Kalojen kannat heikentyneet?
Valvoja: Moderaattorit
-
- Elite Member
- Viestit: 6450
- Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo, HAS
Kalojen kannat heikentyneet?
Tämä threadi on suunnattu pääasiassa teille, jotka työskentelette eläinkaupoissa, mutta toki muutkin aiheesta kokemuksia omaavat toivottavasti kommentoivat.
Nyt on nimittäin niin, että minulle on tässä viimeisen vuoden aikana muotoutunut joistakin melko tavallisista kalalajeista sellainen ikävä kuva, etteivät kannat olisi enää entisellään.
Esim. pandamonninen on eräs epäilyni kohteista. Tuntuu että kun niitä tilaa tukusta, niin osa parvesta tipahtaa heti kohta kotiutuksen jälkeen ja sen jälkeen näitä tippuile yksi kerrallaan näennäisesti täysin oireitta.
Toinen harminkappale ovat musta-aavetetrat. Nämä kestävät pidempään kuin pandat, mutta niille tuppaa tulemaan pyrstänvarteen aina samanlainen kyhmyrä. Jonkin ajan päästä pahkuran ilmestymisestä kala kuolee yleensä pois (tosin jotkut sinnittelevät pitkäänkin).
Kumpikin "sairaus"(?) tuntuu olevan ainakin tuollaisenaan lajikohtainen, sillä näitä pahkoja en ole tavannut muilla lajeilla kuin musta-aaveilla, vaikka samassa akvaariossa olisivatkin olleet.
Samoin pandamonnisten kohdalla tämä heikkous tuntuu olevan vain niiden ongelma, eikä se tunnu tarttuvan muihin monnisiin vaikka sekaparvissa uisivatkin.
Samantyyppisiä kokemuksia? Ideoita mistä on kyse? Muita lajeja joista vastaavia havaintoja?

En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
Reilu vuosi sitten sain lahjoituksena kaksi aikuista pandamonnista. Minä tietysti menin heti ostamaan niille lajitovereita. No en onneksi ostanut kuin neljä, koska muistaakseni noin kuukauden sisällä ne kaikki uudet pandat kuolivat ja ilman mitään ulkoisia oireita. Sen jälkeen en ole enää niitä ostanut ja minulla on edelleen tuo vanha kaksikko voimissaan.
"Eikö sen huulet kulu?", ystäväni tokaisi katsoessaan etulasia 'imppaavaa' plekoa
Valitettavan vähän voin puhua 'kokemuksen syvällä rintaäänellä' tässä, jos
työhistoriasta puhutaan, mutta:
pandamonnisia ei ole vähään aikaan ollut. Ne viimeiset olivat kyllä ihan ok.
Seeprakaloissa on ollut viimeaikoina aina seulottavaa selkärankavikojen vuoksi.
Synnyttävissä hammaskarpeissa, erityisesti miljoonakalojen kohdalla
täytyy olla hyvin tarkkana kotiuttamisessa, mistä tulevat. Jos laitat liian
nopeasti liian pehmeään/kovaan veteen esim. Turusta tai Helsingistä tulleet,
kato käy.
Positiivinen yllätys on ollut kiilakyljet: niissä ei ole ollut mitään, vaikka joskus niistä varoiteltiin pilkkutautivaaransa vuoksi.

Ilman mainoksia olisimme onnellisia tietämättä miksi. (Lapsen kouluaineesta poimittu)
-
- Member
- Viestit: 301
- Liittynyt: 01:40, 28.11.2003
- Paikkakunta: Jkl / JAS --> Alajärvi / AAH
- Viesti:
Noh jäi vielä (ainakin minulle pelkästään tämän viestiketjun luettuani) epäselväksi miksi? Olisiko sinulla perusteluja esittää? Voisi selventää asiaa muillekin...Tuukkis kirjoitti:Onkohan laittaneet tukussa happea (pullosta)pandojen kuljetuspusseihin, mitä ei saisi tehdä.Näin jos on tehty, niin siinä syy miksi monniset kuolevat pian kotiutuksen jälkeen.

"Tuleeko kaikista norsuista talvella mammutteja?" - kummipoika Miro 4v.
---------------------------------------------------------
Milloin viimeksi olet kokenut jotain erilaista?
http://www.tulivuorikeskus.fi
---------------------------------------------------------
Milloin viimeksi olet kokenut jotain erilaista?
http://www.tulivuorikeskus.fi
-
- Elite Member
- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
Re: Kalojen kannat heikentyneet?
Meillä tätä (v)ihastuttavaa "pahkaisuutta" tuli ensin kolumbiantetraparveen ja sitten 6kk sen jälkeen mustatetroihin. Altaassa ei siis 6kk aikana ollut yhtään sairasta kalaa. Kolumbiantetrat lopetettiin kun tauti paheni ja 2kk sen jälkeen otin parven mustatetraa. Muutamia kuukausia myöhemmon mustatetroijen huuliin ja kurkkuun ilmestyi yksittäisiä pahkoja. Kolumbiantetroilla kyhmyt olivat kurkussa ja huulissa, parilla yksilöllä myös pyrstöntyvessä...Mari kirjoitti:Toinen harminkappale ovat musta-aavetetrat. Nämä kestävät pidempään kuin pandat, mutta niille tuppaa tulemaan pyrstänvarteen aina samanlainen kyhmyrä. Jonkin ajan päästä pahkuran ilmestymisestä kala kuolee yleensä pois (tosin jotkut sinnittelevät pitkäänkin).
Myös myytävänä olevissa tetroissa olen nähnyt pahkoja... Siinä liikkeessä en enää asioi, ilmeisestä syystä

1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
Perustuu siihen, että monniset nielevät ilmaa pinnalta kidushengityksen lisäksi. Liika happi "polttaa" kudokset rikki. Sama pätee ilmeisesti myös labyrinttikaloihin - ei lisähappea pinnasta hengittäville!helunia kirjoitti:Noh jäi vielä (ainakin minulle pelkästään tämän viestiketjun luettuani) epäselväksi miksi? Olisiko sinulla perusteluja esittää?Tuukkis kirjoitti:Onkohan laittaneet tukussa happea (pullosta)pandojen kuljetuspusseihin, mitä ei saisi tehdä.Näin jos on tehty, niin siinä syy miksi monniset kuolevat pian kotiutuksen jälkeen.
Musta toi Tuukkiksen ehdotus on kyllä aika kaukaa haettu, jos ongelma on tosiaan pelkästään pandamonnisten eikä myös muiden monnisten. Samoista tukuista ne muutkin monniset tietääkseni tulevat (joku kaupantäti tai -setä voisi vielä vahvistaa?). Kuulostaisi tosi hölmöltä toiminnalta, että vain pandoille lisäisivät happea.
Noista mustatetrojen pahkoista, ovatko ne sellaisia mustia? Itselläni oli joskus kauan sitten mustatetroja jotka yksitellen kuolivat siihen, että niille alkoi kasvamaan sellainen musta kökkö suuhun. Sen jälkeen kun syöminen estyi kokonaan ne oli pakko lopettaa. Ovatko ne pahkat jonkinlaisia kasvaimia vai mistäköhän sellaiset syntyvät, onko tietoa?
Synnyttävien hammaskarppien laatu on ainakin huomattavasti huonontunut viime vuosina (tai sitten käyn väärissä kaupoissa
) Nykyisin kunnon rotevia ja pulskia miekkapyrstöjä löytää vain kaupoista joissa on kotimaista kantaa. Miljoonakaloistakin on tullut todella hankalia
Synnyttävien hammaskarppien laatu on ainakin huomattavasti huonontunut viime vuosina (tai sitten käyn väärissä kaupoissa

The truth is out there...
Tässä oli juttua musta-aavetetrojen "pahkailmiöstä". Yksi lähetti kaloja näillä oireilla EELAhan ja vastauksena tuli tubi, tosin ei ollut ihan selvää oliko pahkura oire tubista vai ei.
-
- Elite Member
- Viestit: 6450
- Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo, HAS
Kaupantäti Mari vahvistaaKati kirjoitti:Musta toi Tuukkiksen ehdotus on kyllä aika kaukaa haettu, jos ongelma on tosiaan pelkästään pandamonnisten eikä myös muiden monnisten. Samoista tukuista ne muutkin monniset tietääkseni tulevat (joku kaupantäti tai -setä voisi vielä vahvistaa?). Kuulostaisi tosi hölmöltä toiminnalta, että vain pandoille lisäisivät happea.

En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 4264
- Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
- Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Pahkat, etenkin vaaleanpunaiset sellaiset pyrstönevän ja rintaevän kohdalla ovat erittäin tyypillinen sateenkaarikalojen tubioire. Minulla myös teksasinkirjoahvenella ja cacatuoideksella on ollut vastaavaa. Kummatkin kuolleet suht pian.
nimim. "laitanpa altaan taas sileäksi"

nimim. "laitanpa altaan taas sileäksi"

Koralli- ja kasvinisti. Minkäs sille voi.
-
- Elite Member
- Viestit: 6450
- Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo, HAS
Juu, toi tubi mullakin kävi mielessä. Liekö sitten noilla musta-aaveilla jotenkin herkkä puhkeamaan näkyvään muotoon?
En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
Käsittääkseni joillakin lajeilla tubin puhkeaminen akuuttivaiheeseen tapahtuu herkemmin kuin toisilla, tällaisia lajeja ovat ainakin joidenkin tietojen mukaan *-aavetetrat, sitruunatetra, sateenkaarikalat sekä muistaakseni vielä seeprakalat. Tämä siis erään akvaariokauppiaan kanssa käydyn keskustelun pohjalta ja mitä nyt itse olen ollut tubi-ilmoituksista havaitsevinani.
Päätäni en kyllä pistäisi tästä pantiksi, mutta esim. partamonnien sairastumattomuus ja musta-aavetetrojen sairastuminen lähes järjestään, viittaa mielestäni varsin vahvasti lajikohtaisiin eroihin tubin siedosta.

"Normal Person + Anonymity + Audience = Total Fuckwad." - Penny Arcade
-
- Advanced Member
- Viestit: 1565
- Liittynyt: 11:38, 21.07.2004
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Kuulostaisi ihan järkevältä. Minulla vain sitruunatetrat ovat oireilleet, vaikka taudin kai pitäisi(?) olla levinnyt monnisiin ja monneihinkin.JustinSan kirjoitti:Päätäni en kyllä pistäisi tästä pantiksi, mutta esim. partamonnien sairastumattomuus ja musta-aavetetrojen sairastuminen lähes järjestään, viittaa mielestäni varsin vahvasti lajikohtaisiin eroihin tubin siedosta.
Mutta lähti kai vähän OT:ksi, sori.

Näin taitaa todella olla. Lisäisin tuohon listaan myös kääpiörihmakalat sekä omien että erään kauppiaan kokemusten perusteella. EELA:n lääkäri kertoi minulle keskustellessamme tubista, että hän ei muista yhtäkään partamonnia jolta olisi löydetty tubi.Käsittääkseni joillakin lajeilla tubin puhkeaminen akuuttivaiheeseen tapahtuu herkemmin kuin toisilla, tällaisia lajeja ovat ainakin joidenkin tietojen mukaan *-aavetetrat, sitruunatetra, sateenkaarikalat sekä muistaakseni vielä seeprakalat
-
- Advanced Member
- Viestit: 3024
- Liittynyt: 21:18, 27.01.2004
- Akvaarioseurat: TAS
- Paikkakunta: Kangasala & Tre / TAS
Itse listaisin heikoiksi: pandamonniset, kääpiörihmat ja usein myös töyhtökääpiöahvenet.. Kääpiörihmat ovat ainakin olleet niin surkun näköisiä ja heikkoja, että oikein ihmetyttää.. Myöskään lääkkeet eivät ole purreet niiden mystiseen tautiin.
Pandat ovat olleet kautta aikojen aina todella pieniä rääpäreitä tullessaan, joka sekin on voi olla yksi kuolleisuutta lisäävä tekijä.
Pandat ovat olleet kautta aikojen aina todella pieniä rääpäreitä tullessaan, joka sekin on voi olla yksi kuolleisuutta lisäävä tekijä.

-
- Elite Member
- Viestit: 6450
- Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo, HAS
Kääpiörihmat ja töyhdöt on myös havaittu heikoiksi joo. Se tubikohan se siellä jyllää, vai mikä lienee?
En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
-
- Advanced Member
- Viestit: 2408
- Liittynyt: 09:35, 26.09.2001
- Akvaarioseurat: TAS
- Paikkakunta: Loppi, Kormu City
- Viesti:
Olen itse huomannut ainakin nykyisten miljoonakalakantojen heiknetyneen, niin kuin varmaan muutkin. Ja osassa muidenkin synnyttävien.
Ja heikoiksi olen myös huomannut kääpiöahvenet, kuten tuossa edellä jo mainitiinkin töyhdöt. Lisäksi ovat mielestäni melko herkkiäkin.
Ja olen muuten huomannut kuparimonnisillakin olleen vastaavanlaista heikentymistä.

Makevaario Tuossa uudistettua sivustoa. Käykääpä äänestämässä galluppiin ja laittamassa palautettakin :) Toivottavasti olet vakiokävijä. Käy vastaamassa kyselyyn.
Makevaario esittää Youtube-kanavani, jossa akvaariovideoitani. Käy katsomassa.
Makevaario esittää Youtube-kanavani, jossa akvaariovideoitani. Käy katsomassa.
-
- Elite Member
- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
Kyllä vain niitä samoja... kaikille niitä ei tosin tullut, vain kahdelle tetralle.Hansuli kirjoitti:Noista mustatetrojen pahkoista, ovatko ne sellaisia mustia?
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
-
- Senior Member
- Viestit: 564
- Liittynyt: 13:26, 23.08.2010
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pohjois-Karjala
Re: Kalojen kannat heikentyneet?
Millainen lienee tilanne ruusutetrojen kohdalla ja lieneekö eroa valkoeväisen- ns. tavallisen ruusutetran välillä?
Onko jonkin tietyn lajin terveydellä, tai kestävyydellä eroa riippuen siitä onko poikue kasvatettu suomessa kotialtaassa vai onko ne tuonti kaloja?
Onko jonkin tietyn lajin terveydellä, tai kestävyydellä eroa riippuen siitä onko poikue kasvatettu suomessa kotialtaassa vai onko ne tuonti kaloja?
-
- Advanced Member
- Viestit: 1291
- Liittynyt: 09:55, 18.04.2012
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Lohja
Re: Kalojen kannat heikentyneet?
Mitä kokemuksia tällä hetkellä on sekä kaupantädeillä-että sedillä ja harrastajilla hehkutetroista? Itse tein "keräilyerän" harrastajien altaasta sekä eläinkaupasta ostettujen kaloista, alkujaan niitä oli lopulta 36 kpl. Oireina ennen kuolemaa oli joko tummat sisäelimet, turvonnut silmä, syöpynyt suu/pää, valkoista höttöä evissä tai kyljessä tai sitten ei mitään oireita. Muihin kalalajeihin tämä ei tarttunut.
Epäilin myös, kun vähän aikaa mulla oli kääpiöpalokalat samassa altaassa, että ne stressaisi hehkuja käymällä esim. yöllä nappailemassa tetroja. Käppänät pois altaasta ja hehkkujen putoilut jatkuivat. Siirsin pikkunanoaltaaseen karanteeniin ja kahden päivän sisällä meni 14 kpl. Nyt niitä on jäljellä 12, jotka ovat nyt olleet hengissä ja hyvinvoivia jo ainakin pari kk (kopkop). Yhden hehkun otin harrastajalta kun oli jäänyt parvensa ainoaksi ja se porskuttaa noiden muiden kanssa nyt tuolla ihan ookoo. Eli onko samoja kokemuksia vai onko tää vaan joku mun altaassa kiertävä "tetratauti"?

Harrastus vähän katkolla, 30l ja 400l.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 366
- Liittynyt: 11:14, 31.03.2013
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Heinola
Re: Kalojen kannat heikentyneet?
Itse olen nyt törmännyt parissa kaupassa ja kotialtaissa mustuviin intiaaninsulkatetroihin.
Eli kehoon tulee mustia länttejä, tai koko kala tummuu voimakkaasti.
Eräässä kaupassakin altaassa lähes jokaisella inkkarilla oli mustaa kehossa (enkä nyt tarkoita sitä kyljen mustaa täplää, joka kuuluu väritykseen.)

- Viestit: 746
- Liittynyt: 13:44, 23.02.2010
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki
Re:
Perhoskirjoahvenet eivät minusta ole yhtään sen heikompia kuin ennenkään, sanoisin pikemminkin päinvastoin. Ja herkkyys kuuluu kääpiökirjoahvenien perusominaisuuksiin.maketzu kirjoitti:...Ja heikoiksi olen myös huomannut kääpiöahvenet, kuten tuossa edellä jo mainitiinkin töyhdöt. Lisäksi ovat mielestäni melko herkkiäkin. ...
Olisikohan niin, että ongelmaa ei voi yleistää. Jos sattuu saamaan vuosikausia jatkunutta sisäsiittoista linjaa, heikkous kuuluu asiaan. Mutta jos sukulinjaan on välillä lisätty perimää villeistä kaloista tai kokonaan muualla kasvatetusta kannasta, miksi ne olisivat sen heikompia kuin ennekään?