intiaanisulkia
Valvoja: Moderaattorit
Re: intiaanisulkia
Meillä 98litrainen muuttuikin 180 litraiseksi
Tällä hetkellä akvaariossa on ainoastaan neljä inkkaria ja se partamonni (joka on pojan silmäterä). Inkkareiden määrää on tarkoitus vähitellen lisätä. Katsotaan nyt kuinka paljon niitä tuohon lopulta tulee hommattua, vai tekeekö mieli ottaa kaveriksi joku toinen laji, esim. joitain värikkäämpiä tetroja.

Re: intiaanisulkia
Päivitystä minun akvaarion osalta:
Akvaario 180 litrainen, ph edelleen siinä 8 paikkeilla. Asukkeina yksi partis, 11 inkkaria ja seitsemän kuparimonnista (joista yksi omakasvatti
yllätyslapsi) sekä petokotiloita. Kaikki tuntuvat viihtyvän oikein hyvin.
Kasvien kanssa on nyt ollut vähän ongelmia. Tein nähtävästi turhankin radikaalin kasvienperkausoperaation ja sen jälkeen tupsulevää on alkanut ilmestyä akvaan. Meillä olosuhteet tupsulevälle ovat nähtävästi ihanteelliset, kun on korkea ph, kova vesi ja vielä virtaustakin ihan reippaasti
Olen nyt harkinnut easy carbon käyttöä, jos sillä saisi hivenen ph:takin alemmas? Varovasti ajattelin kokeilla ainakin. Jos tuo ph laskisi nyt edes 7,5 paikkeille, niin mikäköhän vähän värikkäämpi tetralaji kävisi tuohon porukkaan? Punatetroja olen ajatellut, mutta toisaalta kuulostavat aika agressiivisille (siis toisiaan kohtaan). Mutta ainakin jossain lähteessä oli ph:n ylärajaksi laitettu 8, eli ei ehkä olisi ihan niin herkkis tuon suhteen?
Olisiko muuta korkeamman ph:n lajia, mikä kävisi inkkareiden ja monnisten kanssa yhteen? Vai joudunko tyytymään vain ottamaan lisää inkkareita...

-
- Senior Member
- Viestit: 821
- Liittynyt: 17:09, 01.12.2011
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: vantaa
Re: intiaanisulkia
Itselläni on saman kokoinen akvaario jossa myös partiksia, inkkareita ja kuparimonisia
Oletko mitannut hanaveden ph:n? Koska ainakin itselläni hanasta otetussa vedessä oli ph sitä 8 luokkaa, mutta sain ph:ta laskettua sillä että aloin vaihtaa vettä hiukan harvemmin, koska ainakin omalla kohdallani huomasin että ph laski ajan kanssa akvaariossa ja nousi aina kun vettä vaihdettiin. Tuota voisit kokeilla jos korkea ph johtuu vesijohtovedestä. Nykyään (en tiedä miksi) Ph on noin 6-6.5 mikä on jo huomattava pudotus, ja nyt taas vaihdan vettä vähän useammin jotta hanavasi nostaisi sitä ylemmäs.
Itselläni on noiden inkkareiden kanssa korutetroja jotka ovat myös kestäviä kaloja, ja tulevat toimeen inkkareiden kanssa. Omat inkkarini ja korutetrat uivat ihan sekaisin.

Itselläni on noiden inkkareiden kanssa korutetroja jotka ovat myös kestäviä kaloja, ja tulevat toimeen inkkareiden kanssa. Omat inkkarini ja korutetrat uivat ihan sekaisin.
160l seurala. Inkkareita, sitruunatetroja, albiinopartis tyttö, 2 ukkopartis poikaa, albiinotäplämonnisia, paljon paljon sukarapuja, sekä isolla egolla varustettu sokea :( kääpiösnautseri-tyttö C:
Re: intiaanisulkia
Hanaveden ph on talousvesitutkimuksen mukaan 8.2. Meillä oma porakaivo, josta vesi tulee.
Vedenvaihtoa en haluaisi harventaa, olen sen suhteen vähän neuroottinen
Eli kerran viikkoon pitää saada vettä vaihdettua... Joten sinne lähemmäksi 8 ph nousisi hetkellisti vedenvaihtojen yhteydessä joka tapauksessa. Inkkareita tuo ph ei tunnu haittaavan, mutta joku muukin laji olisi kiva akvaarion yläosiin saada. Toivotonta?
Vedenvaihtoa en haluaisi harventaa, olen sen suhteen vähän neuroottinen

Re: intiaanisulkia
Tilanne muuttunut, eli litramäärä nousi 450litraan
Inkkarit saavat jäädä edustamaan pienemmän kaliiberin kaloja, mutta muita pienempiä tetroja tuohon enää tuskin otan.

Re: intiaanisulkia
Pärjäävätkö inkkarit kääpiö- tai pikkumonnisten kanssa? Entä neontetrojen?
-
- Senior Member
- Viestit: 821
- Liittynyt: 17:09, 01.12.2011
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: vantaa
Re: intiaanisulkia
Kyllä ja kyllä, ei pitäisi olla mitään ongelmaa, kun lämpötila vaatimuksetkin osuvat kohdalleen.FishFreak kirjoitti:Pärjäävätkö inkkarit kääpiö- tai pikkumonnisten kanssa? Entä neontetrojen?
160l seurala. Inkkareita, sitruunatetroja, albiinopartis tyttö, 2 ukkopartis poikaa, albiinotäplämonnisia, paljon paljon sukarapuja, sekä isolla egolla varustettu sokea :( kääpiösnautseri-tyttö C:
Re: intiaanisulkia
Intiaaninsulillahan pitää olla lämpimämpi vesi?päivänvarjo kirjoitti:Kyllä ja kyllä, ei pitäisi olla mitään ongelmaa, kun lämpötila vaatimuksetkin osuvat kohdalleen.FishFreak kirjoitti:Pärjäävätkö inkkarit kääpiö- tai pikkumonnisten kanssa? Entä neontetrojen?
Re: intiaanisulkia
Nuo kaikki kolme lajia ovat vesivaatimuksiltaan lähes identtisiä. Asettaisin lämpötilan 24 asteeseen.
-
- Senior Member
- Viestit: 821
- Liittynyt: 17:09, 01.12.2011
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: vantaa
Re: intiaanisulkia
Inkkarit ovat melko kestäviä kaloja ja pärjäävät lämpimässä että vähän viileämmässäkin vedessä. Omani elivät alkuun taiston kanssa noin 27-28 asteisessa vedessä ja nykyään täplämonnisten kanssa ja alimmillaan lämpötila on välillä ollut noin 22-23 astetta, enkä ole huomannut niiden käytöksessä tai olemuksessa mitään eroa missään vaiheessa.
160l seurala. Inkkareita, sitruunatetroja, albiinopartis tyttö, 2 ukkopartis poikaa, albiinotäplämonnisia, paljon paljon sukarapuja, sekä isolla egolla varustettu sokea :( kääpiösnautseri-tyttö C: