Kala hyppäsi ulos altaasta

Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.

Valvoja: Moderaattorit

aquamarina
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1451
Liittynyt: 18:46, 28.07.2005
Paikkakunta: oulu/Kempele

Viesti Kirjoittaja aquamarina »

Meillä on hypelleet kalat myös. Taisto ruonkinta aukosta, ihmettelen millä ilveellä se mahtui siitä reiästä. Leväbarbeja oli myös kasvamassa, ruokinta aukosta osa hyppeli ulos. Inkkareista, muuton yhteydesä, yksi hyppäsi haavista kämmenelle, että kyllä nekin nähtävästi osaa hyppiä.
Carmila
Member
Member
Viestit: 491
Liittynyt: 02:12, 19.03.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Carmila »

Meillä tapahtui hämmästyttävä selviytymistarina taistonaaraan kohdalla. Laitettiin juniorille taistola pystyyn. Kruunupyrstö koiras, ja eriasteisesti kampapyrstöisiä tyttöjä.
Lapsi tuli sanomaan, että yksi on hävinnyt. Ajattelin, että se on vaan jossakin pöpelikössä piilossa. Mutta ei. Parin tunnin päästä tyttö löytyi altaan alta, yltä päältä pölyssä. Juniori laittoi kalan takaisin altaaseen, eikä suuria odotettu, kun kala oli ihan "kuivettunut", vaikka labyrintti olikin. Siellä tämä tytteli kuitenkin uiskentelee. Eväntyngät ovat alkaneet kasvaa, ja muutenkin tuntuu olevan voimissaan. Selässä on nahassa vaalea läiskä muistona seikkailusta.
Jeba8
Junior Member
Junior Member
Viestit: 140
Liittynyt: 10:20, 12.03.2007
Akvaarioseurat: TAS

Viesti Kirjoittaja Jeba8 »

Meillä sinitetraparvi on huolestuttavasti pienentynyt. Tuppaavat kutemaan lasiin ihan vesirajaan ja siinä temmellyksessä lattialta löytyy silloin tällöin tetra=( 3 tai 4 on jo päässyt kuivumaan lattialle. Yksi lapsistani tarkastaakin tilanteen joka aamu. Kansilaseja ei ole.
FishFinger
Junior Member
Junior Member
Viestit: 72
Liittynyt: 11:24, 31.12.2006
Paikkakunta: Tampere - TAS

Viesti Kirjoittaja FishFinger »

Yksi platy hyppäsi surman suuhun. Etsin pitkään kalaa akvaariosta ja lopulta päädyin siihen, että se oli syöty. Parin viikon päästä se kuitenkin löytyi akvaariokaapin takaa lattialta. :(
PMDD = Premenstrual Dysphoric Disorder - ja tälläkö kasvit kasvaa...?
Malys
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1413
Liittynyt: 12:02, 23.06.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kuusamo

Viesti Kirjoittaja Malys »

Minultakin on yksi leväbarbi hypännyt altaasta ulos, löytyi myöhemmin kuivettuneena akvaarion takaa, osittain jalustan alta. Läiskintä kyllä yöllä kuultiin, mutta kalaa ei näkynyt missään. Muita uhreja ei ainakaan nyt tule mieleen. Sitä kyllä ihmettelen, että miten ihmeessä ne kalat onnistuu tähtäämään juuri niistä altaan harvoista aukoista ulos, kun pinta-alallisesti sitä katettua pintaa on enemmän. Tuon leviksen hypyn jälkeen ruokinta-aukkojen päällä on ollut aina jonkinlaiset pleksit, ettei onnettomat hypi pihalle.
muuriset
Junior Member
Junior Member
Viestit: 183
Liittynyt: 21:48, 06.01.2005
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja muuriset »

Eilen illalla meni alakertaa kattelemaan leffoja, niin meidän kotimaiset affenet saivat siepin. Jos tosi painavat kansilasti ei olisi olleet päällä, olisi kalat ollut lattialla. Vettä räiskyi lattialle ja jopa lamppu pomppasi ilmaan.

On kaverilla voimaa, en enää yhtään ihmettele, että pistävät matonongessakin niin kovasti hanttiin.

Yläkerran altaista on hyppinyt jos jonkin näköisiä fisuja lattialle. Yksi leväbarbi löysi tiensä päänkin sohvapatjojen välistä, kun oli sinne loikannut.
Sukaravut hyppivät aina välillä pois, vaikka aukot on tosi pikkuset reiät. Sit niitä varovasti lusikalla nostellaan takasin kotio.
Opin jo aikapäiviä sitten, ettei kannata hukata aikaa pyrkimällä saamaan muita vakuuttuneiksi
enskatar
Starting Member
Starting Member
Viestit: 16
Liittynyt: 17:41, 10.06.2007
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja enskatar »

Mullakin hyppäsi joskus aikoinaan leväbarbeja pois akvaariosta useaan kertaan. Tosin vain kerran kävi yhdelle leväbarbille kalpaten hypätessä, eli kun meidän pienikasvuiseksi jäänyt Tupu-kissa (joka tosiaan oli jäänyt pennun kokoiseksi, eli eipä se kovin paljon leväbarbia pidempi ollut) nielaisi yhden karkulaisen kokonaisena (tai no, eihän se kala kuitenkaan kokonaan voinut sen mahassa olla). Siinä sitten hetken päästä ihmeteltiin, mitä kumman kakomista olkkarista kuuluu, ja Tupuhan siellä oksensi kokonaista leväbarbia. Siinä oli sitten sen leväbarbin loppu...
Calatar
Junior Member
Junior Member
Viestit: 159
Liittynyt: 16:20, 01.01.2007

Viesti Kirjoittaja Calatar »

N.10 vuotta sitten minulla oli akvaario ja siitä oli toinen kansilasi rikki. Kerran etsiskelin taistelukalaa enkä löytänyt sitä. Arvelin sen olevan piilossa jossain kasvien seassa, mutta sitä ei näkynyt moneen päivään. Olin kovin ihmeissäni. Ei minulle ollut tullut mieleenkään, että kalat hyppisivät pois altaasta 8O

No, kerran sitten innostuin siivoamaan akvaariokaapin takaa ja... sieltä löytyi kuiva kalankäppyrä. :(
MIVI
Junior Member
Junior Member
Viestit: 92
Liittynyt: 14:51, 06.06.2007
Paikkakunta: Rauma

Viesti Kirjoittaja MIVI »

Calatar kirjoitti:N.10 vuotta sitten minulla oli akvaario ja siitä oli toinen kansilasi rikki. Kerran etsiskelin taistelukalaa enkä löytänyt sitä. Arvelin sen olevan piilossa jossain kasvien seassa, mutta sitä ei näkynyt moneen päivään. Olin kovin ihmeissäni. Ei minulle ollut tullut mieleenkään, että kalat hyppisivät pois altaasta 8O

No, kerran sitten innostuin siivoamaan akvaariokaapin takaa ja... sieltä löytyi kuiva kalankäppyrä. :(
Hyih.. Onneksi mulla on muovikansi. :D
Mulla on vasta 54 litranen seura-akvaario ja 40 l rapuja.
valhalla
Junior Member
Junior Member
Viestit: 198
Liittynyt: 16:01, 05.05.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Tornio

Viesti Kirjoittaja valhalla »

Minulla on ilmeisesti kiltti taistopoika kun on akvaarion sisäpuolella pysynyt :mrgreen:
85L & 120L
urmutti
Junior Member
Junior Member
Viestit: 144
Liittynyt: 19:27, 08.10.2006

Viesti Kirjoittaja urmutti »

Ei ole onneksi kalaset hypelleet altaista,edes killit aiiikoiihin,ennen viimme yötä. Kissa herätti karmealla metelillä,ja huomasin lehtikalan makaavan lattialla. Olin varma että kissa on sen päivät jo päättänyt,mutta pikavilkaisussa en nähnyt mitään jälkiä,joten äkkiä altaaseen. "Huljuttelin"sitä käsissäni ja jonkin ajan päästä tunsin sen olevan elossa. Laskin altaaseen ja tunnin verran se selällään oltuaan lähti uimaan. Tuolla se nyt, tietysti räjähtäneen näköisenä,mutta muuten ok menee ukkonsa kera. Kiekot samassa altaassa kutivat illalla ja luulen niiden aiheuttaneen hyppäämisen puolustaessaan kantoaan. No kiitos katille,että ei kala raakana maistu.Sitä sen huutamista en kyllä ihan ymmärrä,ehkä sen oli tarkoituskin saada joku apuun. :mrgreen:
Jii
Starting Member
Starting Member
Viestit: 18
Liittynyt: 15:48, 12.05.2002

Viesti Kirjoittaja Jii »

Meillä on parikin asukkia myös loikkinut ulos altaasta. Muutama vuosi sitten sain kesälomareissulle soiton että täällä keittiössä! on joku kala kuivuneena... allas oli olohuoneen puolella ja helmirihmakala oli loikannut muutaman metrin keittiöön jääkaapin eteen, veljeni tuumasi vain että ei se sitten malttanut odottaa että hän tulee ruokkimaan... [;)]

Toisella kertaa tulin töistä kotiin ja oven avattuani aivan karmea löyhkä tuli vastaan. Ensin ajattelin että viemäri on nyt jossain kuivahtanut ja alkanut lemuta mutta epäilyt heräsivät ja kävin tarkistamassa molemmat altaat ja kuinka ollakaan, toisen altaan viereltä löytyi kuivunut noitamonni.
BusinessAngel
Starting Member
Starting Member
Viestit: 16
Liittynyt: 14:18, 16.07.2005
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja BusinessAngel »

Suurimman ongelman meillä tuottivat tapparakalat -arvatenkin. :( Todella moni pääsi lasien välistä hyppäämään ja siihen sitten osa kuolikin, kun ei huomannut tarpeeki ajoissa. Olisi pitäny hankkia peittävämmät lasit. Kyllähän nekin peittivät, mutta ei sitten vain tarpeeksi. En näytä olevan ainoa, jolle näin on käynyt... :?
L-27
Junior Member
Junior Member
Viestit: 114
Liittynyt: 09:37, 16.04.2007
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Mikkeli

Viesti Kirjoittaja L-27 »

meikäläiseltä aikanaan lensi aamulla perhoskala 3m päähän altaasta. uus allas oli laitettu, ja aamulla oli sitten vissii säikähtänyt valoa niin paljon että tajunnut pomppaa ainokaisesta reiästä. kun ei tulluna mielee pistää tukkoon sillon illalla kun viimein sain homman pakettiin.
-Henna-
Starting Member
Starting Member
Viestit: 40
Liittynyt: 20:27, 01.04.2007
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja -Henna- »

Me etsittiin ja ihmeteltiin kauan purppurataistelijapojan katoamista seura-altaastamme. Eilen sit mies tyhjensi suodattimia, seura-altaan vieressä on allas aksolotleilla ja niiden suodattimesta poika sit löytyi :D ( http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic.php?t=106732 <-- tuolla juttuakin kuvien kera kun kävi mies sitä eilen ihmettelemässä)
Achate
Starting Member
Starting Member
Viestit: 22
Liittynyt: 11:27, 24.01.2006

Viesti Kirjoittaja Achate »

Huh! Säikähdin äsken, kun olin sattumalta akvaarion vieressä ja sieltä lensi jalkojen juureen sitruunatetra. Kansilasit eivät ole olleet käytössä nyt kesällä kuumuuden vuoksi. Laitoin ne äkkiä paikalleen, kun olin nostanut kalan takaisin... Kala ehkä säikähti sitä, kun valo sammui ja samaan aikaan akvaarion edessä oli liikettä.
7330
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 5990
Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 7330 »

Achate kirjoitti:Huh! Säikähdin äsken, kun olin sattumalta akvaarion vieressä ja sieltä lensi jalkojen juureen sitruunatetra. Kansilasit eivät ole olleet käytössä nyt kesällä kuumuuden vuoksi. Laitoin ne äkkiä paikalleen, kun olin nostanut kalan takaisin... Kala ehkä säikähti sitä, kun valo sammui ja samaan aikaan akvaarion edessä oli liikettä.
Niin, tai joskus ne innostuvat ihan liikaa ajatuksesta että ruokaa saattaisi olla tiedossa. Vasta tänään ruokinnan aikana taas yksi paratiisikala hyppäsi syliin, olikohan neljäs kerta jo. :roll: Onneksi eivät hypi muulloin kuin silloin kun olen vieressä nostelemassa ne takaisin.
520- ja 110-litraiset, erinäisiä projekteja tulilla ja paljon kasveja.
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!
juuso77
Junior Member
Junior Member
Viestit: 74
Liittynyt: 14:04, 11.01.2007
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja juuso77 »

Olin metsästänyt vihreitä tiikeribarbeja kissojen ja koirien kanssa (yleensä niitä on joka paikassa, mutta kun aikoo ostaa, ne mysteerisesti katoavat) ja vihdoin löytänyt niitä, ja kotiuttanut ne akvaariooni.

Muutaman viikon ne olivat siellä akvaariossa notkuneet, kun yksi niistä oli päättänyt hypätä ulos. Aamulla löytyi vain vihertäviä suomuja ympäri olohuonetta kissojen yöllisten leikkien jäljiltä.
Tindra
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1482
Liittynyt: 19:04, 03.09.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Tindra »

Mulla oli kans yksi tietty leväbarbi joka hyppäsi ulos ties kuinka monta kertaa, kerran siltä repesi iso pala pyrstöstä irti, mutta onneksi se parani täysin. Yksi miekkapyrstö riehaantui vähän aikaa sitten kun ostin kaloille uudenlaista ruokaa, niin heti hyppäsi ulos :mrgreen:
aquamarina
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1451
Liittynyt: 18:46, 28.07.2005
Paikkakunta: oulu/Kempele

Viesti Kirjoittaja aquamarina »

Vaihteeksi, uusin ostos, taistoherra oli tempaissut altaasta, löytyi taustapaperin ja lasin välistä. Joku viikko takaperin; mies tuli kyseleen haavia (n. 3.30 aamuyöllä) oli avain hypännyt, nostin sen kädellä puoliunissaan takaisin, kun en just muistanut meidän haavien paikkaa. reppana oli säikähtänyt kattovaloa ja pienestä raosta hyppäsi. Ja edelleenkin on kansilasit päällä, silti sieltä tullaan.
Tellu1978
Starting Member
Starting Member
Viestit: 14
Liittynyt: 19:41, 17.04.2007
Paikkakunta: Kannus
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Tellu1978 »

Multa on hypännyt 3 mustamollia ja 5 miljoonakalaa! :roll: Suunnitelmissa on ollut hommata kansilasi, mutta toistaiseksi ei ole kuin lampun alla.
Mustavaris
Senior Member
Senior Member
Viestit: 546
Liittynyt: 13:33, 02.08.2006
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Mustavaris »

Nyt mun kynäkaloista on hypännyt ulos jo neljä ( :cry: ), eli 28 on vielä jäljellä. Olen yrittänyt tukkia rakoja, mutta hankalaa on saada jokaikinen kolo umpeen. Uusi akvaario tulee ensi viikolla, ja siihen yritän kyllä järjestää vielä paremmat esteet hyppäämiselle. En enää haluaisi nähdä yhtäkään rakkaista kynäkaloista kuolleena lattialla.
Veikkonen
Senior Member
Senior Member
Viestit: 605
Liittynyt: 18:15, 18.10.2005
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Multia

Viesti Kirjoittaja Veikkonen »

Täällä tuli Synodontis notatus yli laidan. Kidukset kyllä "ottivat vettä", ja annoin tovin olla vedessä, mutta limakalvo alkoi irtoamaan, eikä vartalossa ollut mitään elonmerkkejä tunninkaan lillumisen jälkeen. Pakko oli lopettaa. Harmitti vietävästi, kalalla oli taatusti tuskaiset paikat. Olisi ollut arvokasta tietoa tietää, missä jamassa kala virkoaa, ja missä ei. Lattialla kala oli arviolta 1-2h.
Se lisääntyy mitä katsot ja ruokit.
Linnea
Starting Member
Starting Member
Viestit: 37
Liittynyt: 20:11, 08.09.2004

Viesti Kirjoittaja Linnea »

Meillä leväbarbivanhus loikkasi hienon hypyn akvaarion oikeasta päädystä kansilasille, sätkytteli itsensä puoli metriä kansilasia pitkin jonka jälkeen polskahti takaisin veteen akvaarion vasempaan takanurkkaan.
Taisi olla itsekin ihmeissään retkestään. Onnekso otus löysi itse tiensä takasin veteen, olisi ollut kurja jahdata sätkyttelevää kalaa, etenkin kun akvaarion alus on täynnä epämääräistä roinaa.
tricolour
Senior Member
Senior Member
Viestit: 574
Liittynyt: 18:41, 08.04.2006
Paikkakunta: Myyrmäki (juu se on Vantaalla)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja tricolour »

Meiltä aikoinaan (monta monta vuotta takaperin) hypäsi leväbarbi pois akvaariosta. Myöhemmin hyppäsi vielä toinenkin.

Valitettavasti molemmilla kerkesi koira leikkiä ja olivat kuolleita ennenkuin kerkesin väliin/ huomasin tapahtuneen.
Kuvia
317L kalakippo.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä keskustelua (akvaario)”