Käytännön kokemuksia Tapiolan korvauskäytännöstä
Valvoja: Moderaattorit
Käytännön kokemuksia Tapiolan korvauskäytännöstä
Ohessa tiedoksenne Tapiolan korvauskäytännöstä akvaariovahinkojen osalta:
Puolisentoista vuotta sitten olivat yhteydessä ja halusivat kilpailuttaa perheemme vakuutukset. Asustamme omakotitaloa, joten vakuutettavien kohteiden ja asioiden listasta tuli pitkähkö: Kiinteistö, irtaimisto, lapset, matkavakuutukset, autovakuutukset jne. Kävimme useita keskusteluita aiheesta ja toin esille "eksoottisen harrastukseni":meriveriakvaarion sisältäen koralleja ym arvokasta. Halusin myös erikseen vakuuttaa joitakin kalliihkoja esineitä, kuten vaimoni vihkisormuksen. Pyysin vielä erikseen, että akvarioni ja sormus kirjattaisiin omina kohtinaan vakuutuskirjaan. Kun asiakas on vahvoilla (=tekemässä ostopäätöstä) ollaan niin mielinkielin ja kontillaan.
Selvitysten jälkeen minulle palattiin ja kerrottiin, että mikäli valitsisin laajimman kotivakuutuksen, kaikki mainitsemani olisi katettu kaikkien mahdollisten vahinkojen varalle. Akvaario ja sen sisältö kaikkinensa, koska se luetaan kiinteään irtaimistoon ja kodin sisustuselementteihin. Mitään mainintaa ei kirjaan tarvitsisi laittaa akvaariosta tai sormuksesta.
No kaikki hyvin vajaa pari vuotta ja minä sopimuksemme mukaan suorittelen laskust ajallaan. Kuten suurin osa heidän asiakkaistaan, oletan. Kesällä sitten lomamatkamme aikana kävi se iso paha... mekaaninen ajastin jumittanut ja 2x 250w monimetalli helottanut altaan 39 asteiseksi. Selkärangattomat luonnollisesti kaikki kanttuvei . Korallit vitivalkoisia kalkkirankoja.
Soittelin shokin poikasesta toivuttuani Tapiolan vahinkopalveluun ja sain helpotuksekseni kuulla, että vahinko kuuluu ilman muuta korvattavien havereiden piiriin. Kyseessähän oli "harrastusvälineille" sattunut vahinko. Minun tulisi antaa tarkka selvitys vahingon syistä ja hankkia asiantuntijalta kirjallinen lausunto kärsimäni vahingon arvosta. Kimi Siniriutasta oli suureksi avuksi ja täsmällinen dokumentti toimitettiin Tapiolaan.
Seuraavana sunnuntaina päivätty korvauspäätös oli HYLÄTTY! Vakuutuspäällikkö oli kaikessa viisaudessaan tehnyt 3 päivää selvitystyötä ja päässyt salaisuuden ytimeen: Korallit ovat eläviä! Korallit ovat siis kotieläimiä! ... Kotieläimiä ei korvata. Lasi, pumput jne kylläkin. Vakuutusta ottaessani olin siis nimenomaisesti korostanut sisällön, korallien, arvoa.
Koska vahinkopalveluun tehdyt puhelut nauhoitetaan, ajattelin voivani käyttää sinne käymääni keskustelua jonkin sorttisena perusteena. Kuluttaja-asiamies tiesi kuitenkin kertoa, että mikään heidän sanomansa tuon puhelun aikana ei sido heitä mihinkään. Kaikki mitä minä sanon, voidaan tarvittaessa käyttää minua "vastaan" korvauspäätöksessä. Tällä kertaa asiakas on heikoilla (suurempien vahinkojen osalta monasti varmaan epätoivoinen) ja Tapiolan käytös on samalla muuttunut lipevästä härskiksi..
No, homma ei vielä ole loppu. Kuluttaja-asiamies kertoi kaupanteon hetkellä keskustellun olevan ratkaisevan tärkeää tässä tapauksessa. Näitä puheluita ei ikävä kyllä äänitetty. Vaimon kirjallinen todistus kuulemma riittää. Ymmärsivät vissiin Tapiolassa, että tämä jupakka ei lopu ensimmäiseen hakemukseen ja pyysivät minua hakemaan muutosta korvaushakemukseen. Olivat kertomansa mukaan ensimmäistä kertaa tietoisia myynnin aikana ja korvauskäsittelyn aikana kommunikoidun ristiriitaisuudesta...
Paperisota siis jatkuu, mutta maku tästä meni jo aikaa sitten.

-
ParratonMonni
- Advanced Member

- Viestit: 1579
- Liittynyt: 13:56, 03.04.2005
- Paikkakunta: Kuopio
Minä kilpailutin viime keväänä. Järjestään sanottiin akvaarion sisältyvän laajennettuun kotivakuutukseen. Kun sitten aloin oikein tarkkaan tivaamaan yksityiskohtia, selvisikin, että akvaarioveden aiheuttamat vahingot sisältyvät, ei itse allas, sen laitteet tai sisältö. Niinpä tyydyin halvimpaan tarjoukseen tavallisesta kotivakuutuksesta.
Mun kans olis niin heleppua olla, sais olla justihin niinku mä sanon.
Näitä vakuutuskeskusteluja on ollut aina välillä... ja ei noista kannata ekalla kerralla luovuttaa.
Kun tyttöystäväni hankki meille vakuutusta joitain vuosia sitten, hän mainitsi korallit erikseen. Vakuutustäti totesit että "eivätkös ne ole kasveja", jonka jälkeen sai jonkun sortin luennon
Nyt korallit on vakuutettu "seuraeläiminä".
Tietty tässä voi kelata, että onko vakuutustädin sivistyksen puute asiakkaan ongelma. Jos tädille on sanottu, että "korallit pitäisi saada vakuutukseen", niin tuskin on asiakaan ongelma tietääkö täti mitä ne ovat.
Kun tyttöystäväni hankki meille vakuutusta joitain vuosia sitten, hän mainitsi korallit erikseen. Vakuutustäti totesit että "eivätkös ne ole kasveja", jonka jälkeen sai jonkun sortin luennon
Tietty tässä voi kelata, että onko vakuutustädin sivistyksen puute asiakkaan ongelma. Jos tädille on sanottu, että "korallit pitäisi saada vakuutukseen", niin tuskin on asiakaan ongelma tietääkö täti mitä ne ovat.
Quidquid latine dictum sit, altum sonatur.
-
Thomas29Hki
- Member

- Viestit: 409
- Liittynyt: 15:23, 06.03.2003
Aika mielenkiintoinen tapaus tämäkin...
Itseltäni löytyy myös tuo Tapiolan laaja kotivakuutus.
Itselleni kävi parisen vuotta vastaavanlainen tapaus, kun aloitin kiekkojen kanssa pelaamisen. Ostin 5 kallista kiekkokalaa ja kuinka ollakkaan kotiuttamisessa meni jotain vikaan. En karanteenannut kaloja vaan laitoin kalaset suoraan seura-akvaarioon, koska silloin ei ollut mahdollisuutta erilliseen karanteeniin puhumattakaan tarvittavista elinolosuhteiden luomisista. Kuten lämpötilan, ph jne. osalta. Ensiksi iski bakteeritulehdus eläinparoille ja heti perään seura-akvaariossa pilkkutauti jolloin kuolleita lopulta tuli kymmenisen kappaletta. Mukana lehtikala kutupari.
Kyselin myös Tapiolasta korvausta, koska onhan itselläni laaja kotivakuutus ja maksan aina laskuni ajallaan usein jopa etuajassa. Kuvittelin että laaja kotivakuutukseni korvaisi kalojen menetyksen noin 300 euroa, koska aikaisemmin vakuutusta ottaessani kyselin hieman vakuutuksen sisällöstä. Kerroin virkailijalle että löytyy kalliita eläimiä joiden arvo on satoja euroja puhumattakaan altaiden ja laitteiden hinnoista. Virkailija sanoi että ehdottomasti korvataan altaat ja jne.
Altaiden korvauksessa selvisi myöhemmin sellainen seikka että vakuutusyhtiö laskee tietyn ikä vähennyksen ja sen mukaan laskee tuon lopullisen korvaussumman laitteille. Välttämättä et saa sitä hintaa takaisin kotivakuutuksesta mitä itse olet aikoinaan laitteista maksanut. Ei auta sekään että on mustaa valkoisena kuitit yms. Kalojen osalta kävi niin että Tapiola ei korvannut kaloja kuten jo edellisessä jutussakin kävi ilmi "elävästä" elikosta. Vakuutusyhtiön mielestä kalat tms. elikot ei kuitenkaan kuulu kotivakuutuksen piiriin. Olin aika ihmeissäni! Maksanko turhasta ajattelin... Kuitenkin tuo samainen vakuutus on vieläkin itselläni.
Kyselin myös akvaarioliikkeestä hyvitystä, koska elukat heittivät veivinsä 1-2 päivän aikana ostohetkestä. Päätös oli myös heidän osaltaan kielteinen ei korvausta eikä myöskään hyvitystä millään tavoin.
Jälkiviisaana karanteenaan aina uudet kalat, mutta myös karanteenauksessa kuolleiden hyvittämisissä on ollut suuriakin epäkohtia. Usein kielteisiä päätöksiä myyjäliikkeen osalta. On vedottu siihen että koska karanteeni akvaario on juuri perustettu ja hyödyllinen bakteerikanta ei ole siten ollut vielä muodostunut niin kalat tai ravut ovat kuolleet epäsopiviin olosuhteisiin. Joko ph on ollut liian matala tai liian korkea tai akvaario ei ole ollut valmis ottamaan kyseisiä lajeja. Ei auttanut sekään että kerroin että on käytetty jo käytössä ollutta mattosuodatinta, joka on ollut päivän pari poissa käytöstä kuivumassa.
Hyvittaa kuitenkin nämä kalojen/rapujen karanteenaus jutut, koska J.Järvenkin sivulta opiskelleena olen toiminut juuri J.Järven opettamalla tavalla. Akvaarioliike samoin kuin vakuutusyhtiö antaa kaikesta huolimatta kielteisiä korvauspäätöksiä.
Pitäisi varmaan alkaa kilpailuttamaan uudestaan noita vakuutusyhtiöitä varsinkin kotieläinten osalta. Turhasta kun on turha maksaa!

Koska puhelinkeskusteluja on suhteellisen vaikea nauhoittaa (nykypäivänä kännykät), niin siksi asioinkin aina vakuutuslaitoksen kanssa sähköpostitse, jolloin pyydän, että korvauskäsittelijä antaa vastauksen kysymyksiini. Vastaukset sitten mappiin vakuutuspapereiden kanssa.
Olikohan se Sampo hiljattain, joka totesi, ettei asiakaspalvelun tarvitse tietää vakuutusasioista mitään, riittää, kun vaan myymät niitä, joten jos asiakaspalvelu (tiskihenkilökunta) lupaa jotain, niin se ei ole millään tavoin heitä sitovaa.
Siksi en kaipaa yhdenkään asiakaspalvelijan lausuntoja, vaan kirjalliset paperit saa tulla korvauskäsittelijöiltä, jotka "tuntevat" vakuutusyhtiön käytänön ja "lait".
Kohta tulee taas vakuutusmaksun aika ja, koska olen jo "yli-ikäinen", enkä saa enää alennusta vakuutusmaksuista, niin pitää kyselle hiukan vakuutusmaksujen perään eri yhtiöistä. Kaikki luonnollisesti erikseen kirjattuna.

samara
- Senior Member

- Viestit: 900
- Liittynyt: 18:00, 12.08.2004
- Paikkakunta: Jyväskylä(Vaajakosken vieressä) Las/Lohikosken akvarioseuran Perustaja/Presidentti ;)
Itse kanssa soittelin kuukausi sitten nuo suurimmat yhtiöt läpi ja yritin saada selvyyden noiden kalojen(plekojen) korvauksen suhteen...niitä ja näitä kertoilivat..mitään varmaa vastausta en kumminkaan mistään firmasta saanut!
Jos joku tietää 100 varmaksi että kalatkin kuuluvat vakuutuksen piiriin niin kertokoot mulle heti..
Tällä välin pitäydyn tapiolan laajassa(joka kaloja ei korvaa)

Adrianna
- Elite Member

- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
Itselläni on tarjouspyyntö Pohjantähdestä tulossa. Ihan kiusallani halusin tietää, että mitens tuo vakuutus suhtautuu makean veden kaloihin. Kaloja on kuitenkin satojen eurojen edestä, vaikka kallein yksittäinen kala on 2 x L-168, n. 30€ kpl. Vastausta odottelen... ![Wink [;)]](./images/smilies/icon_wink.gif)
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet

Juissi
Vakuutusmaksu
Itselläni kävi malawi-akvaarion kanssa mittava vahinko pari vuotta sitten. Vaimo irroitti vahingossa tönäisemällä lattiaa imuroidessa sisä- ja ulkosuodattimen pistokkeen seinästä ja kalat jäivät reiluksi viikonlopuksi ilman suodatusta. Seurauksena 2/3 osaa kaloista kuolleina.
Pohjola (laaja kotivakuutus) korvasi ilman mitään mukinoita tekemäni excel-taukukon mukaan kuolleet kalat. Laitoin referenssiksi pääkaupunkiseudun akvaarioliikkeitä jotka myyvät malaweja, jos olisivat halunneet tarkistaa hintoja. Omavastuun tietenkin jouduin kärsimään.
Ei ole mikään mainospuhe Pohjolan puolesta, mutta se on omakohtainen kokemus.
T: Juha
Pohjola (laaja kotivakuutus) korvasi ilman mitään mukinoita tekemäni excel-taukukon mukaan kuolleet kalat. Laitoin referenssiksi pääkaupunkiseudun akvaarioliikkeitä jotka myyvät malaweja, jos olisivat halunneet tarkistaa hintoja. Omavastuun tietenkin jouduin kärsimään.
Ei ole mikään mainospuhe Pohjolan puolesta, mutta se on omakohtainen kokemus.
T: Juha
-
Adrianna
- Elite Member

- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
Vastaus tuli Pohjantähdestä:
Yritysyhteyspäällikkö Hannu Poutanen oli siis luennoimassa meillä riskienhallinnan ja vakuuttamisen kurssilla. Eli toivotaan vaan ettei vesivahinkoa satu?Pohjantähti kirjoitti:Hei Anna!
Kysymyksesi "akvaarion vesivahinkoon"?
1. Akvaariot rikkoutuessaan menevät kotivakuutukseen jos vakuutusturva on ns. laajaturvavakuutus. Sisältää äkilliset ja ennalta arvaamatomat vahingot.
2. Veden aiheuttamat vahingot rakenteille eivät ole kotivakuutuksen piirissä. Sama koskee myös kiinteistövakuutusta. Ohessa molempien tuoteselosteet kohdat putkivuoto. (Nämä erillisillä lapuillaan, en jaksa kopata.)
Riskienhallintaa on että pyrkii olemaan itse mahdollisimman huolellinen ettei vahinkoa syntyisi. Mainitsin luennolla että vakuutus ei kata kaikkea. Tämä kuuluu niihin asioihin.
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
-
mikkokoo
- Senior Member

- Viestit: 757
- Liittynyt: 14:23, 07.02.2002
- Akvaarioseurat: FOMA (nro4)
- Viesti:
Adrianna, Pohjantähden vakuutus on täsmälleen samalla periaatteella kuin Tapiolan- se korvaa vain laitteet, akvaarion jne, ei elävää, koska he eivät tunnusta koralleja, kaloja jne lemmikeiksi (koirat ja kissat sun muut elukat kyllä korvataan).
Tästä syystä vaihdoin kaikki meidän vakuutukset noin vuosi sitten Pohjolaan ja hommasin sieltä todistuksen, että kaikki elävä korvataan myös esim. sähkökatkon sattuessa.

TommiS
- Junior Member

- Viestit: 92
- Liittynyt: 20:13, 19.05.2003
- Akvaarioseurat: SAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Eno
- Viesti:
Tapiolan laaja kotivakuutus ei korvaa koralleja eikä kaloja koska kyseessä on eläinkunnan edestaja. Kyselin juuri tuota korallien ja kalojen vakuuttamista Tapiolasta pari viikkoa sitten ja laajaan kuuluvat muut paitsi elävät eläimet. Kasvit akvaariosta kuuluvat vakuutuksen piiriin ja niiksi vakuutusmyyjä koralleja ensiksi luuli
.
Sit soitti asiasta eläinvakuutuksista vastaaville ja sain tylyn vastauksen et koralleille tai kaloille ei heiltä saa vakuutusta, ei edes erillisenä mainintana mihinkään vakuutukseen ja ku sanoin et pitää kysellä muista yhtiöstä ni sano vaan et siinähän sit kyselet.
Sit soitti asiasta eläinvakuutuksista vastaaville ja sain tylyn vastauksen et koralleille tai kaloille ei heiltä saa vakuutusta, ei edes erillisenä mainintana mihinkään vakuutukseen ja ku sanoin et pitää kysellä muista yhtiöstä ni sano vaan et siinähän sit kyselet.
-
Adrianna
- Elite Member

- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
Ei niin mitään hajua. Siksi laitoinkin viestin tänne ihmeteltäväksiKimmo S kirjoitti:Vesivahinkohan menee taloyhtiön vakuutuksista? vai olenko väärässä?
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
-
TommiS
- Junior Member

- Viestit: 92
- Liittynyt: 20:13, 19.05.2003
- Akvaarioseurat: SAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Eno
- Viesti:
Voihan se joskus mennäkin läpi mut veikkaisin et ne päätöksen tekijät tutkii asiat niin tarkkaan et eivät ainakaan toiste samaa erehdystä teemaspe kirjoitti:No tietääkö vakuutuskorvauksen päättäjä, että koralli on eläin? Jos laittaa vakuutuskorvaushakemukseen, että altaassa oli lisäksi koralleja 500€ edestä ja kaloja 50€ edestä, niin voisi jollekin mennä vahingossa läpi, että koralli olisikin kasvi.
Tietäähän ne vakuutusyhtiössäkin näkemättä ihmistä et se on työkykyinen vaikka lääkärien mukaan oisit 20% invalidi
Ja todistetusti korvaakin. Ainakin siis toistaiseksi, meinaan tuo vakuutuksen vuosimaksu/omavastuu ja riski ei oikein kohtaa.elpuri kirjoitti:Kyllä IF ainakin suostuu vakuuttamaan kalat ja korallit erikseen.
Muistaakseni eräs akvaristi sai Tapiolalta korvaukset kun sulake pamahti ja oli reissussa, mutta käsittelijätkin on ihmisiä.
Menee, koska taloyhtiöillä on tyypillisesti vakuutukset olemassa, joka korvaa rakenteille tapahtuvan katastrofin. Mutta... Sinun vakuutuksesi vastuuvakutuus korvaa taloyhtiön vakuutusyhtiölle omavastuuosuuden, joka voi olla huomattavan suuruinen. Eli vakuutuksessa on syytä olla vastuuvakuutuskin, joka puolestaan sisältyy aika moneen kotivakuutukseenAdrianna kirjoitti:Ei niin mitään hajua. Siksi laitoinkin viestin tänne ihmeteltäväksiKimmo S kirjoitti:Vesivahinkohan menee taloyhtiön vakuutuksista? vai olenko väärässä?