Akvaarion perustaminen
Valvoja: Moderaattorit
-
Aikku
- Starting Member

- Viestit: 12
- Liittynyt: 19:26, 29.04.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Akvaarion perustaminen
Moi!
Olen ostamassa noin 84-128 litrasta akvaariota ja haluisin päästä aloittelemaan heti akvaarion perustamista.
Minulla oli joskus "hoidossa" akvaario ja silloin kalat ainakin pysyi hengissä, mutta en ole koskaan perustanut uutta akvaariota ja pakko myöntää että noi vanhatkin muistot on jo unohtuneet, eli tarvitsisin vähän neuvoja viisaammilta.
Kaloiksi ajattelin jotain miljoonakaloja tai muita pieniä kaloja, jotka sopisi yhteen. Akvaariokaupassa ihastuin sellaisiin keltaisiin tetroihin(?) jotka seurasi parvessa sormea lasia pitkin, mutten enään muista nimeä. Mietin että mitkähän sopisi noiden miljoonakalojen kanssa yhteen?
En muista millään miten usein akvaarion vettä täytyy vaihtaa taikka muita hoitotoimeenpiteitä, eli jos joku jaksaa kerrata minulle, niin kiitos.
Onko vettä vaihdettava yhtä usein riippumatta siitä ostanko 84 litraisen taikka 128 litraisen?
Muita tärkeitä asioita mitä pitäisi tietää ennen kuin ostaa akvaarion?
Kiitos etukäteen, Aikku

Vettä kannattaa vaihtaa kerran viikossa 50%, riippumatta altaan koosta. Sellaisia "suur siivouksia", että koko allas tyhjäksi ja hiekat pesuun ym ei tarvitse tehdä ollenkaan.
Keltaiset tetrat saattoivat olla esim sitruunatetroja tai keltabarbeja. Keltabarbit tarvitsevat vilkkauden vuoksi melko suuren akvaarion. En nyt millään muista mikä se koko suositus oli. Sitruunatetrat voivat olla kivoja, mutta en ole varma meneekö ne samoissa vesissä miljoonakalojen kanssa, kun milliksillä pitää sitä vettä kovettaa. Kovettamisesta voivat viisaammat kertoa jotka asiasta enemmän tietävät.

Akvaario 275l
Re: Akvaarion perustaminen
Aloita vaikka tästäAikku kirjoitti:Moi!
Olen ostamassa noin 84-128 litrasta akvaariota ja haluisin päästä aloittelemaan heti akvaarion perustamista.
Kaloiksi ajattelin jotain miljoonakaloja tai muita pieniä kaloja, jotka sopisi yhteen. Akvaariokaupassa ihastuin sellaisiin keltaisiin tetroihin(?) jotka seurasi parvessa sormea lasia pitkin, mutten enään muista nimeä. Mietin että mitkähän sopisi noiden miljoonakalojen kanssa yhteen?
En muista millään miten usein akvaarion vettä täytyy vaihtaa taikka muita hoitotoimeenpiteitä, eli jos joku jaksaa kerrata minulle, niin kiitos.
Onko vettä vaihdettava yhtä usein riippumatta siitä ostanko 84 litraisen taikka 128 litraisen?
Muita tärkeitä asioita mitä pitäisi tietää ennen kuin ostaa akvaarion?
Kiitos etukäteen, Aikku
http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic.php?t=67551
Ostatko akvaarion uutena vai etsitkö vanhaa?
Jos ostat miljoonakaloja niin kannattaa ottaa pelkkiä koiraita, muuten niitä on pian miljoona
Kun olet kerran Helsingistä, suosittelen Bilteman hiekkapuhallushiekkaa, edullista, helppoa ja hyvää.
Vettä vaihdetaan kuormituksesta riippuen, ei akvaarion koosta riippuen. Eli mitä enemmän kaloja, sitä enemmän ne kakkii. Karkeasti arvioiden noin 1-2 viikon välein 1/3-1/2 vedestä.
Akvaarion perustaminen on kivaa eli ota siitä kaikki irti, älä hätiköi vaan mieti rauhassa ja ennenkaikkea lue lue ja lue. Täältä löydät melkein kaiken tarvitsemasi tiedon kun käytät hakua. Jos jotain ei haulla löydy niin kysy sitten vaan rohkeasti.
Tervetuloa joukkoon!
-
Aikku
- Starting Member

- Viestit: 12
- Liittynyt: 19:26, 29.04.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Kiitos.
Juu, kävin jo googlettaa ja luulen että ne oli keltabarbeja mitä tarkoitin, ne oikein pisti silmään siellä kaupassa kun seurasivat jokaista liikettä ja uivat perässä. Muista altaista sellaista huomiota en kyllä saanut, että tuskin se niiden nälkäisyydestäkään on johtunut.
Käytettynä olen ajatellut ostaa kun olen opiskelijabudjetilla liikkeellä. Mulla olis pari vaihtoehtoa, mutta mietin vielä...

Keltabarbit tarvitsevat isomman altaan, 200 ->.
Jos perustat altaan ihan alusta alkaen, niin muista kypsyttää se ensin huolellisesti. Tässä alkeet-osion alussa on runsaasti hyviä juttuja siitä.
Jos hankit käytetyn altaan ja käytössä olevan suodattimen (+ hiekat, kasveja jne.) saattaa se sisältää tarvitseman määrän bakteereita, jolloin akvaario on mahdollisesti heti valmis vastaanottamaan kaloja.
Vesitestit kannattaa/pitää hankkia heti, ainakin nitraatti, nitriitti, pH, KH ja GH. Tippatestit tulee halvemmaksi pitkässä juoksussa kuin liuskatetit ja on varmempia käyttääkin.
80-128 litraseen akvaarioon saa jo ihan kivoja kalastoja, kannattaa miettiä etukäteen tarkkaan mitä haluaa ja tarkistaa vesiarvot ja muut tarpeelliset tiedot ennenkuin menee kauppaan. Useat kauppiaat myyvät lähes mitä vaan mihin vaan, joten niihin kannattaa suhtautua tietyllä varauksella.
Tervetuloa mukaan todella mielenkiintoisen ja mukaansa tempaavan harrastuksen pariin

-Ansku
-
JukkaV
- Advanced Member

- Viestit: 3249
- Liittynyt: 13:24, 06.11.2003
- Akvaarioseurat: Turun akvaarioystävät
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tuusula ja Turku
- Viesti:
Maltti on valttia. Sinulle suosittelen jonkin akvaariokirjan lainaamista kalojen katsomista varten. Myös akvaarioliikevierailut ovat hyväksi, mutta pyydä joku asiaa tunteva oppaaksesi. Tai mene Pieneen akvaariokauppaan - omistaja osaa tämän asian. 
Erityiskiinnostuksen kohteena harvinaisemmat synnyttävät hammaskarpit (tällä hetkellä kääpiö-, metalli- ja sirppihammaskarppeja ja seepralimioita) ja monniset (tällä hetkellä mustaselkä-, panda-, pikku-, sihti- ja somamonnisia).
Minäkin suositelen akvaariokirjan lainaamista kirjastosta. Netistä kyllä löytyy paljon tietoa, mutta joskus se tieto on kiven alla. Ja kirjoihin itse luotan paremmin.
Jossain kyllä luki että mitä suurempi akvaario on sitä harvemmin vettä täytyy vaihtaa, mutta mitä useammin (ei kuitenkaan ihan joka päivä) sitä parempi. Niin ja noista miljoonakaloista, kuulemma lisääntyy usein harmiksi asti.
Mielestäni kannattaisi ottaa ainakin 100 litranen akvaario, niin kalastokin on helpompi suunnitella. Hoitaminen on myös helpompaa
.

Elme
- Junior Member

- Viestit: 190
- Liittynyt: 12:53, 21.12.2005
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Kannattaa vähän katsoa minkä akvaariokirjan: jokus 80-luvulla kirjoitetut eivät ehkä ole ajan tasalla. Tietysti kalojen kuvia voi katsella ja miettiä mikä olisi kiva, mutta em. kirjojen suosituksiin esim. altaan koosta kannattaa suhtautua varauksella. Itse suosin nettiä tiedonlähteenä, varsinkin juuri Aqua-webiä.Turska2 kirjoitti:Minäkin suositelen akvaariokirjan lainaamista kirjastosta. Netistä kyllä löytyy paljon tietoa, mutta joskus se tieto on kiven alla. Ja kirjoihin itse luotan paremmin.
Jossain kyllä luki että mitä suurempi akvaario on sitä harvemmin vettä täytyy vaihtaa, mutta mitä useammin (ei kuitenkaan ihan joka päivä) sitä parempi. Niin ja noista miljoonakaloista, kuulemma lisääntyy usein harmiksi asti.
Siivoamistarve ei riipu akvaarion koosta, vaan siitä kuinka paljon kuormitusta ts. kaloja siellä on kokoon nähden. Tietysti on eri asia onko vaikkapa kymmenen pikkukalan parvi sata- vai kaksisataalitraisessa.
"There are many things that we would throw away if we were not afraid that others might pick them up."