Päivitellään tilannetta. "Pariskunta" on nyt siis ollut luolassaan ainakin sen reilut 4 vuorokautta. Olin tosin tuossa reilun vuorokauden reissussa ja sinä aikana en tiedä mitä tapahtui mutta oletan että luolassa ovat aikaansa viettäneet silloinkin.
Vaihdoin vettä tänään sen normaalin 40-45% sijasta sellaiset 25-30% pari päivää etuajassa että saan altaan vedet pidettyä kunnossa mahdollisen kudunkin tapahtuessa pienillä vedenvaihdoilla, jottei liikaa tule muutoksia aiheutettua. Eipä tuo vedenvaihdon lorina näyttänyt kututouhua ainakaan häiritsevän.
Lisäksi meidän toinen vanhemmista naaraista on vertynyt ihan viimeisen viikon aikana uskomattoman pyöreisiin mittoihin eli voisin olettaa että mikäli tästä ensimmäisestä yrityksestä ei mitään synny toinen naaras lähtee mielellään koittamaan onneaan seuraavaksi.
Inia:
Paras antaa koiraan hoitaa poikasensa. Jotenkin vaikea kuvitella haarniskamonnia metsästämässä plekon poikasia.
Juu eli tämähän se suurin huolenaihe nimenomaan on mikäli kutu todella tapahtuu sillä olen joskus joutunut vetämään haarniskamonnin suusta sinne jumittunutta pari senttistä kyhmyotsan/kyhmykirjoahvenen (Steatocranus casuarius) poikasta eli yritystä syödä kaikkea edes suunnilleen sinne suuhun mahtuvaa ainakin löytyy.
Inia:
Voit kuitenkin siirtää kaikki uhkana pitämäsi kalat pois jos siltä tuntuu. En ainakaan itse lähtisi eristämään poikasia mihinkään luonnottomaan muovilaatikkoon.
Tarkoitus on siirtää haarniskamonnit, helmimonniset, partamonni ja toinen puupleko toiseen altaaseen kunhan vaan saan sen toisen isomman altaan hankittua ja pyhittää tuo pääallas L-134:lle ja tällä hetkellä karanteenissa voimia keräävälle L-201 parille, LDA-01:lle sekä muutamalle uudelle hankinnalle.
Tuo luonnoton muovilaatikko sanonta on hieman hassu. Melko luonnottomiahan nuo lasilaatikotkin ovat joissa me kaikki noita kalojamme pidetään, vaikka tosin pointin ymmärsin mitä tuossa tahdoit sanoa.
VesiEläin:
Kelluvassa poikasaltaassa olen kasvatellut "muutamia" purjesampimonnin ja lattamonninkin poikasia, helpompi ruokkiakkin kun pienokaiset ovat yhdessä.
Sinne pääsee vesi vaihtumaan rakosista ja ilmastinkivestä lisäpotkua hapetukseen
Itse olen huomannut muutama sata helmimonnisen poikasta myyntiin kasvattaneena että parhaat tulokset ovat tulleet kun poikasten alkukasvatuksen on hoitanut pienessä laarissa ja reippaalla ruokinnalla jotta kaikki ovat saaneet varmasti osansa.
En ole tosin yhtään vakuuttunut tuollaisesta kelluvasta poikasaltaasta mutta suodatinmattofetisistinä innostuin ajatuksesta rakentaa tuon tyylinen laari mahdollisille tuleville poikasille kuin allalinkitetyssä löytämässäni viestiketjussa PlecoFanatics sivustolta on. Ilmapumput ja pelit ja vehkeet kun löytyvät jo kotoa.
http://www.plecofanatics.com/forum/show ... 522&page=5
Mielenkiinnolla katsellaan mitä tuleman pitää. Eipä ole näin tarkkaan tullut kalojen touhuja taas hetkeen katseltuakaan.