Ensimmäinen akvaario ever

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

SuperHanna
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 08:13, 07.03.2012
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vihti/Nummela

Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja SuperHanna »

Moikka tännekin. :)

Täällä kirjoittelee erittäin aloitteleva akvaarioharrastaja, meille tulee tänään mun ensimmäinen oma akvaario. Olen kyllä aikaisemmin asunut kolmesti taloudessa jossa akvaario on ollut, mutta olen ollut silloin aika lapsi, joten en ole niistä koskaan ollut minkäänlaisessa vastuussa. Nyt kuitenkin teimme mun miehen kanssa sopimuksen, ja sain luvan ottaa meille hänen kaverinsa tarpeettomaksi jääneen n. 350l akvaarion, sillä ehdolla että hoidan sen täysin yksin. :D

Akvaario tulee siis meille suoraan käytöstä, ja se sisältää kaiken muun paitsi suodattimen (siitä on joku osa rikki, en tiedä mikä, ja varaosia on kuulemma huonosti saatavilla), ja hiekan aioin myös ostaa uutena, koska olen pinnallinen [:I] nainen ja haluan meidän sisustukseen sopivamman värisen hiekan. :D Kalat ja kasvit luonnollisesti puuttuu myös, sillä tuolla kaverilla on ollut loppuajat akva tyhjillään juurikin suodattimen rikkoutumisen vuoksi.

Nyt kyselenkin teiltä neuvoja kaikessa mahdollisessa. Tämä postaus kuitenkin koskee sitä, että millaisia kaloja kannattaisi alkaa valikoimaan. Mä en oikein vielä tajua noista vesien määritteistä mitään muuta kuin lämpötilan. :D Ajattelin että valkkaan ensin kivan oloisia kaloja liudan, sitten tutkin niiden vaatimat olosuhteet, ja sen jälkeen karsin ylimääräiset vaihtoehdot sen mukaan mitkä soveltuvat samankaltaisiin oloihin. Kunnes tajusin että tällä menetelmällä saan kirjoittaa sata listaa, plärätä tunteja eri akvaario-opuksia ja lopulta varmaan silti kysymään täältä apuja. :D Joten olen laiska ja kysyn heti alkuun täältä.

Jos teillä olisi tyhjä 350l akvaario, johon saisitte ostaa juuri ne teidän mieleisenne kalat (kjotka siis voivat yhdessä akvaariossa elää), mitä kaloja ne olisivat? Olisi mahtavaa jos voisitte listata tähän omat dreamteaminne. :) Itselläni ei oikein muita toiveita ole kalojen suhteen kuin että ne olisivat kohtuullisen mielenkiintoisien näköisiä, ja mieluiten ei niitä peruskaloja jotka kaikki tuntee ja tietää. Vaikka olen ihan aloittelija, en silti pelkää haasteita, eli mun takia ei tarvii valita vaan niitä kaikkein helpoimpia kaloja. Olen kova tutkimaan asioita ja ottamaan selvää, ja opin nopeasti. Melkein kaikki muutkin harrastukseni olen aloittanut hypäämällä ihan alkeiden yli, joten eiköhän tämäkin luonnistu. Elkäähän nyt sitten kukaan loukkaantuko tai hermostuko mun itseluottamuksesta tämän asian suhteen, voihan se olla että ketuiks menee ja saan pian olla ostamassa niitä miljoonakaloja ja neontetroja. :D

Kiitos jo etukäteen kaikille jotka vaivautuvat vastaamaan. :)

P.s. lehtikalat ja muutamat rihmakalat kiinnostaisivat mua kovasti, siitä voi joku näppärä napata alkuinspiraation dreamteamin läjäämiseen. :)
Life is a bitch, she ain't f**kin' 4 free.
Zansku
Senior Member
Senior Member
Viestit: 702
Liittynyt: 15:47, 14.12.2011
Akvaarioseurat: HAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja Zansku »

Hanki ensin suodatin (ulkosuodatin mieluiten, halutessasi sisäsuodatin kaveriksi) ja haluamasi hiekka, laita akvaario pyörimään ja kypsymään ja sillävälin sulla on aikaa miettiä kalastoa. Kuulosti nimittäin ainakin siltä, ettei akvaario välttämättä ole kypsä (tai bakteerit elossa) jos akvaario on ollut tyhjillään tai ainakin ilman elämää ja suodatinta?

Mikä on sisustukseesi paremmin sopiva hiekan väri kuin nykyinen ja millaista nykyinen hiekka on? Jotkin kalat vaativat pohjalle hienon hiekan (liian hienoa ei kuitenkaan kannata hankkia, koska silloin pohja menee helposti tukkoon, sopiva raekoko on jotain 0,8-2mm). Esim. mustaa hiekkaa ei oikein ole, kaikki on aika isorakeista tai sitten ihan soraa/pikkukiviä, eli se rajoittaa lajistoa pohjakalojen osalta. Valkoisista hiekoista taas osa on sellaisia, jotka vaikuttavat vesiarvoihin.

Missäpäin asut? Minkälaista vettä hanasta tulee? Meillä esim. tulee pH n. 7,5 KH 2, GH 3, eli sitä joutuu kovettamaan kaloille, jotka tarvitsevat kovaa vettä (esim. synnyttävät hammaskarpit), mutta pehmeän veden kaloille se on sellaisenaan hyvää (vedenparannusainetta kannattaa kuitenkin käyttää).

Me teimme sen virheen, että hankimme ensimmäiset kalamme sen mukaan, mikä vaikutti kivalta lajilta ja niinhän siinä sitten kävi, että vettä täytyy muokata joka vedenvaihdon yhteydessä kaloille sopivaksi. Toiseen akvaarioon päätimme etsiä kalat sen mukaan, ettei vettä niin kovasti tarvitse muokkailla ja päätös on ollut hyvä. Eipä siinä, hankimme me kovan veden kalojakin lisää, että ei se lutraaminen mahdotonta tai ylivaivalloista ole. Helpommalla kuitenkin pääsee, kun sitä ei tarvitse tehdä. Hanaveden laatu kuitenkin on yksi ihan varteenotettava kriteeri kaloja valitessa.

Jos meille olisi tulossa tuollainen 350-litrainen allas, siitä tulisi ehdottomasti sateenkaarikala-allas, erityisesti kultapyrstösateenkaarikalat ovat mielestäni vastustamattoman viehättäviä (tosin niitä vastustamattoman viehättäviä kaloja on *paljon* :mrgreen: )
SuperHanna
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 08:13, 07.03.2012
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vihti/Nummela

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja SuperHanna »

Zansku kirjoitti:Hanki ensin suodatin (ulkosuodatin mieluiten, halutessasi sisäsuodatin kaveriksi) ja haluamasi hiekka, laita akvaario pyörimään ja kypsymään ja sillävälin sulla on aikaa miettiä kalastoa. Kuulosti nimittäin ainakin siltä, ettei akvaario välttämättä ole kypsä (tai bakteerit elossa) jos akvaario on ollut tyhjillään tai ainakin ilman elämää ja suodatinta?

Mikä on sisustukseesi paremmin sopiva hiekan väri kuin nykyinen ja millaista nykyinen hiekka on? Jotkin kalat vaativat pohjalle hienon hiekan (liian hienoa ei kuitenkaan kannata hankkia, koska silloin pohja menee helposti tukkoon, sopiva raekoko on jotain 0,8-2mm). Esim. mustaa hiekkaa ei oikein ole, kaikki on aika isorakeista tai sitten ihan soraa/pikkukiviä, eli se rajoittaa lajistoa pohjakalojen osalta. Valkoisista hiekoista taas osa on sellaisia, jotka vaikuttavat vesiarvoihin.

Missäpäin asut? Minkälaista vettä hanasta tulee? Meillä esim. tulee pH n. 7,5 KH 2, GH 3, eli sitä joutuu kovettamaan kaloille, jotka tarvitsevat kovaa vettä (esim. synnyttävät hammaskarpit), mutta pehmeän veden kaloille se on sellaisenaan hyvää (vedenparannusainetta kannattaa kuitenkin käyttää).

Me teimme sen virheen, että hankimme ensimmäiset kalamme sen mukaan, mikä vaikutti kivalta lajilta ja niinhän siinä sitten kävi, että vettä täytyy muokata joka vedenvaihdon yhteydessä kaloille sopivaksi. Toiseen akvaarioon päätimme etsiä kalat sen mukaan, ettei vettä niin kovasti tarvitse muokkailla ja päätös on ollut hyvä. Eipä siinä, hankimme me kovan veden kalojakin lisää, että ei se lutraaminen mahdotonta tai ylivaivalloista ole. Helpommalla kuitenkin pääsee, kun sitä ei tarvitse tehdä. Hanaveden laatu kuitenkin on yksi ihan varteenotettava kriteeri kaloja valitessa.

Jos meille olisi tulossa tuollainen 350-litrainen allas, siitä tulisi ehdottomasti sateenkaarikala-allas, erityisesti kultapyrstösateenkaarikalat ovat mielestäni vastustamattoman viehättäviä (tosin niitä vastustamattoman viehättäviä kaloja on *paljon* :mrgreen: )
Moikka, ja kiitos vastauksestasi. :)

Toki aion ensin laittaa ja sisustaa akvaarion valmiiksi ja kypsyttää sen ennen kalojen hankintaa. En vaan tässä lukiessani huomannut ollenkaan tarkkailla kuinka vilkasliikenteinen foorumi on kyseessä, joten arvelin että parempi postata ajoissa kuin liian myöhään. Tarkoituksenani ei näet toki ole vain suoraan napata parhaimman kuuloista listaa kaloista ja marssia ostoksille, vaan soveltaa saamiani vinkkejä omien mieltymysten mukaisiksi. :) Olen muuten myös ymmärtänyt että kalat olisi parempi hankkia ihan "kotikasvattajalta" ( :D ) kuin eläinkaupoista, pitääkö paikkansa?

Nykyinen hiekka on sellaista perus hiekoitussepelin väristä mutta pienempää, eli vähän kaikkea väriä sekaisin. Itse löysin läheisestä eläinkaupasta kivemman väristä hiekkaa, siinä oli valkoista ja beigeä soraa sekaisin, ja raekokoa en osaa sanoa kun en sellaista tajunnut katsoa, kivet olivat ehkä n. 0,3-0,5cm halkaisijaltaan, saattoivat olla pienempiäkin, olen tosi huono arvioimaan. :( Mutta siis aika pientä kiveä, pienempää esim. kuin meillä on kotona ollut akvaarion pohjalla joskus 90-luvulla. Mutta ei kuitenkaan ihan hiekkaakaan. :D Se hiekka oli ihan tarkoitettu akvaariokäyttöön, ja maksoi 10e/10kg, en oikein tiedä siitäkään onko se kallis vai kohtuuhintainen.

Akvaarion pohjalle meillä on jo olemassa koristeiksi pari ruukkua ja ranskan riemukaaret, ja kasveja saadaan kaverilta joka on myöskin akvaarioharrastaja. :)
Veden kypsyttämisestä en tiedä muuta kuin että sen voi tehdä joko jollain aineella tai sitten ihan vaan odottamalla(?) Me asumme Vihdissä, mutta mä en yhtään osaa sanoa minkälaista vettä täällä tulee, ollaan vasta muutettu tänne ja ei ole tullut mieleen huvikseen testailla. :D En tiedä sitten kuinka suuri vaiva tuo veden jatkuva (?) muokkaaminen on, mutta verrattuna esim. koiraan, joka meillä myöskin on, niin mun mielestä pari kertaa viikossa vesien kanssa säätämistä ja läträämistä ei kuulosta pahalta lemmikkiin panostamiselta. :) Tosin meiltä löytyy myös pikkuinen uhmaikäinen poika, että pitää nyt vielä harkita. :D :D

Noi sateenkaarikalat ovat kyllä tosi kauniita, täytyy pistää mietintämyssyyn ja tutkailla asiaa tarkemmin. :)
Life is a bitch, she ain't f**kin' 4 free.
catfish freak
Senior Member
Senior Member
Viestit: 619
Liittynyt: 07:20, 01.09.2009
Akvaarioseurat: Akvaario harrastajien nettiseura (facebook), CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Kuopio

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja catfish freak »

Tervetuloa akvaarioharrastuksen pariin! [;)]

Ei sillä ole suurtakaan merkitystä, kenenkä altaasta kalat haet, mutta myyjään kannattaa suhtautua varauksella, oli paikka mikä hyvänsä, koska valittavan usein myyjät myyvät vääränlaisia kaloja vääränlaisiin olosuhteisiin, tuloksena voi pahimmillaan olla metrinen jötkäle, joka kasvaa ulos altaastaan ja sitten soitellaan Sea lifeen tms ja yritetään saada "pikku" fisulle kotia. Mutta, ota vaikka nyrkkisäännöksi sellainen, että kysyt ensin myyjältä, sitten kysyt täältä, sitten käytät vielä googlea ja sitten vasta teet päätöksen, jos yhtään arvelluttaa, niin älä osta. Tarkoitus ei ole peloitella, mutta akvaarioliikkeissä on ollut, on nyt, ja tulee olemaan esim, Haimonneja, Arapaimoja, Arowanoja, isoja antenni- ja lapamonneja, panssaripäämonneja, sekä muita sen semmoisia monstereita, jotka kasvavat 1-1,5m pitkäksi osa vielä pitemmiksikin.

-Catfish freak
Chef Omituinen otus tarjoilee tänään muikkusoppaa: Alkuruuaksi 60l ja 40l merivetistelyt pääruuaksi 500l monniallas höystettynä kirjoahvenilla, jälkiruuaksi 110l paludaario ja 60l makiavetinen kutupönttö.
Ruma mies
Senior Member
Senior Member
Viestit: 746
Liittynyt: 13:44, 23.02.2010
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja Ruma mies »

Veden lämpötilaa, valon määrää ja sisustusta on helppo muuttaa sen mukaan, millaisia kaloja ottaa. Paljon vaikeampi on muuttaa veden kovuutta. Ehdotan, että soitat ensin kotikuntasi vesijohtolaitokselle ja selvität veden kovuuden. Se rajoittaa kalahankintoja.
Zansku
Senior Member
Senior Member
Viestit: 702
Liittynyt: 15:47, 14.12.2011
Akvaarioseurat: HAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja Zansku »

Se sora voisi olla esim. vaaleaa jokisoraa? http://www.akvaariokeskus.com/ab2005/ta ... asorat.htm (sivulla alimmaisena)
Noista vaaleista kannattaa aina selvittää se, onko sillä vaikutusta vesiarvoihin (esim. tuolla jokisoralla sanotaan suoraan olevan, samoin esimerkiksi korallihiekalla on). Tuolla samalla sivulla olevaa Kauniston Soran hiekkaa on meillä yhdessä akvaariossa ja se on ollut ihan kiva, aavistuksen isompirakeisempi olisi jotenkin miellyttävämpi ehkä kuitenkin. "Beach sand" taas on ihan mahdotonta, sitä lepää malawilana tällä hetkellä olevassa isossa akvaariossa ja se lähtee huuthiiteen samantien kun vaan mahdollista. Heti tukossa ja pilaantumassa jos ei viikottain pöyhi ja ei läpäse tasan mitään. Isorakeisessa hiekassa/sorassa taas on se huono puoli, ettei kaikki kasvit oikein tykkää, eikä oikein pohjakalatkaan. Vaikka kyllä jotkut pitävät monnisia ja kaivautuviakin lajeja soralla (myös jotkin kauppiaat pitävät ja väittävät sen olevan ok).

Vihdin vesilaitoksen sivuilta:

*pH 8,1
*Sähkönjohtavuus (25oC) μS/cm 208
*Rauta, Fe μg/l <25
Vihdin talousvesi on pehmeää 0,5-0,7 mmol/l (2,8 – 3,9 dH).
http://www.vihti.fi/palvelut/vesihuolto ... aatutiedot
http://www.vihti.fi/palvelut/vesihuolto ... ytyt_asiat

Tuo pH mitä luultavimmin laskee akvaariossa jonkin verran. Sen suodattimen ja hiekan lisäksi laita ostoslistalle hyvä setti vesitestejä: nitraatti, nitriitti, GH, KH, pH, ammoniakki (tai sitten esim. Tetran tai JBL:n testisalkku, joka tulee huomattavasti halvemmaksi). Seran nitriittitestiä ei kannata ostaa, siinä on turhan suuriaskelinen asteikko ja JBL:n pH 3-10 voi olla vaikea tulkita.
SuperHanna
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 08:13, 07.03.2012
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vihti/Nummela

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja SuperHanna »

Kiitos zaukki! Täältähän saa tosi näppärästi vinkkejä, ja ihan kädestäpitäen palvelua kun vaan uskaltaa kysyä. :D Tarkoittamani hiekka ei ollut mielestäni mitään noista linkkaamistasi, mä voisin soittaa sinne eläinkauppaan ja kysyä kenen "valmistajan " hiekkaa se oli ja mitä laatua. :)
Life is a bitch, she ain't f**kin' 4 free.
ppiikkis
Junior Member
Junior Member
Viestit: 104
Liittynyt: 14:00, 27.05.2009
Akvaarioseurat: Helsingin akvaarioseura
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja ppiikkis »

350 l on erittäin perfekto aloittelijalle koska pysyy helpommin puhtaana kun pienempi

Onnea vaa!
----------------130l-----------------
ppiikkis
Junior Member
Junior Member
Viestit: 104
Liittynyt: 14:00, 27.05.2009
Akvaarioseurat: Helsingin akvaarioseura
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Espoo

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja ppiikkis »

Ja millasta kalaantaa ajattelit hommata?
----------------130l-----------------
SuperHanna
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 08:13, 07.03.2012
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vihti/Nummela

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja SuperHanna »

Sitähän tässä juuri ppiikkis mietitään. :) olen lähinnä kiinnostunut vähän isommista kaloista, esim. Lehtikalat ja jotkin rihmakalat kiinnostaisi, ja pallokalat vaikuttaa mielenkiintoisilta. Mä en tosiaan tiedä oikein mitään vielä kaloista, siis niiden sopivuudesta keskenään tai tietyntyyppisiin oloihin...
Life is a bitch, she ain't f**kin' 4 free.
Elena_
Member
Member
Viestit: 432
Liittynyt: 18:39, 21.09.2010
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja Elena_ »

Halpa ja monessa altaassa hyväksi todettu pohjamateriaali on ihan rautakaupan tai Bilteman hiekkapuhallushiekka. On myös sopivan hienojakoista pohjakaloja ajatellen.Tuo pohjamateriaali kannattaa valita tarkkaan, koska monet pohjakalta tosiaan arvostavat hienojakoista pohjaa - esim. monniset etsivät ruokansa hienosta hiekasta siivilöimällä sitä kiduksiensa läpi.

Ihan ensimmäisiä hankintoja on myös suodatin. Tuon kokoiseen ulkoinen sellainen. Ja tehoa ei voi oikeastaan olla ikinä liikaa, mieluummin reilusti ylimitoitettu kuin alitehoinen suodatin.

Altaallasi on kokoa jo aivan kivasti, mikä tarkoittaa että a) se on vesiarvoiltaan vakaampi ja helpompi ylläpitää - pikku mokat eivät vaikuta isossa vesitilavuudessa niin suuresti kuin pienessä ja b) se mahdollistaa hyyyyvin laajan valikoiman eri kaloja ja niiden yhdistelmiä. Kalastossa ohjenuorana voinee pitää yleensä linjaa pääkala - parvikala keskiveteen - pohjakalat. Täältä alkeet osiosta löytyykin vinot pinot erilaisia kalastokeskusteluja, niitä kannattaa silmäillä.
Sand
Junior Member
Junior Member
Viestit: 135
Liittynyt: 16:34, 29.08.2010
Sukupuoli: Nainen

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja Sand »

Hei! Reilu vuosi sitten ostin akvaarion tietämättä harrastuksesta yhtään mitään. Ostin 3 kirjaa, joista on ollut paljon apua Varsinkin akvaariokalat on oivaa iltalukemista. Siinä on kerrottu selkeästi kalojen tarvitsemat vesiarvot ja akvaarion koko

Markku Varjo:
Akvaarion perusopas
Akvaariokalat
Akvaariokasvit

Paljonhan Varjon kirjoista puttuu kaloja ja kasveja, mutta pääsee kyllä hyvään alkuun ja moni asia selkiytyy.. Tämä sivusto on myös ollut hyvä ja tärkeä tiedonlähde.

Myös joistakin akvaariokaupoista saa hyvää tietoa.
Zansku
Senior Member
Senior Member
Viestit: 702
Liittynyt: 15:47, 14.12.2011
Akvaarioseurat: HAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja Zansku »

Juu, totta. Varjon kirjoja on täälläkin osoitteessa lärätty kannesta kanteen yökaudet :mrgreen: Aika monta kertaa saa tällänen aloittelija (meillekin eka akva tuli vasta joulukuussa) asiat lukea ennen kuin kaikki on päässä ja muistissa, oikeassa järjestyksessä ja sisäistettynä. Ja lopulta siihen auttaa vain kertaus ja kokemus. :)

Sen tosin olen huomannut, että vaikka joitain akvaarioliikkeitä pidetään asiantuntevina ja luotettavina, ne kumminkin tekevät bisnestä ja se kannattaa muistaa. Jos jotakin tuotetta kaupataan vähän ex tempore, kannattaa ensin lukaista asiasta vähän, vaikka kysyä täällä ja sitten tehdä päätös - ihan sama kuin kalojenkin kanssa. Ihan turhaan on tullut laitettua eräitäkin euroja litkuihin, joita ei olisi hankkinut, jos olisi tajunnut kysäistä toistakin mielipidettä ensin.
SuperHanna
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 08:13, 07.03.2012
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vihti/Nummela

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja SuperHanna »

Heipä hei taas, ajattelin etten avaa turhaan uutta ketjua samaa asiaa varten. Mä tässä pläräsin muutamat kirjat ja puoli internettiä läpi, ja sain aikaan jonkinmoisen listan mahdollisesti hankittavista kaloista. :) pyytäisinkin nyt teitä fiksumpia kattomaan tän listan läpi ja kertomaan jos joku mättää. Yritin ottaa lajeja valitessa huomioon niiden tarvitsemat vesiolot, muun ympäristön (kasvit& sisustus), koon ja tilantarpeen sekä tietysti tyypilliset luonteenpiirteet.

Mulla on siis 350l akvaario, jossa on rantahiekan värinen pohja 0,1-0,5mm raekoolla. Ehemin 2028(?) ulkosuodatin, ja joku hapetin, en muista merkkiä tai tehoa. Kasveja ei vielä oo, mutta aattelin mennä maanantaina ostamaan. :)

Tässä siis lista suunnittelemistani kaloista:
2x lehtikala (pariskunta)
2x sinikiekkokala (pariskunta)
2x orinoconseeprapleko (mahdollisesti pariskunta, käsittääkseni vaikea erottaa sukupuolia toisistaan?)
3-4x piikkisilmä
4-6 (vai enemmän) kultapyrstösateenkaarikala

Alunperin olisin halunnut parvikaloiksi joitain pallokaloja, mutta ne kaikki sopivat joiltain osin vähän huonosti näiden muiden kanssa. Lisäksi mä oon hieman epävarma siitä mahtuuko noi kaikki tuon kokoiseen akvaan, vai mahtuisko jopa enemmän? Myöskään mulla ei ole esim mitään hajua siitä hyödyttääkö plekot ylipäänsä ollenkaan levänsyönnin kannalta, en oikein tiedä onko ne puhdistajia vai ei. :D jos eivät, niin riittäiskö noi pelkät piikkisilmät siihen tarkoitukseen, vai pitäiskö olla jotain muitakin? Helmipallopleko ois musta kanssa ihana, mutta edelleen toi plekokysymys... Ja sitten sellainenkin vielä, että mulla ei ole mitään käsitystä näiden himoitsemieni kalojen hintaluokista, siis yhtään. En osaa arvioida edes että puhutaanko muutamista euroista per kappale vai useista kympeistä, ellei satasista. :D
Life is a bitch, she ain't f**kin' 4 free.
Zansku
Senior Member
Senior Member
Viestit: 702
Liittynyt: 15:47, 14.12.2011
Akvaarioseurat: HAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja Zansku »

Mä sanoisin tuohon listaan, että unohda kiekot, ota lehtisiä 5-6 nuoren kalan parvi, josta muodostuu sitten kutupari (toivottavasti) ja myy/lahjoita ylimääräset pois. Kultapyrstösateenkaarikala tarvii kovemman veden ja korkeamman pH:n kuin lehtiset, joten se on jompikumpi. Pohjalle mahtuisi kansoitusta enemmänkin, esim. jotain lämpimässä viihtyviä monnisia, arvostaisivat tuota hienoa hiekkaakin :) Lisäksi vaikka parvi jotain kivoja tetroja.
Pullahiiri
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 3362
Liittynyt: 16:50, 22.12.2008
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja Pullahiiri »

Joo ei kiekkoja tuohon, niitä pitäisi olla parvi ja menevät mieluiten ilman mitään lehtikaloja kyljessä ja yleensä niiden hoito on vähän vaativampaa. Niillä on hintaa sellaiset 60+ € kpl, kattona varmaan 150 €. Lehtikalat maksaa noin kympin kappale, orinocot kaupasta varmaan yli 50 €, piikkisilmät alle kympin. Sattarit tosiaan vähän erilaiseen veteen. Tetrat maksavat parista eurosta noin neljään, riippuen lajista.

Kalat kannattaa hankkin erissä, ei kaikkia kerralla. Ns. karaistuneimmat lajit ensin. Tetrat kannattaa katsoa sen mukaan, etteivät mahdu lehtikalojen suuhun. Kaupasta on vaikea löytää lehtispariskuntaa, yleensä ostetaan porukka josta kalat sitten valitsevat kumppaninsa itse ja ylimääräiset myydään pois.
325: M. festivus, H. pyrrhonotus, C. duplicareus, CW021, Hypancistrus sp. L-066
250: T. espei, P. kuhlii, Hypancistrus sp. L-066
100: Axelrodia riesei
100: Carinotetraodon travancoricus
SuperHanna
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 08:13, 07.03.2012
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vihti/Nummela

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja SuperHanna »

Zansku kirjoitti:Mä sanoisin tuohon listaan, että unohda kiekot, ota lehtisiä 5-6 nuoren kalan parvi, josta muodostuu sitten kutupari (toivottavasti) ja myy/lahjoita ylimääräset pois. Kultapyrstösateenkaarikala tarvii kovemman veden ja korkeamman pH:n kuin lehtiset, joten se on jompikumpi. Pohjalle mahtuisi kansoitusta enemmänkin, esim. jotain lämpimässä viihtyviä monnisia, arvostaisivat tuota hienoa hiekkaakin :) Lisäksi vaikka parvi jotain kivoja tetroja.
Moikka taas, ja anteeksi muuten kun kirjoiyin sun nimimerkin väärin tuolla ylempänä. :P

Noi kultapyrstötyypit oli vähän hätäratkasu tohon lopuks kun en millään meinannut keksiä parvikaloja jotka ois olleet tarpeeks isoja ja iloisen värisiä mun makuun. :) Eli mielummin siis lehtikaloja. Mun miehen toivomus oli että ois jotain isoja kaloja pariskunta, ja hänestä lehtikala ei täyttänyt ison määritelmää. Haluaa kuulemma pullean kalan. :D Siitä noi kiekkokalat, toisena vaihtoehtona ois ehkä joku ahvenpari, mutta en tiedä mikä.

Mä en itse oikein välitä noista monnisista, mielummin sitten jotain nuoliaisia, käykö ne? :)
Life is a bitch, she ain't f**kin' 4 free.
SuperHanna
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 08:13, 07.03.2012
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vihti/Nummela

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja SuperHanna »

Pullahiiri kirjoitti:Joo ei kiekkoja tuohon, niitä pitäisi olla parvi ja menevät mieluiten ilman mitään lehtikaloja kyljessä ja yleensä niiden hoito on vähän vaativampaa. Niillä on hintaa sellaiset 60+ € kpl, kattona varmaan 150 €. Lehtikalat maksaa noin kympin kappale, orinocot kaupasta varmaan yli 50 €, piikkisilmät alle kympin. Sattarit tosiaan vähän erilaiseen veteen. Tetrat maksavat parista eurosta noin neljään, riippuen lajista.

Kalat kannattaa hankkin erissä, ei kaikkia kerralla. Ns. karaistuneimmat lajit ensin. Tetrat kannattaa katsoa sen mukaan, etteivät mahdu lehtikalojen suuhun. Kaupasta on vaikea löytää lehtispariskuntaa, yleensä ostetaan porukka josta kalat sitten valitsevat kumppaninsa itse ja ylimääräiset myydään pois.
Kiitos sullekin vastauksesta. :) unohdetaan siis noi kiekkokalat, ihan jo rahan puolesta. :D muutenkin meillä tulee menemään pakostakin noi kalaostokset vähän tollein pikkuhiljaa, mutta hyvä tietää toi sun vinkki järjestyksestä. Lehtikaloja ostetaan siis nyt alkuun parvi, ja katotaan sitten niitä isoja kaloja kun pariskunta on löytynyt ja tilaa vapautuu. :) nuo orinoconseepraplekot saisin foorumilaiselta vähän edullisemmin, joten olisiko sopivaa aloittaa kalahankinnat niistä? Entä mitä tetralajia suosittelisit(te)? :)
Life is a bitch, she ain't f**kin' 4 free.
Pullahiiri
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 3362
Liittynyt: 16:50, 22.12.2008
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja Pullahiiri »

Onhan se allas kypsytetty oikeaoppisesti ja allas on kypsä? Jos on niin hankkisin ne tetrat ehkä ensin, sitten piikkisilmät, lopuilla ei väliä. Orinocoille pitää olla omat piilot sitten, muuta erikoista niissä ei ole. Tetroista sopii lehtikalojen kanssa mm. sitruunatetrat, timanttitetrat, kulmatetrat, safiiritetrat, kaikki vähän isommat tetrat.
325: M. festivus, H. pyrrhonotus, C. duplicareus, CW021, Hypancistrus sp. L-066
250: T. espei, P. kuhlii, Hypancistrus sp. L-066
100: Axelrodia riesei
100: Carinotetraodon travancoricus
Zansku
Senior Member
Senior Member
Viestit: 702
Liittynyt: 15:47, 14.12.2011
Akvaarioseurat: HAS, CorydoradinaeFinland
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja Zansku »

Meillä on lehtisten kanssa intiaaninsulkia, ovat monen makuun vaatimattoman näköisiä, mutta meistä ne on kivoja. Väritkin voimistuvat, kun pääsevät kaupasta kotiin. Muita omia suosikkejani on kuparitetrat, ruusutetrat (etenkin valkoeväiset on tosi kauniita), timanttitetra ja kirsikkatetra. Minä alottaisin tetraparvesta altaan asuttamisen.
jejoka
Member
Member
Viestit: 363
Liittynyt: 00:01, 26.10.2011
Akvaarioseurat: HAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: nummela

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja jejoka »

Mulla on paljon halvempi idea. Teet rampit lattialta altaaseen ja altaassa niin et menee puoleen väliin syvyyttä. Täytät puolilleen ja laitat lämppärin johonki +28 niin Pieni tykkää kun on yksityinen uima-allas [;)] :mrgreen: oota ku saahaa rokotukset nii tehää termiittien kaa vierailu :twisted:

Mulla on kardinaalitetroja samassa lehtareiden kanssa jotka tosin vielä kakaroita odotan "pariutumista". Tiedän myös toisen foorumilaisen jolla on neon- kardinaalitetra sekaparvi lehtareiden kaa ilman mitään ongelmia.
Minä, lapsi vm -11, pari koiraa vm -10 & -12 sekä vettä ties missä ja miten paljon. Sit viel pitäis keksii mitä tekee vapaa-aikanaan...
SuperHanna
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 08:13, 07.03.2012
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vihti/Nummela

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja SuperHanna »

No itseasiassa erinäisten ongelmien takia se akvaario on vasta tänään aamupäivällä saapunut meille, eikä siinä näin ollen ole vielä edes vettä. :D Saan suodattimen alkuviikosta, ajattelin sitten täyttää sen samana päivänä. Mutta tottakai aion kypsyttää akvaarion huolellisesti ennen kalojen lisäämistä. Tähän väliin muuten yksi tyhmä kysymys lisää, kuuluuko kasvit olla siellä akvassa kypsyttämisen aikana, vai lisätäänkö ne vasta kypsymisen jälkeen? :D Ensimmäiset kalat oon ajatellut asentaa uuteen kotiinsa joskus parin viikon päästä kun rahatilanne taas hetkellisesti kohenee.

Orinocoille on piilot postissa matkalla mulle, ja kasveja ja laavakiveä saan kavereilta. Juurakkoja en oo vielä hetinyt miettimään. Pari ihan keinotekoista koriste-elementtiäkin on tulossa, katotaan nyt. :)

Noista ehdottamistanne tetroista mua ehkä eniten miellytti ne timanttitetrat, kirsikkatetrat ja ruusutetrat, pitänee perehtyä niihin vähän tarkemmin. Kulmatetrat oli myös hauskan näköisiä. Mä en vaan silti jotenkin yhtään lämpene noille pikkukaloille, mutta ehkä ne ovat isohkona parvena ihan hienoja. :)

Mitä muuten luulette, sopisko tollaseen joukkoon vielä jotain rapuja? Itseäni kiehtois sinirapu, mutta muistaakseni siinä oli joku este. Vai onko plekot este ylipäänsä minkään ravun ottamiselle? Entä haluaako kukaan ottaa kantaa tuohon mun edellisen viestin nuoliaiskysymykseen?

Jejoka, muuten hyvä ideä, mutta toi meidän koiruus inhoaa vettä ja uimista, että ei ehkä tehdä Pienelle uima-allasta. Paitsi ehkä joku piraija-allas vois toimia, vippaan sit aina dogsterin kylpyyn kun se alkaa kukkoilemaan. :D ;)
Life is a bitch, she ain't f**kin' 4 free.
kerttu
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1270
Liittynyt: 20:05, 13.04.2003
Paikkakunta: Otava

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja kerttu »

Meinasin tulla ehdottamaan sulle nuoliaisia jo aiemmin, joten haluan ottaa kantaa nuoliaiskysymykseen :D . Minä ottaisin tuommoseen vähän isompaan altaaseen piikkisilmien tilalle vaikka harlekiininuoliaisia. Tai touhunuoliaisia, mitä näitä nyt on kaikkia... Useita vähän isommaksi kasvavia, aktiivisia nuoliaislajeja on hyvin saatavilla. Tietenkin pitää tsekata että minkä lämpöistä vettä sulle tulee, mutta kyllä ne suunnilleen samoihin menee kuin nuo suunnittelemasi muutkin lajit. Ja kunnon porukka sitten! Eivät ole varsinaisesti parvikaloja, mutta kyllä kaikki nuoliaiset seurassa viihtyy.

Ota se mies mukaan eläinkauppaan katselemaan kaloja, niin saadaan osviittaa siitä mikä kelpaisi siksi isommaksi kalaksi jos lehtikalat ei sitä vielä ole.

Mitkä akvaarion mitat muuten on?
Sand
Junior Member
Junior Member
Viestit: 135
Liittynyt: 16:34, 29.08.2010
Sukupuoli: Nainen

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja Sand »

Mulla ekassa akvaariossa on lehtisten kanssa mm. valkoeväisiä ruusutetroja ja juovaperhosnuoliaisia. Nuo sewellia lineolatat (nuoliaiset) ovat vieneet liidelleet itsensä monen suosikiksi ja pari pikkuistakin on ilmestynyt.

(nyt hakusessa erikoisempi kiva synnyttävä laji)
SuperHanna
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 08:13, 07.03.2012
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Vihti/Nummela

Re: Ensimmäinen akvaario ever

Viesti Kirjoittaja SuperHanna »

kerttu kirjoitti:Meinasin tulla ehdottamaan sulle nuoliaisia jo aiemmin, joten haluan ottaa kantaa nuoliaiskysymykseen :D . Minä ottaisin tuommoseen vähän isompaan altaaseen piikkisilmien tilalle vaikka harlekiininuoliaisia. Tai touhunuoliaisia, mitä näitä nyt on kaikkia... Useita vähän isommaksi kasvavia, aktiivisia nuoliaislajeja on hyvin saatavilla. Tietenkin pitää tsekata että minkä lämpöistä vettä sulle tulee, mutta kyllä ne suunnilleen samoihin menee kuin nuo suunnittelemasi muutkin lajit. Ja kunnon porukka sitten! Eivät ole varsinaisesti parvikaloja, mutta kyllä kaikki nuoliaiset seurassa viihtyy.

Ota se mies mukaan eläinkauppaan katselemaan kaloja, niin saadaan osviittaa siitä mikä kelpaisi siksi isommaksi kalaksi jos lehtikalat ei sitä vielä ole.

Mitkä akvaarion mitat muuten on?
Siis mitä hittoa tässä nyt tapahtui, jotenkin näemmä onnistuinkin lähettämään sulle ton vastauksen aluks yv:llä. :D Sori, ei ollu tarkotus ahdistella ihan noin henk. koht. :D

Laitetaan vielä sama viesti tähän kaiken kansan nähtäville. :P

Lehtikalat on kuulemma muuten tarpeeksi isoja, mutta liian litteitä. Mies tykkäisi monista ahvenista, ja sitten tulimakkarakala sai sen jostain syystä ihan villiksi, mutta jos en ihan väärin muista niin se ei oikein sovi tähän poppooseen. :D

Joo, kyllä mä ehkä noita nuoliaisia ottaisin mielummin kuin piikkisilmiä, mutta voinko ottaa niitä erilaisia, esim. 2-3 eri lajia? Kaverilla on touhunuoliaisia, ja ne on musta aika sulkkusia, ja harlekiininuoliaiset on myös kivan näköisiä. :)

Akvaarion mittoja en tiedä just nyt tällä hetkellä paremmin, sen tiiän että se on 70cm syvä, siitä kohtaa oli pakko mittaa että ties mahtuuko se meidän eteisestä sisään. :D Tossahan toi pönöttäis keskellä olkkaria, mutta mä en millään jaksais mennä hakemaan mittaa yläkerrasta. :P Sovitaanko että kerron sitten kun tulee muutakin asiaa yläkertaan? ;)
Life is a bitch, she ain't f**kin' 4 free.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”