määrän viinaa akvaarioosi saat kalojesi silmät turpoamaan ja saat ne uimaan hassulla tavalla. (Lähde: Niksipirkka to be.)
Tanskalainen sivusto http://www.akvariesiden.dk/fisk/vis_fisk_ny.php?id=15 sanoo punasuppusuun olevan "territorial, lidt aggresiv".
Tappeleeko siellä kaikki keskenään vai onko joku yksi, joka rökittää muita?

"Kun kirsikkabarbit on petoja niin kuin tiikerit, niin siksi on hyvä että niillä on viidakko." (Oona 6 v)
En tiedä. Luulen, että tappelijoita on monta.Betula kirjoitti:Tappeleeko siellä kaikki keskenään vai onko joku yksi, joka rökittää muita?
Altaassa on punasuppusuiden lisäksi seuraava populaatio:
4 * Guianacara sp. "Red Cheek": rauhallisia, kotiutumassa
2 * rusokirjoahven: kutupari, jossa terhakka naaras ja koiras tossun alla
4 * Otocinclus sp.
3 * L 180 -partamonni
12 * kynäkala: rennot hipsuttelijat, jotka kutevat
6 * pandamonninen
4 * banjomonni
Viimeksi muokannut Tiinanen, 22:53, 20.03.2005. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Laittamalla sopivan määrän viinaa akvaarioosi saat kalojesi silmät turpoamaan ja saat ne uimaan hassulla tavalla. (Lähde: Niksipirkka to be.)
Moi Tiinanen,Tiinanen kirjoitti:Altaassa on punasuppusuiden lisäksi seuraava populaatio:
4 * Guianacara sp. "Red Cheek": rauhallisia, kotiutumassa
2 * rusokirjoahven: kutupari, jossa terhakka naaras ja koiras tossun alla
4 * Otocinclus sp.
3 * L 180 -partamonni
12 * kynäkala: rennot hipsuttelijat, jotka kutevat
6 * pandamonninen
4 * banjomonni
Olen vuosia sitten viljellyt suppusuita ja kynäkalojakiin (useampi sataa kappale), eikä mitään vastaava sattunut. Päin vastoin koiraiden nahistelut ovat näennäisiä, eikä lainkaan repivät toisia. Ahvenet sen sijaan ovat myös päällekävijöitä, jos vaikka heillä sattaa olla mätiä tai poikasia.
Veikkaisin kaloistasi vaihtoehdot: ensisijaisesti 2, sitten 1 jotka käyvät kalojesi kimppuun.
L. B
__________
__________
Hei Leba, kiitos vastauksestasi!Leba kirjoitti:Päin vastoin koiraiden nahistelut ovat näennäisiä, eikä lainkaan repivät toisia. Ahvenet sen sijaan ovat myös päällekävijöitä, jos vaikka heillä sattaa olla mätiä tai poikasia.
Ahvenilla ei ole mätiä eikä poikasia. Rusokirjoahvennaaras on ollut viime ajat hulluna ja voisi vaikka rökittää pienempiään.
Miksi vain suppusuilla on ruhjeita? Millä voi selittää sen, että kuolleet ovat olleet lähes täysin koiraita? Sattuman kauppaa?
Laittamalla sopivan määrän viinaa akvaarioosi saat kalojesi silmät turpoamaan ja saat ne uimaan hassulla tavalla. (Lähde: Niksipirkka to be.)
Suppusuu koiraat käyvät kampailua "värillisine pukuineen" pyrstöjä heilutelleen. Useammin tämä tapahtuu lähellä kasvistiheikköä, mihin sitten dominoivan koiraan on tarkoitus houkutella naarasta. Pieneet supusuukoiraat yrittävätkin kaapata parhaat paikkaat, mutta huonosti käy, jos se paikka on myös ahventen oma reviiri.Tiinanen kirjoitti:Hei Leba, kiitos vastauksestasi!Leba kirjoitti:Päin vastoin koiraiden nahistelut ovat näennäisiä, eikä lainkaan repivät toisia. Ahvenet sen sijaan ovat myös päällekävijöitä, jos vaikka heillä sattaa olla mätiä tai poikasia.
Ahvenilla ei ole mätiä eikä poikasia. Rusokirjoahvennaaras on ollut viime ajat hulluna ja voisi vaikka rökittää pienempiään.
Miksi vain suppusuilla on ruhjeita? Millä voi selittää sen, että kuolleet ovat olleet lähes täysin koiraita? Sattuman kauppaa?
Mutta eipä vältämättä ole affentenkaan syy. Kerron esimerkkiin: Jos vaikkaa suppusuut ovat jotenkiin heikkoja ja kuolevaiset yksilöt sitten nypitään loppuun, ikään kun ajetaan parvesta.
Mutta, ehkä sinä huomasit vastaa kalojen kuoltua. Tarkailee kalojasi pitempään, useimmiten syy pitäisi näkyä 0,5-1 tunnin sisäällä.
L. B
__________
__________
-
- Senior Member
- Viestit: 561
- Liittynyt: 12:04, 07.07.2002
- Paikkakunta: Susiraja, SAS ry
- Viesti:
Kuten jo Tiinaselle ilmaisinkin, ei minulla ole vastaavia kokemuksia, vaikka suppiksia on ollut vuosia ja ne kutevatkin usein. Tuo puskissa kisailu on siis tuttua, mutta runtelu ei.
Enpä veikkaa ahveniakaan syyllisiksi sikäli, että ainakin omat suppusuuni kutevat ja riehuvat pinnan tuntumassa, affenilla on reviirit pohjalla.
Mutta koska tanskanmaallakin tunnetaan "lidt aggressiv" suppusuu, uskottava kai se on, että voivat toisiaan retuuttaa. Pienet kiltit suppikset .
OT: mistä Tiinanen löysit punaposkitonkijoita?

Kiitti hiutaleelle tästäkin vastauksesta!
Nyt on muutamalta koiraalta paljastunut värit ts. parvessa on yhä koiraita.Kisailua näkyy olevan. Uhreja ei kuitenkaan ole tullut lisää.
Nyt on muutamalta koiraalta paljastunut värit ts. parvessa on yhä koiraita.Kisailua näkyy olevan. Uhreja ei kuitenkaan ole tullut lisää.
Laittamalla sopivan määrän viinaa akvaarioosi saat kalojesi silmät turpoamaan ja saat ne uimaan hassulla tavalla. (Lähde: Niksipirkka to be.)
Ajattelin tulla ilmoittamaan, että tuolla pyrstöevättömällä koiraalla menee ihan hyvin nykyään. Se on yhä eristyksissä 40-litraisessa.Tiinanen kirjoitti:Huomasin äsken, että yksi koiras leijuu veden vietävänä hengiltä otettuna ja kaksi koirasta on ruhjeilla. (...) toiselta puuttuu "vain" pyrstöevä. Sijoitin toisen koiraan eri altaaseen toipumaan.
Hankalaahan tuo elo on hänellä ollut. Kala ei voinut uida kunnolla kun ei ollut eviä. Monesti se lepäili kasvien päällä. Näytti, että sillä olisi uimarakossakin jotain vikaa kun veti vähän vinoon. Nyt selkäevä on ehjä, mutta ruttuinen. Pyrstöevä on alkanut kasvaa takaisin pikkuhiljaa (se oli ihan tyveään myöten poissa, tyvi verisenä). Värit ovat tulleet takaisin, vaikka välillä kala oli jo kovin harmaa ja valkoinen. Kalan asento muuttui: nyt se on selästään kulmikas ja ui tällaisessa asennossa (ehkä vähän loivemmalla kulmalla varustettuna):
Koodi: Valitse kaikki
___
/