Myyvätkö kauppiaat ihan mitä tahansa?

Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.

Valvoja: Moderaattorit

Cory
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1055
Liittynyt: 10:30, 10.08.2001
Akvaarioseurat: HAS

Viesti Kirjoittaja Cory »

Tapiolan Stokkalla olen sattunut olemaan paikalla, kun pari teiniä (~15v?) oli ostamassa kaverilleen synttärilahjaa, kalaa. Taistopojua. Juhlat olivat jossain toisaalla, myöhemmin samana päivänä vai olivatko peräti seuraavana päivänä - en jaksa muistaa. Asiakkaat sattuivat kysymään jotain kalan pitämisestä pussissa useita tunteja, mistä myyjä pääsi perille siitä, että kala on menossa lahjaksi. Myyjä totesi ystävällisesti, mutta jämäkästi, ettei moinen pussitteluaika ole hyvä juttu ja ettei myöskään ole järkevää antaa kalaa yllätyslahjaksi. Kieltäytyi selvästi myymästä kalaa asiakkaille, vaikkei sitä suoraan joutunut sanomaankaan, sillä teinit luopuivat ostoaikeestaan. Pisteet myyjälle.
Anzku kirjoitti:Onko kukaan muuten uskaltanut mennä väliin tällaisessa tilanteessa, siis kun myyjä kauppaa selvästikin ihan mitä sattuu asiakkaalle?
Joo, satunnaisesti. :P Tosin "uskaltanut mennä väliin" saa minut ajattelemaan jotain ta-daa! täältä tullaan, ettäs kehtaatte sanoa tuollaista -tyyliä, josta oma väliin menemiseni on kaukana. Vierastan väittelyä eri koulunkuntien oppien välillä ja harvoin jaksan myöskään kuluttaa aikaani verenpainetta nostavaan väittelyyn myyjän kanssa. Toisekseen, mielestäni myyjän nolaaminen/mustamaalaminen asiakkaan edessä on alhaista. Väliin meneminen hienovaraisesti ja hienoista oveluutta käyttäen on hauskempaa.

Itse suosin sekaantumista keskusteluun sopivassa välissä, kuin vahingossa, tilanteissa, jossa asiakas kyselee neuvoa ja myyjä ei osaa sitä antaa:
Asiakas: Mites on, voisinko mä ottaa noita, noita ja noita? (osoittaa lehtikaloja, piskuisia neontetroja ja molleja)
Myyjä: Joo kyllähän ne menee keskenään ihan kivasti. Kaikki on ihan rauhallisia kaloja.
Cory (joka on keskustelun alkaessa vaivihkaa ujuttautunut lähelle, kovasti muka kiinnostuneena viereisen akvan kaloista): Mä en itseasiassa suosittelis tuota yhdistelmää, mulla on huonoja kokemuksia siitä. Lehtikalat on sen verran isoja, että voivat pistää neonit poskeensa.... blah, blah... jne, jne.

Huonot kokemukset my butt, sillä en ole edes omistanut lehtikaloja sitten vuoden yks ja kaks aloittelija-aikaa. Olenpahan vain huomannut, että asiaan perehtymättömät tädit/sedät/vanhemmat, jotka eivät vaivaudu lukemaan kirjoja, uskovat tuntemattomankin omia kokemuksia varsin hyvin.

Toinen vaihtoehto on opastaa myyjän selän takana:
Myyjä siirtyy haavimaan asiakkaalle neontetroja. Asiakas ja Cory katselevat molleja.
Cory: Mä en muuten laittaisi noita mustamollejakaan neontetrojen kanssa samaan purkkiin. (Seuraa monimutkaiselta kuulostava esitys vesiarvoista, asiakas näyttää hämmentyneeltä) Mutta jos te haluatte jotain mustaa sävyä, niin noi mustaneontetrat on ihan sopivaa seuraa neoneille. Minkäs kokoinen akva teillä muuten on? Jos on tilaa, niin kannattaa ottaa isompi parvi, se on näyttävämpi.

Kaikkia huonoja ostoja ei väliin menemälläkään pysty estämään, mutta aina sentään jotain saa pelastettua.

(Tunnustaa myös kirjoitelleensa AW:n osoitetta asiakkaan kuitin taakse/kalapaketin paperiin... "Täällä on todella paljon hyvää tietoa ja voi - ja kannattaakin - kysyä asioista!" Olen siis omalta osaltani ollut mukana lisäämässä niitä asioista aivan pihalla olevien aloittelijoiden kysymyksiä täällä AW:ssä. :roll: )
tikkuhirviö
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1074
Liittynyt: 12:37, 10.02.2003
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja tikkuhirviö »

Yritän aina välttää viimeisen päälle puuttumasta kauppiaan ja asiakkaan välisiin keskuteluihin, koska puuttumisella saattaa saada aikaan aikalaisen konfliktin pahimmassa tapauksessa. Kerran oli pakko korjata aloittelevaa myyjää, joka väitti tiikerinuoliaisen olevan tiikeribarbi. En voinut antaa myyjän pahimmassa tapauksessa myydä tiikerinuoliaista akvaarioon, jota pariskunta piti aluksi 40-litraisena ja lopuksi väitti sen olevan ihan varmasti 100-litrainen, varsinkaan sen kultakalan ja ties minkä muiden kalojen kanssa. Selvitin, ettei se tiikeribarbikaan kuulunut heidän akvaarioonsa ja niitä ei olisi voinut ottaa vain sitä yhtä (mikä mieletön idea, kultsu ja tiikeribarbi pikku purkissa!).

Onneksi paikalle tuli asiantuntevampi myyjä, joka selitti asiakkaille kaiken sen, jonka olin juuri kertonut. Saatoin kadota takavasemmalle kenenkään huomaamatta. Mutta ennen katoamistani kuulin myyjän sanovan, että se kultsu pitäisi ihan ensimmäisenä saada sieltä akvaariosta pois.

Joistakin asiakkaista kyllä huomaa heti, että he eivät tiedä mitään kaloista. Nämäkin olivat niitä "hei otetaank sinne tollanen punainen kala tai olisko toi mikä-lie-ahven kivempi"-tyyppiä.
Tuntematon
Senior Member
Senior Member
Viestit: 588
Liittynyt: 13:26, 11.11.2003
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Lappeenranta
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Tuntematon »

Itse kävin tänään paikallisessa akvaario- tai no lemmikkkieläin liikkeessä kaloja katsomassa,ja tekipä mieleni kerrankin kysäistä,mihin heidän kalatuntemuksensa ulottuu...Kysäisin siinä vain ohimennen,että kuinka suuren akvaarion tarvitsee 6 kultakalaa.No myyjä siihen:"No todella suuren,ainakin sellaisen yli 400 litraisen,vähintään."

Tuohon vastaukseen olin kyllä todella tyytyväinen,ettei sentään ihan mihin tahansa kalojaan myy,kun joskus niitä "lasimalja+kultakala" kauppiaitakin löytyy.Liiankin usein...

Olen aiemmin ollut todistamassa myös seuraavanlaista tapahtumaa,samassa liikkeessä; Asiakas tulee myyjän kanssa kultakala altaan luo,ja sanoo haluavansa niitä viisi.Myyjä kysyy akvaarion kokoa,ja asiakas kertoo sen olevan 120 litrainen,ja että hänellä on siinä tällä hetkellä yksi kultakala kun muut viisi olivat kuolleet.Myyjä kieltäytyy myymästä viittä kultakalaa,ja sanoo myyvänsä enintään kolme.Ja sitten asiakas alkaa inttää myyjälle vastaan,malliin;onhan minulla ollut siinä ennenkin 6 kultakalaa,ja hyvin ne ovat siinä pärjänneet...Myyjä kieltää edelleen myymästä niin montaa,ja asiakas "alsistuu kohtalaloonsa",ja tyytyy vain kolmeen kultakalaan.

On tuon kokoinenkin todella pieni,mutta taisipa myyjä (toivottavasti kuulin oikein) mainita niiden tilan tarpeesta ja että tarvitsevat myöhemmin isomman altaan(<toive ajattelua,toivottavasti ei :roll: )Minulle ainakin sanoi, että isomman altaan kyllä tarvitsisivat,kun omista kultuistani olen heille kertonut...

Parempaa tuokin,kuin että myisivät kultakalaoja lasimaljoihin :roll: ...
Tytti
Senior Member
Senior Member
Viestit: 595
Liittynyt: 18:34, 28.12.2003
Paikkakunta: Nummela - HAS
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Tytti »

Itse olen kieltäytynyt myymästä kultakalaa maljaan. Sen sijaan onnistuin kauppaamaan satalitraisen akvaarion ja rouva sitten osti siihen pikkukaloja. Hän ei todellakaan tiennyt, että kultakala kärsisi maljassa.
nekkis
Junior Member
Junior Member
Viestit: 125
Liittynyt: 17:30, 03.08.2003
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja nekkis »

Ainakin Helsingissä se ei niinkään ole siitä liikkeestä kiinni vaan myyjästä. Jopa Stockmannin lemmikkiosastolta löytyy pari ihan asiantuntevaa myyjää, kun taas muut ovat ihan ulkona kaikesta. Ja sama pätee melkeinpä kaikkiin liikkeisiin täällä. On niitäkin liikkeitä, missä kyllä tiedetään asioista ja kerrotaan, mutta jos asiakas tosiaan haluaa perhoskirjoahvenpariskunnan 40-litraiseen ja inttää asiasta puoli tuntia, niin ne kalat kyllä myydään... Vaikka kauppias tietää aivan hyvin että se 40-litrainen on liian pieni.
Toistelee taas vaan jo-sanottuja asioita. Mutta on Helsingissä muutama oikein hyvä liike, eli on täällä jopa varaa valita että mistä kalansa ostaa.
Cestrel
Starting Member
Starting Member
Viestit: 5
Liittynyt: 21:17, 01.01.2004

Viesti Kirjoittaja Cestrel »

Ainakin Kouvolan Faunattaressa on asiantunteva myyjä joka ei myy mitä tahansa kalaa minne tahansa. Olisihan lähellä pari muutakin lemmikkieläinkauppaa, mutta ne ovat juuri sellaisia "kunhan kassakone kilisee" paikkoja. Tosin toinen vaihtaa nyt omistajaa, joten saapa nähdä millaista palvelua sieltä tulee saamaan.
Elmeri
Member
Member
Viestit: 334
Liittynyt: 12:27, 06.11.2003
Paikkakunta: Kymenlaakso - Uusimaa - Savo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Elmeri »

Kouvolan Faunatar saa myös pisteet minulta! Olin paikalla kun myyjä ei myynyt 10 litraseen kultakalaa vaan ilmoitti ettei siitä kaupasta myydä kuin tietylle tilavaatimuksella kyseistä otusta.
(Joki)Biotooppiakvaristi - Erityinen kiinnostus pienvesistöihin, jokiin ja Laatokkaan sekä silurus glanikseen ja muihin monneihin, unohtamatta myöskään lehtikaloja.
www.kaakko.net/akvaario (lajilistoja voi lähettää, esimerkit sivulla)+linkkejä lisää
HelaKammo
Member
Member
Viestit: 273
Liittynyt: 11:26, 18.12.2001
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja HelaKammo »

Elmeri kirjoitti:Kouvolan Faunatar saa myös pisteet minulta!
Mutta ei minulta, sieltä saatu (ja takuuvarmasti vielä) pilkkutauti ja ei puhettakaan, että olisi lääke korvattu, vaan sain huiman 5mk alennuksen siihen. Oikeastaan ihan omaa tyhmyyttäni en nostanut siitä silloin enempää meteliä, vaan tyydyin siihen, kun oli pakko se lääke saada. Lääkettä haettaessa altaassa oli selvästi pieniä pilkkuja kaloilla, mutta tämän myyjä jätti sen enmpää päätään vaivaamatta merkitsemättä, totesi vaan että eihän tuossa nyt mitään ole :? . Tämän jälkeen asiointi ko. liikkeessä hiukan vähentyi...

Altaissa on kyllä tuolla ihan luvattoman paljon ongelmia esim. kuolleita lehtikaloja rään kerran oli yhdessä altaassa useita ja pari todella viime henkosiaan vetävää elävää, ja tuota ei voinut olla huomaamatta edes sokea.
Merri
Senior Member
Senior Member
Viestit: 504
Liittynyt: 00:44, 06.04.2003
Paikkakunta: Uusimaa

Viesti Kirjoittaja Merri »

Elmeri kirjoitti:kun myyjä ei myynyt 10 litraseen kultakalaa
Hm, tuo ei nyt minusta ihan riitä. Kouvolan Faunassa minusta on moni asia niin rempallaan. Kala-altaat ei ainakaan viimeksi olleet mikään silmiä hivelevä näky. Samoin eläinhuoneessa puistatti sotku häkeissä/ terroissa sekä niiden ulkopuolella... Teki melkein mieli kääriä hihat "ja ruveta siivoushommiin". :?
"I'll rise but I refuse to shine"
jarvij
Elite Senior Member
Elite Senior Member
Viestit: 15316
Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jarvij »

HelaKammo kirjoitti:
Elmeri kirjoitti:Kouvolan Faunatar saa myös pisteet minulta!
Mutta ei minulta, sieltä saatu (ja takuuvarmasti vielä) pilkkutauti ja ei puhettakaan, että olisi lääke korvattu, vaan sain huiman 5mk alennuksen siihen. Oikeastaan ihan omaa tyhmyyttäni en nostanut siitä silloin enempää meteliä, vaan tyydyin siihen, kun oli pakko se lääke saada. Lääkettä haettaessa altaassa oli selvästi pieniä pilkkuja kaloilla, mutta tämän myyjä jätti sen enmpää päätään vaivaamatta merkitsemättä, totesi vaan että eihän tuossa nyt mitään ole :? . Tämän jälkeen asiointi ko. liikkeessä hiukan vähentyi...

Altaissa on kyllä tuolla ihan luvattoman paljon ongelmia esim. kuolleita lehtikaloja rään kerran oli yhdessä altaassa useita ja pari todella viime henkosiaan vetävää elävää, ja tuota ei voinut olla huomaamatta edes sokea.
Oikea menettelytapa olisi ollut palauttaa kalat karanteenista eläinsuojelu- ja kuluttajansuojalakien perusteella.
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
Miljoonakala
Junior Member
Junior Member
Viestit: 116
Liittynyt: 12:18, 24.10.2003

Viesti Kirjoittaja Miljoonakala »

Kun oman paikkakuntani lemmikkieläinliikkeessä oli vielä vanha omistaja, niin ei se omasta mielestäni myynyt kauheasti kaloja aivan vääriin olosuhteisiin, mutta nyt kun omistajat ovat vaihtuneet, niin neljä viisi kappaletta kultakalaa ovat myyneet kaverini noin 60-80 litran pyttyyn. :(

Mutta kuolleita kaloja olen aina vähän väliä edellisen omistajan ollessa nähnyt enemmän kuin nyt.
Anzku
Senior Member
Senior Member
Viestit: 774
Liittynyt: 17:16, 29.07.2003
Akvaarioseurat: OAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Anzku »

HelaKammo kirjoitti:
Elmeri kirjoitti:Kouvolan Faunatar saa myös pisteet minulta!
Mutta ei minulta, sieltä saatu (ja takuuvarmasti vielä) pilkkutauti ja ei puhettakaan, että olisi lääke korvattu, vaan sain huiman 5mk alennuksen siihen. Oikeastaan ihan omaa tyhmyyttäni en nostanut siitä silloin enempää meteliä, vaan tyydyin siihen, kun oli pakko se lääke saada. Lääkettä haettaessa altaassa oli selvästi pieniä pilkkuja kaloilla, mutta tämän myyjä jätti sen enmpää päätään vaivaamatta merkitsemättä, totesi vaan että eihän tuossa nyt mitään ole :? . Tämän jälkeen asiointi ko. liikkeessä hiukan vähentyi...
Aika törkeää toimintaa, minullakin on käynyt ihan samalla tavalla taiston kanssa (eri liikkeessä tosin). Kalaa ostaessani tiirailin sitä kauan ja hartaasti, näkyviä sairauden merkkejä ei ollut (eipä niitä silloin näkynyt, kala vietti elämäänsä evät supussa "eristyssellissä" eli imukupilla akvan lasiin kiinnitetyssä kopissa :cry: ). Mutta kun kala kotona pääsi akvaan ja levitti evänsä, ta-daa, pilkkujahan niissä. (Karanteeniakvaahan ei ollut [:I] ). Soitin sitten liikkeeseen ja mitä sanottiinkaan: "Se ei siis sopeutunut veteesi, ja sairastui siksi." Parissa sekunnissako? Hetken selitettyäni (lue: räyhättyäni [;)] ) myyjä sitten sanoi HYVIN vaikeana: "no tuota kaipa siihen sitten on lääke annettava, tuota, tuletko hakemaan?" Sanoin olevani koulussa ja tulen heti sen jälkeen. Lääke annettiin (pitkin hampain) ilmaiseksi, kuukauden kuurin jälkeen kalat paranivat ja kaikki on taas ok :D Mutta sen jälkeen en juurikaan ole tuossa liikkeessä asioinut...
Korva
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1053
Liittynyt: 07:18, 22.12.2003
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Korva »

Minulle kerrottiin nimeltä mainitsemattomassa akvaarioliikkeessä, että 40-litraseen akvaarioon voi ottaa hyvinkin 15 tiikeribarbia!
Onneksi tarkistin netistä, miten on... Ei tiikeri barbeja alle 100litraiseen eikä mielellään sata litraiseenkaan
" Peurat ovat huomattavasti kookkaampia kuin myyrät.
Silti molemmat mahtuvat samaan metsään ja vielä samaan aikaan.
- Onkohan niillä ikinä kiistoja? "
Irene
Junior Member
Junior Member
Viestit: 220
Liittynyt: 16:02, 14.12.2002
Paikkakunta: Satakunta
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Irene »

Tilanne on kyllä varmasti hankalaa monesti kun on esim. palkkatöissä ja kohtaa "tumpeloita" joita tarvitisisi ojentaa ja suoranaisesti kieltäytyä myymästä eläimiä. Itse kun olen myynyt esim jyrsijöitä, lintuja nuorempana en myynyt niitä ilman kirjallisia ohjeita jos haastatteluni perusteella huomasin tietämättömyyttä asioissa ja aina kun antaa toiminnastaan sen kuvan että on valmis neuvomaan ja opastamaan myös kauppojen tapahduttua on sekin jonkinlainen tae sille että asiakas palaa mahdollisesti kysymään neuvoja.
Parempi keino onkin monesti ohjailla asiakasta tekemään se valinta joka on parempi jonka hän olisi ensin meinannut tehdä ja antaa asiakkaan saada tuntea se oivalluksen ja päätöksenteko itse sillälailla salakavalasti ohjattuna [;)]
Hoito-ala on opettanut minua hyvin paljon käsittelemään hankaliakin ihmisiä ja useinmiten ollaan päästy hyvään yhteisymmärrykseen, maltilla ja neuvottelemalla kaikille sopiva ratkaisu.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito jos sekään nyt niin kovin tärkeää..
tiolpu
Junior Member
Junior Member
Viestit: 142
Liittynyt: 21:49, 23.07.2003
Paikkakunta: Kirkkonummi

Viesti Kirjoittaja tiolpu »

Minulla on positiivisia kokemuksia ainakin Jyväskylän Reporangasta. Kysellessäni eräästä nuoliais-lajista ja kerrottuani millainen kalasto minulla altaassa on, minulle sanottiin suoraan, ettei minulle myydä tuota kalaa. Herneitä en ottanut nenään asiasta. Vaatii varmaan myyjältäkin paljon sanoa asia noin suoraan. Kuinkahan moni asiakas hyväksyy suoran vastauksen "emme myy tuota kalaa sinulle"? :)

Positiivisia kokemuksia ja asiantuntevaa asiakaspalvelua olen saanut myöskin Helsingin Akvaariokeskuksesta.
"Tärkein matka, minkä kukaan voi tehdä,
on mennä toista puolitiehen vastaan."
naseti
Junior Member
Junior Member
Viestit: 184
Liittynyt: 01:16, 15.03.2004
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja naseti »

Sain loistavaa palvelua Varissuon lemmikkieläin kaupasta.
Menin lasteni kanssa ostamaan uuteen 60l akvaariooni kaloja ja kun en niistä mitään tienny olin sanonut lapsilleni että saatte valita pari kalaa per nenä. Myyjä ilmoitti heti ettei suostu moiseen. Itkua ja hammasten puremistahan siitä seurasi, (lasteni puoleta) mutta kun vähän selitettiin ja puhuttiin muksuille niin he olivat tyytyväisiä 6klp mustaneontetroja.

Myös myyjän kysymykset altaan koosta, vesi arvoista jne. oli todella mukava yllätys, koska en itse niistä mitään tiennyt.
-T-
Cofu
Member
Member
Viestit: 370
Liittynyt: 21:54, 14.01.2004
Paikkakunta: Kouvola, Klas

Viesti Kirjoittaja Cofu »

Täytyy nyt tuota Kouvolan Faunatarta hieman puolustella. Siellä kyllä kalat karanteenataan aina, kun kalat tulevat myymälään, sekä tarpeen vaatiessa lääkitään, jos ovat jo matkalla sairastuneet tai karanteenissa osoittautuvat sairaiksi.

Se että on omaan altaaseensa pilkkutaudin saanut on tavallaan omaa tyhmyyttä. Eikös ne kalat suositella aina kotonakin karanteenaamaan, niinkös [;)] . Ja pilkkutautikin voi puhjeta tetroilla ihan missä vaiheessa vain. Niillä ei välttämättä ole ollut sitä ostettaessa, mutta uuteen asuntoon muutettaessa, tadaa! Kyllä mekin yksi pilkkutauti on saatu faunasta ja omaa tyhmyyttä oli koko juttu ja itseäni siitä syytän, en liikettä. Ja tämä tapahtui vuonna euro, tuosta vuonna markka tapauksesta on faunankin ammattitaitoisuus noussut huimasti.
Tiuhti
Junior Member
Junior Member
Viestit: 207
Liittynyt: 12:58, 13.01.2004
Paikkakunta: Halikko

Kultakaloja

Viesti Kirjoittaja Tiuhti »

Ystävälleni myytiin eräässä akvaarioliikkeessä 4 kultakalaa 80 litraiseen altaaseen. Perusteluna oli kuulemma ollut, että kun ovat kasvaneet isommiksi, niistä ei todennäköisesti ole kuin pari hengissä :(
tuula313
Starting Member
Starting Member
Viestit: 16
Liittynyt: 21:47, 18.03.2004
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja tuula313 »

Asiantuntevaa palvelua saa ainakin Helsingin Akvaariokeskuksesta, Ruoholahdessa. Itäkseskuksen Faunatar on minullakin pannassa, kaloja en sieltä ole ostanut aikoihin mutta kävimme surkuhupaista kaupaa akvaariopöydästä, palvelu ei todellakaan ollut mallikelpoista.
haxa87
Senior Member
Senior Member
Viestit: 610
Liittynyt: 14:05, 04.02.2004
Paikkakunta: vähäkyrö
Viesti:

Viesti Kirjoittaja haxa87 »

Olisikohan tälle "kaikki kalat myyntiin vaan, mihin olosuhteisiin vaan" selityksenä se että monet kauppiaat eivät välttämättä tiedä asiasta yhtään mitään? vai ovtko he vain kieroja?

En nyt kuitenkaan tarkoita jokaista kauppiasta [;)]
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä keskustelua (akvaario)”