Kiitoksia kaikille avusta!
Vaihdan vettä viikottain kolmasosan, eli noin 60-70 litraa. Pohjana on 1 millinen hiekkapohja, jota lappoan viikottain. Eilen kattelin kaloja vähän tarkemmalla syynillä, ja pari kalaa näytti vähän oudolta (yksi näytti vähän paisuneelta ja toisella oli kidukset aika punaiset). Päätin aloittaa lääkekuurin. Minulla on sellainen yleislääke: ESBA 2000. En kyllä tiedä vaikuttaako se, olen käyttänyt sitä ennenkin.
Olen kyllä itsekin huomannut, että timanttitetroille olisi parempi isompi allas. Olen ajatellut luopua niistä, mutta se ei ole käytännössä niin helppoa. Jos myyn ne eläinkauppaa, ne maksaa kalasta noin 60 senttiä, kun itse olen maksanut yhdestä 3,50. Häviäisin siis siinä melkoisesti. Toisekseen, jos myyn niitä harrastelijoille, esteenä on välimatka. Asun itse Utsjoella, ja jos täältä alkaa lähettelemään kaloja postitse Etelä-Suomeen, niin siinä välissä ehtii kyllä kalat kupsahtaa. Itse tilasin Etelä-Suomesta kerran toiselta harrastelijalta taistelukaloja, jotka tuli postitse Rovaniemelle ja sieltä hain ne. Eli kalat oli matkalla pari päivää ja heti saapumisen jälkeen kaksi kolmesta kuoli. Eli jos ne tulis postitse tänne asti, siinä menis about kolme päivää, eli saisin kuolleita kaloja tai vastaavasti toiset harrastajat saisivat minulta kuolleita kaloja. Joten, kalat eivät varmaan ole lähiaikoina lähdössä mihinkään.
Toisekseen, pohdin aika kauan aikaa ennen kuin otin helmirihmakaloja altaaseeni, koska niille on suositusallaskoko minimissään 200 litraa. Lisäksi luin kokemuksia täältä AW:stä helmirihmakaloista. Joillakin on kalat 130 litran altaissa ja kuulemma pärjänneet ihan ok, joten minäkin päätin kokeilla kahta helmirihmakalaa, koska minulla minimilitramäärästä puuttuu "vain" parikymmentä litraa.
Kalojen lukumäärästä vielä. Minulla on pohjakaloja (kuparimonniset, partamonni, piikkisilmä ja perhoskirjoahven), keskialueen kaloja (timantti- ja kardinaalitetrat) ja pinta-alueen kaloja (taistelukalat ja helmirihmakalat) ja mielestäni tämä toimii hyvin. Minulla on runsaasti kasvillisuutta, mutta myös vapaata uintitilaa,joten jokaiselle jotakin.
Kts. Allekirjoitus-info, kiitos. - Lisa -