Heh, vai loppukevennys uutisiin

Ottaen huomioon millä vauhdilla jätkä häviää näkyvistä kun meille tulee vieraita, niin saisivat varmaan kuvata pelkästään sitä lämminvesivaraajan etupaneelia ja mun vääntynyttä naamaa joka yrittää vakuuttaa, että on se siellä ihan oikeastikin ja kaikki luulisivat että mulla on mielikuvituslemmikki varaajan alla.
Muutenkaan ei minusta ole hyvä idea kauheasti mihinkään lehtiin yms. mainostella että meillä asuu supi. Ihmiset oikeasti luulevat vielä että on loistavakin idea haalia villieläinten poikasia lemmikeikseen ja valitettavan usein ihmiset todellakin tietämättömyyttään pelastelevat noita eläinten poikasia hoiviinsa. Ja tietämättömien lisäksi on sitten puhtaasti niitä joiden mielestä vaan supi voisi olla erikoinen lemmikki ja sitten ryöstetään sellainen pesästä. Ja sitten ei jaksetakaan sen kanssa ja vapautetaan se uudelleen luontoon...
Onhan tämäkin toki julkinen foorumi, mutta täällä kuitenkin pääasiassa tuntuu liikuskelevan kohtuullisen järkevää porukkaa, enkä usko kenenkään oikeasti täällä havittelevan supista extreme lemmikkiä itselleen Reuhkan ja minun esimerkistäni. Eihän?
Haluan tarkentaa tässä kohtaa siis mielipiteenäni, että:
1. Villieläimen pentuja ei pidä ottaa luonnosta, ellei ole 100 % varma että pentu on hylätty. Jos ei ole varma, kannattaa soittaa vaikka päivystävälle eläinlääkärille ja kysyä neuvoa.
2. Mikäli samanlaiseen tilanteeseen joutuu kuin minä, eli elätiksi jää jokin villieläin, on ratkaisut sen kohtalosta tehtävä eläimen kannalta ajatellen. Supi kesyyntyy, samoin kuulemma kettukin, joten ne saattavat sopeutua elämään perheenjäseninä. Sen sijaan esim. sutta ei kuulemani mukaan kannata edes yrittää ja epäilenpä onnistumista mäyränkin kanssa. Samaten hirvieläinten vasat, jänikset yms. sopeutuvat ilmeisesti melko helposti takaisin luontoon, kunhan niitä ei opeteta käsikesyiksi.
3. Lemmikkinä ollutta eläintä ei saa vapauttaa enää luontoon, vaan se on ehdottomasti lopetettava, jos siitä täytyy jostain syystä luopua!
Että tulipa saarna, mutta halusin varmuuden vuoksi nämä asiat vielä esittää, ettei kukaan vahingossakaan ajattelisi että olen joku villieläinten kesyttämisen / lemmikkinäpidon puolestapuhuja.
Ja sitten tästä meidän pikkupirulaisestamme:
Reuhka on ilmeisesti alkanut säästää sitä citykännykkäänsä varten, sillä tänään takavarikoin siltä kaksikymppisen suusta. Oli ilmeisesti pilkistänyt kukkarostani jotenkin herkullisen houkuttelevasti...
Viime yö oli aivan painajaista. Reuhkalla oli valtava huomionkipeyskohtaus ja sen lisäksi muutenkin ilmeisen tylsää. Kävi pari kertaa ilmoittautumassa mieheni varpaille (auts), että hän olisi nyt täällä ja sille asialle voisi nyt tehdä jotain. Eihän se kovasti pure, mutta hampaat kutittavat sen verran, että kyllä siihen unesta havahtuu.
Minä rapsuttelin uneni seasta supilaista jonkin aikaa vaimeana toiveenani että josko se vaikka siitä rauhoittuisi. Reuhka on alkanut vastata rapsutukseen ja kertomaan milloin tuntuu mukavalta. Kun rapsuttelen kurkusta tai sopivasta kohtaa niskasta, Reuhka kirputtaa rannettani hyvin hellästi hampaillaan vastineeksi. Tai nuolee (yleensä kyllä kellonranneketta, mutta ajatushan on kai tärkein).
No, rapsutukset auttoivat ehkä viideksi minuutiksi ja juuri kun olin saanut uudestaan unen päästä kiinni oli herra iskenyt äänestä päätellen hampaansa lipastonnuppeihin (ne ovat juuri sopivalla korkeudella ja Reuhkan mielestä valtavan ihanan tuntuiset hampaissa). Havahduin ja kielsin. Jyrske jatkui, joten korotin ääntä ja heitin supia tohvelilla. Tohvelini pöllittiin, mutta jyrsiminen lakkasi (Tossu löytyi tänä aamuna hankalasti nojallaan varaajan vierestä. Ei ollut ilmeisesti mahtunut kulkuaukosta...

).
Vähän ajan kuluttua alkoi järkyttävä kolina. Supi pelasi futista ostamallani epäkeskopallolla ja ääni parketilla ja lattialistoista oli yön hiljaisuudessa sanoinkuvaamaton. Onneksi Mikalla on hyvät unenlahjat!
Kolinaan heräsi sitten Riesa, joka päätteli että nyt on loistava aika leikkiä. Riesa pölli supin pallon ja siitä seurasi luonnollisesti mielipuolisen hauska (elukoiden mielipide!

) takaa-ajoleikki... meidän makuuhuoneessamme.
Eihän siinä muuten vielä mitään, sekä minä että Mika kykenemme nukkumaan pienessä metelissäkin, mutta Riesan mielestä hippaleikkiin kuuluu olennaisena osana hyppiminen meidän sänkyymme ja alas. Vesisängyssä n. 30 kg painavan koiran piipahtamiset pistää kyllä merkille, vaikkei se joka kerta päälle tallaakaan.
Jossain vaiheessa leikkiä oli sitten joku onnistunut tönäisemään Mikan kännykkää ja akku oli livennyt paikoiltaan. Puhelin ei luonnollisestikaan aamulla herättänyt, vaan herra Kurki oli omien sanojensa mukaan singonnut tunnin myöhässä bussiin kylmää lihapiirakkaa kädessään pusertaen. Ei ollut pelkästään hyväntuulinen tänään puhelimessa päivällä jutellessamme.
Mutta se näistä tapauksista tällä erää. Reuhka ilmaantui juuri tuohon työhuoneen ovelle lähettelemään teille kaikille terveisiä, joten hänen puolestaa siis: Squiiiiiiii! kaikille!
