Kalastoideoita neonsateenkaarikalojen ympärille

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Joulutonttu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1337
Liittynyt: 16:39, 07.12.2003
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Kalastoideoita neonsateenkaarikalojen ympärille

Viesti Kirjoittaja Joulutonttu »

Moikka!

Nyt kun selvisi, että neonsateenkaarikalanhan poikanen tuolla altaassa uiskentelee (KLIK), haluaisin järjestää uuteen altaaseen kalaston neonsateenkaarikalojen ympärille. Altaan mitat olisivat 100cm x 40 cm x 40 cm. Akvaario olisi siis 160-litraa.
Haluaisin tuonne ensinnäkin mahdollisimman suuren parven neonsateenkaarikaloja (montako?), pohjakaloja ja jonkun ns. "pääkalan", eli jonkun suuremman parikalan.

Ideoita? Vinkkejä kaipaisin juuri noihin pohjakaloihin, neonsattariparven kokoon ja pääkalaan neonsateenkaarien lisäksi. Laitathan myös lämpötilan ehdotukseesi?

Kaikki vinkit kaloista kasveihin ovat tervetulleita! :)

Tuohon altaaseen piti tulla aluksi taistelukaloja, mutta tuon poikasen myötä mielenkiinto kääntyi neonsateenkaarikaloihin.

Kiitos! :)
Altaat 250-litraa, 90-litraa + 65-l rapula sekä 180-litran malawiprojekti
Lisää kuvia
Joulutonttu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1337
Liittynyt: 16:39, 07.12.2003
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Joulutonttu »

Eikö kenelläkään tosiaan ole mitään ehdotettavaa? :?

Olen ajatellut neonsattareiden lisäksi jotain monnisia, ehdotuksia? Entäpä menisivätkö noitamonnit?

Lisäksi mielenkiintoinen pääkala vielä hakusessa!
Altaat 250-litraa, 90-litraa + 65-l rapula sekä 180-litran malawiprojekti
Lisää kuvia
Chisantha
Senior Member
Senior Member
Viestit: 561
Liittynyt: 23:55, 01.09.2006
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Chisantha »

Minäkin tykkään noista sateenkaarikaloista, olisi ihana kun saisi pystyttää oikein sateenkaarikala-akvaarion, sellaisen matalan jossa runsas kasvillisuus ja pari lajia isompia sateenkaarikaloja talkkareineen. :) Tällä hetkellä tila ja kukkaro eivät annan myöten. Mutta asiaan:
Neonsattarithan viihtyvät pääosin ylä- ja keskikerroksissa. Niitä mahtuisi tuonkokoiseen noin 8 yksilöä, esim. 5 naarasta ja kolme koirasta. Ovat aika vilkkaita, eli muita kaloja ylä- ja keskikerrokseen en enää laittaisi, mutta pohjalle sitten vaikka noin kymmenen pään parvi melkein mitä tahansa monnisia (siis niitä keskikokoisia), "pääkalaksi" vaikka joku kääpiöahven pariskunta ja mielestäni pari noitamonniakin. :) Lämpötilaksi noin 25 astetta, runsas kasvillisuus.
"Any colour you like as long as it's black." -Tiamat
jippo
Senior Member
Senior Member
Viestit: 749
Liittynyt: 15:45, 31.03.2007
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Masku

Viesti Kirjoittaja jippo »

Nuo neonsattarit ovat todella vilkkaita kaloja kun parvessa kisailevat. Kun allas on noin lyhyt niin laita keskiosaan allasta jotain kasvia mikä kasvaa pintaan saakka ja ohjaa sisäsuodattimen virtaus toiselta puolelta kasvia niin sattarit alkavat uida ympyrää kasvin ympärillä, on ihan kivan näköistä katseltavaa. Meillä on nyt loistobarbeja neonsattarien kanssa yhdessä altaassa ja täyttävät altaan melko hyvin ja värikontrasti miellyttää ainakin omaa silmää.
HomerXVI
Senior Member
Senior Member
Viestit: 597
Liittynyt: 20:19, 04.01.2008
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tornio

Viesti Kirjoittaja HomerXVI »

Itseäkin kiinnostivat Neonsateenkaarikalat mutta kuulemin ovat Tuberkuloosin kantajia melkein kaikki,niin mites nuita sitten uskaltaa ottaa ollenkaan?
Monnis-
Member
Member
Viestit: 262
Liittynyt: 21:37, 28.03.2007
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Monnis- »

Jos jotain mielenkiintoista kirjoahventa haet niin ainakin kääpiöakara on luonteeltaan hyvin mielenkiintoinen kääpiöaffen.

Toinen mielenkiintoinen kirjoahven laji on kyhmyotsa joita itsellänikin on pari 128-litraisessa ja en ole kyllä noitten seuraamiseen kyllästynyt. [;)]

----------------------
HomerXVI kirjoitti:Itseäkin kiinnostivat Neonsateenkaarikalat mutta kuulemin ovat Tuberkuloosin kantajia melkein kaikki,niin mites nuita sitten uskaltaa ottaa ollenkaan?
Itselläni oli noita 6 parvi ja kaikilla niistä todettiin tuberkuloosi, siihenhän ne sitten kuolivatkin. :| Joten kannattaa katsoa kaupassa, ettei altaassa ole yhdelläkään kalalla paiseita tai tummia läiskiä iholla, vääntynyt selkäranka tai huono uintiasento, koska tämä tauti leviää helposti.
Chisantha
Senior Member
Senior Member
Viestit: 561
Liittynyt: 23:55, 01.09.2006
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Chisantha »

Monnis- kirjoitti:
HomerXVI kirjoitti:Itseäkin kiinnostivat Neonsateenkaarikalat mutta kuulemin ovat Tuberkuloosin kantajia melkein kaikki,niin mites nuita sitten uskaltaa ottaa ollenkaan?
Itselläni oli noita 6 parvi ja kaikilla niistä todettiin tuberkuloosi, siihenhän ne sitten kuolivatkin. :| Joten kannattaa katsoa kaupassa, ettei altaassa ole yhdelläkään kalalla paiseita tai tummia läiskiä iholla, vääntynyt selkäranka tai huono uintiasento, koska tämä tauti leviää helposti.
Kyllä, ovat ilmeisen herkkiä tubille, mutta kun olosuhteet ovat juuri sateenkaarikaloja ajatellen luotu ja vesi on puhdasta niin pystynevät koteloimaan tubibakteerit eikä tauti pääse leviämään akuutiksi.
"Any colour you like as long as it's black." -Tiamat
HomerXVI
Senior Member
Senior Member
Viestit: 597
Liittynyt: 20:19, 04.01.2008
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tornio

Viesti Kirjoittaja HomerXVI »

Onkos tietoa kuinka ovat herkkiä muut sateenkaarikalat?Eikös se ole jo aika epämiellyttävä tieto että kantavat tubia ja kuinkahan yleistä tubi on yleensäkki akvaariokaloissa?
Chisantha
Senior Member
Senior Member
Viestit: 561
Liittynyt: 23:55, 01.09.2006
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Chisantha »

No ihan oman käsityksen mukaan nuo sateenkaarikalat yleisestiottaen sekä monet danio -lajit tuntuisi olemaan tubille herkkiä. Ja lukemani mukaan tubia kantaa nykyään hyvin suuri osa maahan tuoduista akvaariokaloista. Täältä löytyy paljon tietoa aiheesta hakua käyttämällä ja Aponogetonissa oli taannoin myös hyvä artikkeli kalatuberkuloosista, en vain millään muista mikä numero oli kyseessä.
"Any colour you like as long as it's black." -Tiamat
HomerXVI
Senior Member
Senior Member
Viestit: 597
Liittynyt: 20:19, 04.01.2008
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Tornio

Viesti Kirjoittaja HomerXVI »

Jos alkais itse viljelemään kaloja niin mistä löytää yksilöt joilla ei ole tubia?Voiko ostetut kalat testauttaa jossain onko ne tubin kantajia ja miksei akvaarioliikkeet viljele itse tubittomia kaloja. :roll:
memma
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2151
Liittynyt: 21:11, 25.03.2004
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja memma »

HomerXVI kirjoitti:Jos alkais itse viljelemään kaloja niin mistä löytää yksilöt joilla ei ole tubia?Voiko ostetut kalat testauttaa jossain onko ne tubin kantajia ja miksei akvaarioliikkeet viljele itse tubittomia kaloja. :roll:
Ostetut kalat voi testauttaa tai testata itse. Ennen tutkimusta uudet kalat tosin pitää tappaa ja avata :roll: Periaatteessa voidaan isosta parvesta tutkia tietty määrä kaloja, ja tulosten perusteella arvioida, onko jäljelläolevissa tubi vai että melko suurella todennäköisyydellä sitä ei ole.

Akvaarioliikkeet eivät ylipäätään viljele kaloja, sillä se on Suomessa aivan liian kallista ja kannattamatonta puuhaa. Vesi, lämpö, sähkö, tila, työaika, ruoka yms. maksaa ja vielä pitäisi katettakin tulla. Erityisesti maksaisi, jos pitäisi tehdä viljely tubittomasti; desinfioida mätimunia ja altaita ja tutkia kaloja tubin varalta jne. Kaukoidästä kun saa tilata myyntikokoisia neontetroja parilla kymmenellä sentillä kappale. Jos osan kaupan kaloista viljelisi tubivapaasti, olisi toki kaikki muutkin altaat oltava tubittomia tai hommassa ei ole mitään järkeä. Asiakas voi myös ostaa toisesta kaupasta muita kaloja tai kotialtaan pohjalla voi muhia tubi jo valmiiksi.

Suomessa asiakaskunta ei myöskään taida olla valmis maksamaan varmuudella tubittomasta tetrasta edes sitä hintaa, joka peittäisi kasvatuksen kustannukset. Tyydytään siihen, että "tubi on jo joka altaassa" ja "ainahan niitä kaloja kuolee ja kaupasta saa halvalla uusia". Harva perusharrastaja on edelleenkään koko taudista edes kuullut. Hienoa olisi, jos tubittomia, kotimaassa viljeltyjä kaloja tulisi myyntiin. Kalavalikoimat niissä tosin supistuisivat paljon. Esimerkiksi neonsateenkaarikala kutee helposti ja tekee isoja poikueita, mutta kaikki lajithan eivät niin tee. Luonnollisesti tubivapaus tulisi ulottaa koskemaan myös myytäviä akvaariokasveja, sillä muun muassa niiden juuristoissa tubi voi myös siirtyä altaasta toiseen.

Skeptikkona en vain jaksa uskoa, että muutama kiinnostunut aqua-webbiläinen pystyisi pitämään tubittomia markkinoita yllä, jos kaikki muut ostavat vain niitä halvimpia kaloja.. Terveet ja hyvinhoidetut kalat kun ovat vieläpä varsin pitkäikäisiä. -Itse en ole ostanut kalan kalaa sitten vuoden 2005 ja silloinen kyseinen laji on tänä aikana myös itse kolminkertaistanut yksilömääränsä meillä.

Minähän en sateenkaarikaloista mitään tiedä, mutta jostain olen saanut käsityksen, että ovat kaikki herkkiä tubille. Tätä jossain perusteltiin sillä, että ovat olleet akvaariokalamarkkinoilla vasta niin vähän aikaa etteivät ole vielä karaistuneet sille.
528 l: Corydoras sterbai, L-134, Liosomadoras oncinus, Platydoras costatus, Megalechis thoracata, Moenkhausia pittieri
125 l: Corydoras pygmaeus, Neocaridina davidi var. red, Poecilia wingei
120l: L. oncinus, P. wingei
Joulutonttu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1337
Liittynyt: 16:39, 07.12.2003
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Joulutonttu »

Hyviä vinkkejä, kiitos! :)
Nuo kyhmyotsat kyllä kiinnostaisivat. Mielenkiintoisen näköisiä kaloja kaikenkaikkiaan. Niitä menisi siis pariskunta?

Noitamonnit kiinnostavat myös, joten niitä voisi ehkä muutaman ottaa.

Mites muuten, meneekö tuon kokoiseen kokonsa puolesta muita sateenkaarikaloja kuin neonsattarit?
Altaat 250-litraa, 90-litraa + 65-l rapula sekä 180-litran malawiprojekti
Lisää kuvia
Monnis-
Member
Member
Viestit: 262
Liittynyt: 21:37, 28.03.2007
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Monnis- »

Kyhmyotsia menee tuon kokoiseen hyvin pari. Ei kannata laittaa noita enempää (ainakaan uroksia vain yksi) tai voi tulla reviirikiistoja.

Tuon kokoiseen altaaseen menee sateenkaarikaloista ainakin koon puolesta pikkusateenkaarikala.

Tosin vesiarvoilta vaativat hieman kovempaa vettä kuin muut altaaseesi tulevat kalat ja sateenkaarikalat risteytyvät helposti, joten parasta olisi pysyä yhdessä lajissa. [;)]
Joulutonttu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1337
Liittynyt: 16:39, 07.12.2003
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Joulutonttu »

Jeps, tuon risteytymisen tiesinkin. Jostain olen sen kai lukenut. :roll: Katselin noista kyhmyotsista haulla, ja joku suositteli niille lajiakvaariota? Ovatko kovin kärttyisiä?

Ja tuosta tubijutusta en ole kuullutkaan! Sen olen tiennyt, että neonsattarit ovat kaiketi melko herkkiä, mutta muusta en tiennytkään. :| Noo, en anna sen olla este enkä hidaste. :mrgreen:
Altaat 250-litraa, 90-litraa + 65-l rapula sekä 180-litran malawiprojekti
Lisää kuvia
Monnis-
Member
Member
Viestit: 262
Liittynyt: 21:37, 28.03.2007
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Monnis- »

Eivät nuo nyt kovin aggressiivisia ole normaalisti, mutta kun sitten ruoka-aika koittaa niin täällä ainakin on tajuttu miksi niille suositellaan laji-akvaariota.

Naaras tahtoo välillä hermostua tetroihin ja antaa niille kyytiä (muutaman kerran on repinyt osan tetrojen pyrstöistä, mutta en nyt mitään kauhutarinoita rupea levittämään. :D), uros pitää yleensä huolen ettei nuoliaiset ja muut affenet tule lähelle omaa luolaansa.

Kuitenkaan eivät ole monneja hätyytellyt joten uskon, että noitamonnit saavat olla rauhassa ja sattarit ovat eri vesikerroksissa. (nämähän ovat melko pääasiassa pohjakaloja.) Eli ruoka-aikana nämä voivat olla äksyjä, mutta muuten ovat hyvin rauhallisia ja utelioita kaloja. [;)]
Joulutonttu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1337
Liittynyt: 16:39, 07.12.2003
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Joulutonttu »

Ahaa, no sepä hyvä. :) Ovatko ne oikeasti noin sinisiä kuin tuossa kuvassa jonka olit laittanut aiemmin? Nättejä.

Millaisen sisutuksen olen noille pykännyt? Ilmeisesti paljon kivikkoa, malawi tyyliin ehkäpä? Repivätkö kasveja?

Eli kalastoksi olisi tällä hetkelä seuraavaa:

8 neonsateenkaarikalaa (meneekö enemmän vai onko sopiva määrä?)
pariskunta kyhmyotsia
noitamonneja, vaikkapa 5 kpl.
joitakin monnisia parvi, mitä? montako?
Altaat 250-litraa, 90-litraa + 65-l rapula sekä 180-litran malawiprojekti
Lisää kuvia
Joulutonttu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1337
Liittynyt: 16:39, 07.12.2003
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Joulutonttu »

Onko muita keskikokoisia tuonne sopivia kirjoahvenia ehdottaa? Kuinkas suureksi sinileukakirjoahven kasvaa, mahtuisiko pariskunta sellaisia tuonne?
Muita ideoita vielä? :)
Altaat 250-litraa, 90-litraa + 65-l rapula sekä 180-litran malawiprojekti
Lisää kuvia
Monnis-
Member
Member
Viestit: 262
Liittynyt: 21:37, 28.03.2007
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Monnis- »

Uros on melko lailla yhtä sininen kuin tuossa kuvassa, kun taas naaras on hieman hillitymmän värinen. (Tässä kuva omasta naaraasta.)

Noille olen sisustuksen tehnyt melko lailla malawi-tyyliin. Tykkäävät erityisesti (varsinkin uros) kiviluolista ja yleensä omivatkin itselleen ne ja muut saavat kyytiä jos uskaltautuvat sinne. :mrgreen: Eivät nämä juuri kasveja revi hyvällä ruokinnalla, joskus tosin ovat jaavansaniaisten juuria hieman repineet, mutta eivät pahemmin. (voi kai olla myös yksilöistä kiinni, minkälainen kasvinrepijän saat.)

Sinileukakirjoahven kasvaa n. 8-12 senttiseksi, ja näitä suositellaan 200-litraisiin, mutta kyllä ehkä pari altaaseesi voisi nippa nappa sopiakkin. Itsellä noista on kokemusta vain poikasten kasvattamisesta, mutta pantterikiipijäkalat nuo kaikki kuitenkin söivät.. Ei kyllä enempää mielenkiintoisia kirjoahvenia tule mieleen, kun ei kovin paljon noista kokemustakaan ole.

Neonsattareita on tuo 8 juuri sopiva määrä. (6 yksilölle pitäisi tilaa olla 150-litraa.) Monnisia voisi laittaa vaikka jotain 10. Lajejahan on sitten vaikka kuinka paljon ja kyllähän niistä sopisi esimerkiksi pandamonniset,
"black venezuela" monniset tai helmimonniset tai sitten ihan perus kuparimonniset.

Eli kalasto olisi silloin tämän näköinen:

-pari kyhmyotsia/sinileukakirjoahvenia

-8 neonsateenkaarikalaa

-5 noitamonneja

-10 jotain monnisia.

Toivottavasti tuo nyt auttoi jonkin verran.. (oli siinä kyllä semmoinen kirjoittaminenkin.) :mrgreen:
marinum
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3804
Liittynyt: 15:06, 29.01.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Raisio/Turku

Viesti Kirjoittaja marinum »

Onkohan kuitenkaan ihan hyvä ajatus laittaa kyhmyotsia monnisten kanssa samaan? Jotkut harrastajat muutenkin suosittelee kyhmyille 200 litrasta ylöspäin olevaa asumusta. Monniset ovat niin hölmöjä, että eivät välttämättä osaa jättää isoja ahvenia rauhaan ja saavat näin kyytiä vähän väliä. Lisäksi nuo kyhmythän vaativat virtausta, josta monniset eivät niinkään pidä.

Jos sinileukaakin suositellaan yli 200 litraisiin ja sehän jää vain 7-9 cm:seksi kun kyhmyistä tulee 10-14 cm:siä.

http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic.php?t=7725

Monnisten kanssa laittaisin vain jotakin kiltimpää kääpiöahvenlajia, esim. punakääpiö,- rubiinikääpiö,- tulikääpiö,- perhoskirjo,- ruostekirjo,- lippukirjoahven..
MYYDÄÄN LEHTIKALOJA JA 80x50x50 eli 200 L KULTAKEHYSAKVAARIO
Monnis-
Member
Member
Viestit: 262
Liittynyt: 21:37, 28.03.2007
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Monnis- »

Itseäkin kyllä arvelutti toisaalta noitten monnisten laitto keskikokoisten ahventen sekaan ja monniset voivat kyllä joutua piestyiksi kiltteydensä vuoksi..

Nuoliaiset tulevat hyvin toimeen noitten kanssa, mutta kokemuksia monnisten ja noitten yhteiselosta itellä ei kyllä ole. Mutta eihän sitä tiedä ennen kuin kokeilee. [;)]

Kyhmyotsa naaras kyllä jää n. 8 senttiseksi ja uros kasvaa n. 11 senttiseksi. Kyhmyotsillahan on suuri sukupuolten välinen kokoero. Kyllä kyhmyotsat tulevat toimeen pienemmässä altaassa kuin 200-litraa kunhan allas on niille oikein sisustettu, asukit oikeat ja pohjapinta-alaa riittävästi.

Jos nuo isommat kirjoahvenet edelleen kiinnostaa niin ottaisin ehkäpä monnisten tilalle esim. touhunuoliaisia tai harlekiininuoliaisia.
Jos nämä kiinnostaa niin sopiva määrä näitä altaaseen olisi 4-6 yksilöä. Nämä ainakin sopivat noitten kanssa. [;)]
-Alix-
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 4264
Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja -Alix- »

Sateenkaarikalat ovat kaikki kovin vauhdikasta porukkaa, onneksi tuo sinttisi on pienimmästä päästä! Itse en kuitenkaan kymmenen vuoden sateenkaarten pitämisen jälkeen suosittele minkään lajin pitämistä alle 250 -litraisessa altaassa. Jos niitä pitää pienemmässä, niin kannattaa pitää pienempää porukkaa, ne eivät kärsi pienemmästä porukasta samalla tavalla kuin tiiviimmin parvessa uivat parvikalat. Pienessä altaassa on kuitenkin ehdottoman tärkeää järjestää paljon piiloja kaloille, korkeaa kasvillisuutta, kantoja yms. Ne eivät ole kenellekään aggressiivisia (eivätkä tee hallaa kasveillekeen), mutta kutuinnoissaan jahtaavat kyllä toisiaan niin että pienin kala vopi yllättävän helposti joutua henkihieveriin isompien kavereiden jahdaressa. Samoin naaras voi joutua tiukille jos se ei pääse pakoon ja koiras sattuu olemaan yli-innokas macho ;) 250-litraisessa altaassa voi hyvin pitää jo 6-8 yksilöä.

Itse suosittelen kaikille sateenkaaria hankkiville hankkimaan ensin ne sateenkaaret ja sen jälkeen päättelevänsä tarvitsevatko altaaseensa enää "täytettä". Ihan muutama sateenkaari täyttää nimittäin tohinoillaan 700-litraisenkin altaan :mrgreen:

mutta kaunis kala tuo on ja suosittelen sitä lämpimästi. Sateenkaarikalojen kanssa voi pitää esim. punatimantteja ja muita ahvenia jotka popsivan pikkukaloja. Sateenkaaria on myös helppo kudettaa kun ne siirtää vähintään 100-litraiseen altaseen kun naaraat näyttävät pulleilta ja sittenmuutaman päivän päästä siirtää ne takaisin omaa altaseensa. Pohjalle kannattaa laittaa paljon javansammalta tai muuten istuttaa allas tiheästi, niin emokalat eivät pääse kaikkiin mätimuniin käsiksi. Sitten vaan odottaa ja jännää josko kutualtaassa jokin alkaa kasvamaan, mätimunia ei välttämättä itse edes näe, mutta jostain alkaa poikasia pulpahtelemaan :mrgreen: Kasvien seassa sateenkaaret nimenomaan helposti "hyppäävät altaasta toiseen", itseltänikin on nimenomaan neonsateenkaari salamatkustanut uteen kotiin munasena.
Koralli- ja kasvinisti. Minkäs sille voi.
Joulutonttu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1337
Liittynyt: 16:39, 07.12.2003
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Joulutonttu »

-Alix-, mielestäsi tuo olisi liian pieni neonsateenkaarikaloille? Vai ymmärsinkö väärin? On kyllä totta, että sateenkaarikalat ovat vilkkaita, joten voit olla oikeassa.

Tuon kokoiseen menisivät varmaankin punapäätetrat, tai jotkin muut mielenkiintoiset tetrat? Ehdotuksia? Tarkoitan neonsateenkaarikalojen tilalle.

Nuoliaiset olisivat kivoja monnisten tilalle. Hyvä ehdotus!

Minulla on tällä hetkellä kääpiöahvenia, joten haluaisin välillä joitakin muita kirjoahvenia tai muita jänniä parikaloja tuonne. Mielellään ei kauhean pientä.

Vieläkö teillä riittää ideoita? :)
Altaat 250-litraa, 90-litraa + 65-l rapula sekä 180-litran malawiprojekti
Lisää kuvia
-Alix-
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 4264
Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja -Alix- »

Joulutonttu kirjoitti:-Alix-, mielestäsi tuo olisi liian pieni neonsateenkaarikaloille? Vai ymmärsinkö väärin? On kyllä totta, että sateenkaarikalat ovat vilkkaita, joten voit olla oikeassa.
No olen juu sitä mieltä, että tuo on pieni sateenkaarille, Jos haluat pitää pari-kolme niin kunnon piiloilla se menee, mutta ei mitään parvea.
Koralli- ja kasvinisti. Minkäs sille voi.
Joulutonttu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1337
Liittynyt: 16:39, 07.12.2003
Akvaarioseurat: TAY
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Joulutonttu »

-Alix- kirjoitti:
Joulutonttu kirjoitti:-Alix-, mielestäsi tuo olisi liian pieni neonsateenkaarikaloille? Vai ymmärsinkö väärin? On kyllä totta, että sateenkaarikalat ovat vilkkaita, joten voit olla oikeassa.
No olen juu sitä mieltä, että tuo on pieni sateenkaarille, Jos haluat pitää pari-kolme niin kunnon piiloilla se menee, mutta ei mitään parvea.
Pahus. :| Juuri sellaisen parven olisin halunnut. Äh.

Muita kalastoehdotuksia noiden tilalle sitten, jotain jänniä kaloja mielellään. Parvi tai parikala. Ehdotuksia!
Altaat 250-litraa, 90-litraa + 65-l rapula sekä 180-litran malawiprojekti
Lisää kuvia
marinum
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3804
Liittynyt: 15:06, 29.01.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Raisio/Turku

Viesti Kirjoittaja marinum »

Mites olisi vähän erikoisemmat lajit kuten kultasinisilmä:
http://images.google.fi/images?hl=fi&q= ... Etsi+kuvia
Viirikirjokala:
http://images.google.fi/images?hl=fi&q= ... Etsi+kuvia
Pilkkusinisilmä:
http://images.google.fi/images?hl=fi&q= ... Etsi+kuvia
Aurinkotetra, kynäkala, lasimonni, lasitetra, hehkupurjebarbi, riikinkukkotokko, makkarakala, pitsitatia..
http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic ... cad9f8ec00
MYYDÄÄN LEHTIKALOJA JA 80x50x50 eli 200 L KULTAKEHYSAKVAARIO
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”